Keskeisimmät eroavuudet

Sanon vain näin entisenä vanhoillislestadiolaisena, että he eivä koskaan tule vastaamaan teille, koska he välttelevät ja vihaavat teitä. Te olette heidän mielestänne saatanan lapsia niinkun minäkin.

Tiedon ja järjen ihanan huumaava maku. Vallanhimo on aina turmeleva ihmisen, on hivelevää olla vallankahvassa - varsinkin suuressa.

Hyvä liike - jätkät vaan pilasi.

Vielä kuitenkin kuuluu Elävää Sanaa, onneksemme. Kuunellaan tarkkaan onko Hyvän Paimenen ääni, sen eroittaa sanoi LLL

Tämä tuli mieleen kun luin kysymykesi.

Kauneimmat Joululaulut



   Kauneimmat jöululaulutilaisuudet kirkoissa saavat vuosi vuodelta yhä enemmän suosiota ja kävijämäärät sen kun lisääntyy.
Seurakunnat ovat joutuneet lisäämään tilaisuuksiensa määrää, jotta ruuhkat eivät olisi niin suuria.
Myös vanh.lestadiolaiset käyvät näissä joululaulukirkoissa 100%.sti.
Aika vähäistä on kuitenkin lestadiolaisten joululaulutilaisuudet omissa rauhanyhdistysten toimitaloissaan.
Miksikähän ei lestadiolaiset pidä omissa tiloissaan joululaulutilaisuuksia, vaan halutaan mennä kirkkoon muiden "jumalattomien" sekaan.

No niin, lähdimme perheinemme eilen käymään kirkossa tähän tutuksi tulleeseen perinteiseen kauneimmat joululaut hartauteen.

Tiesin vanhastaan, että paikalle on lähdettävä hyvissä ajoin, sillä viime tipassa tulijalle ei ole tarjolla muuta kuin seisomapaikka.

Ja sehän nyt on selvää, ettei se ison perheen lähtö koskaan tapahdu nopeasti ja viivytyksettä, vaan lähtö venyy ja vanuu.
Perheenpää on istunut autossa jo hyvän aikaa ja hermot alkaa kiristyä sitä mukaa, mitä pidemmälle kellon viisarit osoittaa.
On keljumaista saapua myöhästyneenä seuroihin tai mihin juhliin hyvänsä, koska istumapaikan löytyminen on työn ja tuskan takana ja parhaita istumapaikkoja ei tietenkään ole enää.

Niinpä tälläkin kertaa lähtömme viivästyy, vaikka suunnittelin menoa kirkkoon niin aikaisin, että saisin astua tyhjään Herran huoneeseen.

Eihän sinne kannata niin aikaisin mennä, joutuu istumaan turhaan ja kerkiää tulla vessahätäkin.

Ja eihän sinne kukkaa mene niin aikaisin, suotta hoppuilet, ovat kommentit perheen jäseniltä aina. Kello on jo sivu puolen, ennenkuin pääsemme lähtemään ja tasalta klo. 18.00 alkaa jo ties monesko joululaulutilaisuus seurakuntamme kirkossa.
Lähestyessämme kirkkoa alan huolestua, sillä autojono on menossa, minneppä muualle kuin kirkkoon. Pahat aavistukseni käyvät toteen, sillä kirkon parkkipaikka on jo täpötäysi ja tarvitsee alkaa etsimään parkkipaikkaa lähiseudulta.

Sitten minulle välähtää ovela ajatus ja pyöräytän autoni kirkon taa, josta papit ja leviitat kulkee ja jonne he jättävät autonsa. Ajan kielloista huolimatta, sillä mistäpä kukaan tietää, onko auto kirkon henkilökunnan vai ei.

Sitten kiiruhdamme kirkkoon, jonne vyöryy väkeä solkenaan. Jos ei enää sovita istumaan, minä lähden takaisin.
Kirkon sisäoven edessä paikallinen pitkähiuksinen pappi toivottaa oikein kädestä pitäen tervetulleeksi kirkkoon laulamaan ja pari partiotyttöä jakaa lähetysseuran lauluvihkon.
Kirkon eteisaulaan on rakennettu seimen lasta esittävä taiteellinen rakennelma.

Taivaan kiitos, ehdimme sittenkin ajoissa, sillä kirkossa on vielä tilaa melkein valita asti.

Menen etunenässä ja johdatan perheväkeni suurinpiirtein keskiosaan kirkkoa ja jään istumaan penkin keskikäytävän puoleiseen päähän siitä syystä, koska siitä näkee parhaiten ja tarvittaessa pääsee liukenemaan pois, jos tarve vaatii.
Tilaisuuden alkuun on vielä 15 minuuttia aikaa, joten ehtii hyvin rauhoittumaan ja seuraamaan, miten kirkko nopeassa tahdissa täyttyy ääriä ja laitoja myöten.
Olen muistelevinani, että jossain seinällä lukee ohje, minkä verran ihmisiä saa kirkossa olla.
Tuskin tätä ohjetta edes muistetaan, sillä kirkkoon otetaan kaikki sinne pyrkivät, vaikkei istumapaikoista ole enää tietoakaan kellon ollessa kymmnentä minuuttia vaille.

Pitkähiuksinen pappi alkaa niinkuin linjurikuski puolihuutoa älähtelemään. Tiivistäkåä, vielä mahtuu sinne penkkiin, noin, vielä hiukan lisää, tiivistäkää!
Olen oppinut vanhasta kokemuksesta, ettei kirkkoon kannata pukeutua talviturkkiin tai toppahousuihin, sillä aina tulee kuuma ja tukala olo. Niinpä nytkin minulla on alusasuna vain bokserit ja T-paita, jonka päällä silkkitakki.

Seuraan kirkkokansan tuloa käytävää pitkin. Etuosa on se, jota viimeiseen asti kaikki välttää ja vasta, kun pappi johdattelee väkeä etuosaan, sinne mennään kuin pakon sanelemana.

Pappi humpaa kirkon käytävää edes ja takaisin saatellen väkeä penkkeihin. Hän seuraa silmät tutkivana, missä on pienikin rako, jonne mahtuisi vielä yksi seurakuntalainen istumaan.

Penkki, jossa perhekuntamme on jo hyvän aikaa istunut, on niinikään täynnä, mutta sitten säpsähdän, kun pappi pysähtyy kohdalleni mukanaan iso raavas mies iso talviturkki yllään.

Pappi kehoittaa minua tiivistämään. Olen halunnut pitää laitapaikkani ja siksi rohkenen lausua, ei tähän kyllä oikein mehdu enää!

Mahtuu, mahtuu, pappi toistaa käskien tiivistää samalla kun iso miehenköriläs alkaa puskeutua.

Yritän työntää jalkojani penkin alle, jotta köriläs voisi mennä ohitseni, mutta hän alkaa älähtelemään: Siirry vaan etiäppäin, muuten en mahdu istumaan. Ei siinä sitten auttanut, kuin puskeutua entistä ahtaammin penkkiä eteenpäin.

Kun sitten köriläs rojahtaa istumaan, hartiani eivät mahdu enää nojaamaan ja toinen jalka ei sovi toisen viereen, vaan roikotan sitä toisen päällä. Joululaulu tunnelmani ovat tipotiessään, sillä vieressäni istuva äijä haiskahtaa selvästi vanhalle viinalle ja mikä pahinta, myös vinkerälle tupakalle.

Mutta ei kaikilla muillakaan ole olotila kehuttava, sillä kirkon edessä alttarilla istuu nuorisoa, samoin lattialla. Käytävällä seisoskelee nuoria ja vanhoja vilkuillen epätoivoisena, eikö missään kohdin ole istumapaikkaa.

Aarkihuolesi kaikki heitä, mieles nuorena nousta suo,... alkaa kuulumaan, ennekuin tajuan tilaisuuden alkaneen. Minua ei haluta laulaa, olen kärsivän oloinen ja alan miettiä, että lähden pois.
Seuraava laulu on Varpunen jouluaamuna.
Laulua kuunnellessa päätän pyhästi, etten enää tule koskaan näihin joululaulut tilaisuuksiin, vaan kuuntelen ne radiosta mukavasti omassa rauhallisessa kodissani.

Sitten minua alkaa häiritä vieruskaverin yskintä, joka toistuu lyhyin väliajoin, tupakkayskää ihan selvästi. Puolisoni luo minuun ymmärtäväisen katseen tajuten tukalan olotilani.

En etsi valtaa loistoa, en kaipaa kultaakaan,.. kuuluu jo kolmannen laulun raikuna.

Silmäilen samalla kirkon maalauksia ja seuraan kirkkokansan laulamista. Jossakin välissä vieruskaverini yltyy laulamaan naukuvalla äänellään, joka selvästi erottuu muiden lauluäänestä. Minua pyrkii jo välillä hymyilyttämään....kunnes ATTTSIIIIHHH..pääsee ilmoille valtava aivastus vieruskaverilta ja samantien hän saa valtavan yskimiskohtauksen.

Minulla haluttaisi lähteä justiinsa. Penkeistä luodaan kysyviä katseita mieheen päin.
Kun mies selviää yskimiskohtauksestaan, en malta olla sanomatta: Tupakkayskäkö se noin panee rykimään? Sekin, mies vastaa...keuhkoahtaumatauti on päällä.. lähtö alkaa olla lähellä...lähin tänne, kun en ole koskaan käynyt...se tuo kuoleman lähestyminen panee ihmisen nöyrälle paikalle.

Nyt tunnen jo sääliä miestä kohtaan...
Joulupuu on rakennettu...joulu on jo oovella..
Laulut kirkossa jatkuu. Ihmiset tuntuvat laulavan,
Kirkkokansan joukossa on paljon tuttuja, siionin uskovaisia. Mietin sitä, eikö olis sama pitää rauhanyhdistyksen tiloissa oma joululaulutilaisuus, ettei tarvitsisi tulla tänne epäuskoisten kanssa samaan paikkaan laulamaan, kuin kerta muuten ollaan niin eristyksissä.

Ehtoolliskirkotkin ovat aina pääosin oman porukan keskeisiä tilaisuuksia.
Loppulauluna on: "Maa on niin kaunis, kirkas luojan taivas, ihana on sielujen toivio tie!"

Oloni on puuduttava ja odotan vain sitä, että tilaisuus päättyisi ja pääsisisn tästä ahtaasta piinapenkistä. Rauhanyhdistyksen penkissä ei ole koskaan tarvinnut istua näin epämukavasti ja siellä pystyy ottamaan vaikka nokkaunet.

Tilaisuus päättyy ja väki alkaa purkautua ulos.

Oletko autolla, kysyy yskivä mies? Minulla ei ole kyytiä ja ajattelin kysästä, kun vain taksilla olen tullut.
Mietin, ennenkuin vastaan, sillä eihän se voi millään mahtua, kun on oma porukkakin ja niinpä minun on helppoa sanoa, et kyllähän muuten, mut ku on tuota omaa porukkaa.

Ulkona on raikas pakkasilma ja luntakin muutama sentti. Jouluvalot loistaa kirkon edustan sankarivainajien muistomerkiltä.

Liikenne kirkon editse menevän tien kohdalla on vilkas ja suojatien edessä odottelee hoippuvan näköisenä pari vanhaa ikäihmistä.
Autot eivät pysähdy, vaikka suojatien edessä odottelee kirkkokansaa yli pääsyä.

Otan ohjat omiin käsiini ja astun rohkeasti suojatien keskiosaan. Rupean liikennepoliisiksi ja levitän käteni kumpaankin ajosuuntaan merkiksi pysähtyä autoilijoille.
Sekunnin murto-osan mietin, hyppäänkö alta pois, kun lähestyvä auto ei näytä pysähtyvän. Se kuitenkin jarrut kirskuen pysähtyi ja heti alkoi kirkkokansa vaeltaa suojatien yli.

Kiitosta paljo herrasmiehelle, kun autatte vanhuksia tien yli. Jumalan siunausta sinulle!

Olen hyvillä mielin, joululaulu tilaisuus kirkossa kääntyi sittenkin lopussa parhain päin.