huulien ympäriltä polttelee

Huulien ympärille tulee punaista kutiavaa ihottumaa joka jossain vaiheessa alkaa polttelemaan. Olen kokeillut kortisonia ja bepanthenia eikä mikään tunnu auttavan. Tahtoisin tietää minkälainen rasva olisi parasta? tai mikä voisi auttaa
5847
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ihotautilääkärille. Voi olla esim. jonkin sienen liikakasvua, jolloin kortisoni ei ainakaan auta asiaa.

Äänestä
  • olen käynyt ihotauti lääkärillä monta kertaa ja koittanut kysellä jos vois jostain allergiasta johtua, mutta en koskaan ole saanut toimivaa lääkettä

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    olen käynyt ihotauti lääkärillä monta kertaa ja koittanut kysellä jos vois jostain allergiasta johtua, mutta en koskaan ole saanut toimivaa lääkettä

    Minulla alkoi atooppinen ihottuma juuri sillä tavalla että huulien ympärys meni punaiseksi ja siitä tuli välillä sellaista märkää. Vuoteen kukaan lääkäri ei osannut sanoa että mikä on sitten yksi niistä keksi että atooppista ihottumaa se on. Sain siihen sellaista rasvaa kuin protopic mutta sun kannattais varmaan ekaksi kokeilla sellaista kortisoonia kuin hydrocortison essex 1%. Se auttaa ainakin vähän. Kannattaa kokeilla..

    Äänestä

  • atiana kirjoitti:

    Itselläni välillä kanssa on ongelmia huulien ympärysten kanssa, mutta pääasiassa bepanthenilla homma pysyy kurissa. Protopicia käytän pääasiassa silmänympäryksiin, mutta kerran kokeilin sitten suupieliinkin. Kyllähän se sunnilleen samalla lailla auttoi, mutta sen viikon-parin käytön aikana ihmettelin kun kuulin kavereilta ja jopa bussissa autoemännältä että huuleni ovat ihan siniset. Näytti tietysti siltä kun olisin ollut kauan ulkona, mutten heti yhdistänyt sitä protopiciin. Eipä sillä että se mitenkään vaarallista olisi, mutta aika erikoinen vaikutus omalla kohdallani.

    Äänestä

Just joo. mä olen käyttänyt vaseliinia ja eri huulirasvoja MIKÄÄN ei ole auttanut.
Paitsi sitten kun aloin käyttämään hydrokortisoonia kaikki katosi. No sitten kun se loppui käytin hetken huulirasvaa. NO mulle tuli taas jotain punasta huulten ympärille, halkeilee, kutiaa polttelee, hilseilee. ja kaikkea muuta ''kivaa'' :)
HELP

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nimetön kirjoitti:

Huulien ympärille tulee punaista kutiavaa ihottumaa joka jossain vaiheessa alkaa polttelemaan. Olen kokeillut kortisonia ja bepanthenia eikä mikään tunnu auttavan. Tahtoisin tietää minkälainen rasva olisi parasta? tai mikä voisi auttaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu