Tarja Halonen on hiton moinen kommari. Ketuttaa katsella kun ensin pressanvaaleissa oltiin niin sinivalkosia ja sitten "voitonjuhlassa" tulipunanen ämmä kaulaliinaa myöten.
Tarja Halonen on Suomen suurin onnettomuus sitten suurten sotien ja EU:hun liittymisen jälkeen. Hän on niin keskittynyt maailmanparantamiseen, että oma kansa kansa ensin periaate on unohtunut.
Hyvä kai että joku ajaa heikkojen asemaa, ei siinä mitään, mutta onko meillä varaa siihen?
Teemme Suomesta terveen ja turvallisen, oma kansa ensin se ansaitsee sen?
Taitaa Halonen miettiä jo seuraavaa YK-virkaansa, niin eipä arvon rouva tasavallan presidentti voi keskittyä Suomen kannalta elämän ja kuoleman kysymyksiin. Halonen voisi pelkällä arvovallallaan ryhdistää Suomen säälittäviä politiikkoja, jotka ovat unohtaneet työnantajan, kansan, tahdon. Me esim. maksamme EU:lle enemmän kuin saamme takaisin. Reilua, hmm?
Olisiko tilausta vahvemmalle johtajalle, tietysti parlamenttarismin hengessä?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kirjoittajalla ihan mielenkiintoinen näkemys:
tavallaan Tarja on ihan hyvä ,mutta sittenkin..
Toisaalta ja toisaalta, vaan tähän kantaan yhty-
nee iso osa suomalaisista : osittain ihan hyvä
ja osittain ei homma tyydytä.
Maailmanparantaminen kannattaa aina, siinä ni-
mittäin omakin asema voi kohentua. Ollaan glo-
baalissa ympäristössä, joten mihinkään itsepa-
rantamiseen ei ole enää reseptejä.
Tarja Halonen ei ole saavuttanut mitään konkreettista. Hän toimii vain tasa-arvon ikonina ja heijastaa mielipiteillään vapaamielistä yhteiskuntaa. Eikä ole mikään kommari.
Mitään vahvaa johtajaa emme todellakaan tarvitse. Suomi on nyt jo EU:n talutusnuorassa ja joutuisimme vain kuseen jos johtajamme alkaisivat heittelemään mielipiteitään Venäjästä tai Brysselin meiningistä ja korostamaan suomalaisuutta.
Mutta johtajan, olipa hän heikko tai vahva, täytyy joka tapauksessa korostaa suomalaisuutta. Sehän on itsestään selvyys, ei Suomi kaipaa presidenttiä, joka korostaa vaikkapa Euroopan hyvinvointia. Voidakseen olla Suomen presidentti hänen täytyy ajatella omaa kansaansa ensin.
Ei veli venäläinen pahastu jos kansallistunne leimahtelee naapurissa, siellä on täysi työ pitää kurissa omat äärikansalliset sieg hail-juipit. Äärioikeisto nousee Venäjällä, ja se on tosi asia.
Oma henkilökohtainen arvostukseni Halosta kohtaan katosi, kun hän halusi luopua maamiinoista. Tuo päätös voidaan joutua maksamaan monien suomalaisten nuorten miesten verellä, jos tulee kuumat paikat.
kommunisti