Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Haiseva pieru

Viikonloppuisin syön aina paljon hapankorppua, jotta voi töräyttää maanantaina työpaikalla pahanhajuisia pieruja kaikkien ihasteltaviksi!
4612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Töräyttää hirveet paskat johonkin koppiin ja lähtee ite pois sieltä.
Mikähän siinä muuten on että viikonlopun jälkeen pierut haisee tosi paljon pahemmilta tai paremmilta, kumminpäin sen nyt ottaa.

Äänestä
  • Monesti kuulee keskusteltavan, että joku tykkää äidistä toinen tyttäreistä eli makuasioista ei käy kiisteleminen. Kuitenkin, jos tuottaa itselleen mielihyvää se, että "kiusaa" ihmisiä jotka eivät millän tapaa halua tähän leikkiin kuulua, on jo sairasta. Normaalia on, jos nauttii jostain asiasta ja muut sivulliset eivät vasten tahtoaan joudu kärsimään asiasta, mutta tuo että tuhnii työpaikalla on vain osoitus jälkeenjääneisyydestä. Onneksi meidän työpaikalla ei moista ongelmaa ole esiintynyt, mutta tuolla hallin puolella, jossa on noita amis-tason kouluttautuneita, tuntuu niitä päräyksi silloin tällöin kuuluvan ja sekös on hauskaa.

    Äänestä

  • Kyllä saa taas repeillä :-D

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Kyllä saa taas repeillä :-D

    Kiva katella samalla ihmisten reaktioita ja päästellä erilaisia ääniä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hshdhsjh kirjoitti:

Viikonloppuisin syön aina paljon hapankorppua, jotta voi töräyttää maanantaina työpaikalla pahanhajuisia pieruja kaikkien ihasteltaviksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu