kuriin? On kuin sota-ajan määräykset: älyä ei saa käyttää ja tehdään niinkuin esimies käskee vaikka oma autokin märkänisi käsiin ja näkyvyys olisi parhaimmillaan rekkojen seassa noin kymmenen metriä! Jos joku väittää suolausta liikenneturvallisuuden lisääjäksi, kysymyksessä täytyy olla BreZhneviläinen aivopesun tulos. Etteikö ihan jo niiden ajatusmallin ensimmäisistä tyypeistä lähtien!
Miten suolaus-Mafia saadaan
23
966
Vastaukset
- ÄIJÄLÄ
Suolausta puolustellaan henkeen ja vereen turvallisuussyillä.
Olis jo aika keksiä muut konstit tämän vihoviimeisen sotkemisen tilalle.
Liukkailla teillä kyllä pystyy ajamaan ja pysymään ilman suolaustakin, kun nopeus pudotetaan sille tasolle, jossa voi pysyä jäänpinnalla.
Itsellä on kokemusta jäänpinnalla ajosta.
Ajoin n. 80 km.n matkan aivan sileää jääpinmtatietä ja perille päästiin. Aikaahan se tietysti otti. Ajonopeuteni oli 30 - 40 km/h. Eneempään vauhtiin ei olisi ollut varaa, sillä varmasti olisin löytänyt itseni tien ravista autonpyörät sojottaen taivasta kohti.
Matkaan meni aikaa yli kolme tuntia, sillä muistaakseni jouduin pysähtymään, kun tie oli poikki siellä poikettain olleesta kuorma-autosta.
En tiedä, miten rekat pysyy tiellä oikein liukkaalla kelillä, mutta miksi ei voi laittaa rekkojen pyöriin sellaisia nastoja, jotka varmasti pitää sitä tiellä.
Syynkin tiedän, nastat rikkovat tienpinnan murusiksi, samoin ketjut, joilla ei voi ajaa kuin hitaasti.
Tässä olis neropateille miettimistä, miten rekat saadaan pysymään teillä ilman suolausta.
Pikkuautot kyllä pysyy, joten niiden vuoksi ei suolausta tarvita.
Kuitenkin suolausta tarvitaan kaahareiden takia, jotka eivät älyä ajaa huonossakaan kelissä hiljaisemmalla vauhdilla.
Sepeli olis hyvä antamaan pitoa, mutta kun ajetaan kovaa, sepeli lentää ja tekee rumia naarmuja.
Keinot alkaa olla siis vähissä. Pitäisi pystyä joka kelissä ajamaan yhtä lujaa, mutta liukastuakkaan ei saisi.
Siispä ei muuta kuin jatketaan suolausta.
Jos suolaus lopetettaisiin, tulisi haudankaivajille valtavasti lisätöitä ja kestäisi sukupolven ajan, ennenkuin katajainen kansa oppisi ajamaan kelin mukaan, eli pudottamaan nopeuttaan silloin, kun on liukasta.
Täällä liikenne palstalla sen koko ajan näkee, miten vinoutuneita ovat asenteet suurella osalla kirjoittajista.
Halutaan vain yhtä' asiaa, kovia nopeuksia, vihataan peltipoliiseja ja tuhotaan haulikoilla näitä palvelijoitamme.
Antaisin peltipoliisien suunnittelijoille vihjeeksi, että ne ovat rakennettava luodinkestäviksi ja niihin tulisi asentaa weppikamera, joka kuvaa jatkuvasti, niin että se haulikkomies saataisiin kiinni ja pantaisiin lusimaan yhteiskunnalle tärkeiden laitteitten rikkomisesta.
Sinä peltipoliisien ampuja, olet halpamainen ja raukka, joka pitäisi vetää männynoksaan kiikkumaan.
Olet mieleltäsi häiriintynyt yhteiskuntakelvoton hyljeksittävä maan matonen.
Vihaan teitä autommaattisten valvontakameroiden särkijöitä. Jos sattuisin autollani kohdalle, ampuisin jalkaanne säälimättäOulu-Kokkola alkutalvesta, kun kesärenkailla (talvisemmoisia ei vielä vaadittu), ajoin kuperalla liukkaalla jäisellä tiellä, ja oli kova sivutuuli. Tiellä pysyäkseni oli ajettava tuulen puoleista tienpuolta, mikä oli VASEN KAISTA! Selvisin siitä, mutta kovalle otti. Auto oli Plymouth Belvedere 1967.
- konginkangasta?
Silloin samanlaiset vinkuivat, että miksei oltu suolattu!
Valitettavasti liikennetiheydet on niin suuret, että ilman tuota suolaa ei liikenteestä tulisi mitään.
Autoilijat on myös totutettu suolattuun tiehen ja jäällä ei enää osata ajaa.- lie tosi syy
juuri näin. Kun totutat porukan johonkin 'parempaan', niin seurauksena on esim ajotaidon heikkeneminen, kun ei enää tarvi osata ajaa esim liukkailla ...se suolaus, jms ja lisäksi sinänsä hyvää tarkoittavat abs, esp. asr, etc... on ollu 'pakko' kehittää ja ottaa käyttöön kun nää nykyvekarat ei pärjää
Piti vaihtaa autot etuvetoisiksikin, ettei vaan auto luiskahtahtelis takapäästään. Sehän kun tuntuu olevan paniikkipaikka nykytenaville.
- Sohvatiikeri
Vertaa vaikka Ruotsin, Norjan, Tanskan, Saksan, Hollannin, USAn ja Kanadan suolankäyttöä suomalaiseen ja koeta saada muutosta järkevämpään suuntaan!!!
- rane
En viestistäsi ymmärrä, pidätkö esim.Saksaa suolaajana, jota pitäisi muuttaa järkevämpään suuntaan. Tässä kuitenkin suolan käyttömääriä;
Suomessa käyttö n.80 000 tonnia/vuosi, Saksassa käyttö n.1 500 000 tonnia/vuosi. - rane
Ja Ruotsalaiset järkevästi 225 000 tonnia/vuosi!!
- kilometrimäärä
rane kirjoitti:
Ja Ruotsalaiset järkevästi 225 000 tonnia/vuosi!!
teitä kuin meillä! Ja erityisesti moottoriteitä ja leveitä sellaisia! Saksassa ihan eri nopeudet ja suuret vuoristoalueet! Eikä se kuitenkaan siihen mitään kuulu mitä muut touhuaa, minä en tarvitse suolaa, enkä halua maksaa siitä tai sen seurauksista ja huoltokustannuksista.
- Sohvatiikeri
rane kirjoitti:
En viestistäsi ymmärrä, pidätkö esim.Saksaa suolaajana, jota pitäisi muuttaa järkevämpään suuntaan. Tässä kuitenkin suolan käyttömääriä;
Suomessa käyttö n.80 000 tonnia/vuosi, Saksassa käyttö n.1 500 000 tonnia/vuosi.Enemmän suolaa, varsinkin PKS liikenteelle.
- Sohvatiikeri
kilometrimäärä kirjoitti:
teitä kuin meillä! Ja erityisesti moottoriteitä ja leveitä sellaisia! Saksassa ihan eri nopeudet ja suuret vuoristoalueet! Eikä se kuitenkaan siihen mitään kuulu mitä muut touhuaa, minä en tarvitse suolaa, enkä halua maksaa siitä tai sen seurauksista ja huoltokustannuksista.
Niin, voidaanhan me Suomessa touhuta ihan omaan malliin, tai sitten vaikka niin kuin venäläiset. Yleensä vaan seurataan jotain kansainvälistä trendiä.
- Ruotsinmallia
Sohvatiikeri kirjoitti:
Niin, voidaanhan me Suomessa touhuta ihan omaan malliin, tai sitten vaikka niin kuin venäläiset. Yleensä vaan seurataan jotain kansainvälistä trendiä.
aina kymmenen vuoden viiveellä oli sitten kysymyksessä parannus tai huononnus! Ja jos koko maailma paskaa, onko meidänkin pakko? Mitää???
- Oku
suolata, jotta kitkarengasautoilijatkin pysyvät talvisella tiellä. Itse ajan aina hyväkuntoisilla nastakumeilla, joten tulen toimeen ilman suolaakin. Sitäpaitsi nastarengas on mukavampikin jäisellä ja lumisella tiellä kuin vetisellä asvaltilla.
- ...©
Ei ne kitkarenkaat suolaa tarvitse, päinvastoin!
Luonnossa syntyy harvoin yhtä tasaisen liukasta keliä kuin liuossuolatulla maantiellä pakkasen kiristyessä.
Vaikeimmat olosuhteet jossa olen kitkarenkailla ajanut ovat olleet suolatuilla tieosuuksilla.
Itse ajan hyväkuntoisilla kitkarenkailla, joten tulen toimeen ilman suolaa, mutta ilmeisesti ei raskas liikenne ilman pärjää. - Rattimatti
...© kirjoitti:
Ei ne kitkarenkaat suolaa tarvitse, päinvastoin!
Luonnossa syntyy harvoin yhtä tasaisen liukasta keliä kuin liuossuolatulla maantiellä pakkasen kiristyessä.
Vaikeimmat olosuhteet jossa olen kitkarenkailla ajanut ovat olleet suolatuilla tieosuuksilla.
Itse ajan hyväkuntoisilla kitkarenkailla, joten tulen toimeen ilman suolaa, mutta ilmeisesti ei raskas liikenne ilman pärjää.Pärjätään ja ei pärjätä ilman suolaa. Liukasta keliäkin voi olla monenlaista. Joskus jäisellä pinnalla ei tahdo pysyä edes seisten pystyssä, toisinaan karhealla jäätiköllä voi pito olla ihan hyvä. Suolauksesta on ainakin se etu, että ratas pitää paremmin märällä asvaltilla kuin kalvojäisellä pinnalla.
Kun ajokin painopiste on korkealla tai kyydissä on nestekuorma (joka hiukan hölskyy kyydissä), niin ajokin "tikkusuoraan"-kulkeminen on aika mahdotonta. Silloin sivuttaispidolla on tärkeä merkitys. Toisaalta kuormalla kuin kuormalla ajettaessa on aika häijy tunne, kun vetopyörät alkavat potkimaan tyhjää tasaisellakin. Silloin tietää, että on "vähän helvetin" liukasta.
Sanotaan nyt kuiteskin näin, että jos tiesuola pelastaa yhdenkin ihmishengen, on se arvonsa ansainnut. Peltilehmiä saa aina uusia (yleensä rahalla ja kaupasta), mutta menetettyä ihmishenkeä on aika vaikea saada takaisin. - Talvipinta
...© kirjoitti:
Ei ne kitkarenkaat suolaa tarvitse, päinvastoin!
Luonnossa syntyy harvoin yhtä tasaisen liukasta keliä kuin liuossuolatulla maantiellä pakkasen kiristyessä.
Vaikeimmat olosuhteet jossa olen kitkarenkailla ajanut ovat olleet suolatuilla tieosuuksilla.
Itse ajan hyväkuntoisilla kitkarenkailla, joten tulen toimeen ilman suolaa, mutta ilmeisesti ei raskas liikenne ilman pärjää.Olenpa ollut monesti tuolla isolla möhkäleellä ajellessa tilanteessa,jossa myös henkilöauto liikenne on kiltisti odotellut suola autoa apuun! Tämähän toki voi johtua siitä että kaikki kuskit ei omaa parasta ajokokemusta ym. Valitettavasti meidän kaikkien on siihen sopeuduttava,koska jokainen ei synny "ratti kädessä"? (on myös heikkoja hetkiä ollut itselläkin)
- ...©
Rattimatti kirjoitti:
Pärjätään ja ei pärjätä ilman suolaa. Liukasta keliäkin voi olla monenlaista. Joskus jäisellä pinnalla ei tahdo pysyä edes seisten pystyssä, toisinaan karhealla jäätiköllä voi pito olla ihan hyvä. Suolauksesta on ainakin se etu, että ratas pitää paremmin märällä asvaltilla kuin kalvojäisellä pinnalla.
Kun ajokin painopiste on korkealla tai kyydissä on nestekuorma (joka hiukan hölskyy kyydissä), niin ajokin "tikkusuoraan"-kulkeminen on aika mahdotonta. Silloin sivuttaispidolla on tärkeä merkitys. Toisaalta kuormalla kuin kuormalla ajettaessa on aika häijy tunne, kun vetopyörät alkavat potkimaan tyhjää tasaisellakin. Silloin tietää, että on "vähän helvetin" liukasta.
Sanotaan nyt kuiteskin näin, että jos tiesuola pelastaa yhdenkin ihmishengen, on se arvonsa ansainnut. Peltilehmiä saa aina uusia (yleensä rahalla ja kaupasta), mutta menetettyä ihmishenkeä on aika vaikea saada takaisin.Kommenttini raskaasta liikenteestä oli täysin mutu- ja kuulopuhepohjalta, koska itse en raskasta kalustoa aja.
Monesti on liukkaus päässyt minut yllättämään kun keli on ollut kuvaamasi pääkallokeli jolloin ei tahdo pysyä edes seisten pystyssä, mutta nämä yllätykset ovat tulleet autosta noustessa tai autolle pyrkiessä.
Väitän kuitenkin edelleen, että suolaus aiheuttaa aika-ajoin enemmän haittaa kuin hyötyä kitkarenkaille myös pidon kannalta.
Kitkarengas pitää huomattavasti paremmin kuivalla asfaltilla kuin märällä, mutta kuitenkin kuivia teitä ja ajouria usein kastellaan pikkupakkasilla (tai kuten nyt, kahdeksan asteen lämmössä) liuossuolalla, ilmeisesti koska tien pinta halutaan kauttaaltaan jäättömäksi ja lumettomaksi eikä pientä lumi/jääkertymää ajourien ulkopuolella sallita.
Jos ajourat ovat jäätyneet kirkkaiksi, kuluttavat nastarenkaat pikkuhiljaa urat puhtaiksi, ja sitä odotellessa voi kitkarenkailla hakea hyvää pitoa ajourien ulkopuolelta polanteesta, ellei sitä ole suolauksella poistettu. Eli kun tie on suolattu, ja eksytään pois ajourasta joudutaan liukkaammalle alustalle, mutta jos tie on suolaamaton ja eksyy pois ajourasta päätyy pitävämmälle alustalle.
Kun tie on kauttaaltaan kasteltu ja lumi sekä jää on saatu sulatettua, jatketaan suolausta pakkasen kiristyessä tiettyyn rajaan asti, ja raja on useimmiten liian kovissa pakkaslukemissa. (Ja vaikka suolaus lopetettaisiinkin ajoissa, ei suola poistu tienpinnasta riittävän nopeasti.) Tällätavoin saadaan tilanne, jossa suolaliuoksella kasteltu tie jokatapauksessa jäätyy, ja luodaan tilanne jota ei luonnostaan olisi yhtä herkästi syntynyt. Tie on kauttaaltaan yhtä liukas, tasaisenohuen jääkalvon peittämä jonka päällä on suolavettä joka ei aivan ole jäätynyt. Väitän, että tämän suolaliuoksen jäätymisen ennakointi on autoilijalle huomattavasti vaikeampaa kuin esim. sadeveden jäätymisen arviointi, ja tuo hyhmä on myös pirun liukasta suhteellisen leveällä lämpötila-alueella suolauksen määrästä riippuen.
Sinänsä hyväksyn suolauksen tietyillä tieosuuksilla, koska raskas liikenne nähtävästi henkien pelastamiseksi sitä tarvitsee, mutta henkilöautot eivät sitä tarvitse jos alla on kunnolliset talvirenkaat (nastattomat tai nastalliset). EU:n politiikan vastaisesti pyrkisin kuitenkin siirtämään mahdollisimman paljon raskasta liikennettä pois maanteiltä rautateille, toimii se konttikuormaus kohtuullisesti satamissakin, miksei rautateillä?
Suolauksen lopettaminen toki aiheuttaisi piikin onnettomuustilastoihin, ja todennäköisesti syyttömätkin saisivat siitä kärsiä, mutta pidemmän päälle ratkaisu olisi minusta parempi kunhan luonnollinen poistuma korjaa kuumakallet pois maanteiltä ja taidottomat hakeutuvat kouluun. (Josta pääsemme siihen, että hyvä ja nopea lääke talvionnettomuustilastojen parantamiseen olisi julkisten ilmaisten jää/liukasratojen salliminen ja niiden käyttöön kannustaminen valtion suunnalta.)
Kärjistäen:
Tiesuola on hyvä asia jos se pelastaa yhdenkin hengen, mutta se ei saa tehdä sitä toisen hengen kustannuksella, ja niin kauan kuin suolan käytön tunnettujen haittavaikutusten lisäksi kaikki välittömät jä välilliset ympäristövaikutukset myös pitkällä tähtäimellä ovat osittainkin tuntemattomia, pitäisi sen käyttöä välttää. Yksi ihmishenki ei ole niin arvokas, että sen takia kannattaisi uhrata tulevien sukupolvien elinympäristö. Peltilehmiä ei saa aina uusia. Mieluummin etsii toisia tapoja sen yhden ihmishengen pelastamiseen.
- UNOHTAA
sen että pitäisi tilastoida myös suolan liukastaman jäisen pinnan aiheuttamat onnettomuudet suolan syyksi! Kertaakaan en ole nähnyt sitä myönnettävän. Odotellaan nyt josko joku rohkenee tutkia sen toisenkin puolen! Kokeilkaa vaikka kuinka liukas on rengas kun märäksi suolatulta asfaltilta ajatte lumiselle tielle!??? Siinä kovimmankin suolanpuolustajan hymy hyytyy! Minä väitän etten koskaan missään olosuhteissa tarvitse suolaa! Olen pienempien ajoneuvojen kanssa pelaaja. Mitä nyt linjurilla ja pitkällä lankkukuormalla peräkärryä ylilastattuna pakun perässä kesärenkailla jäisellä tiellä nollan lämpimämmällä puolella, siis märällä jäällä mutkaisella tiellä ajelin 370 kilometriä normaalinopeuksilla. Oli siinä joskus oltava tarkkana, mutta eikös niin kuulu ollakin????
- Suolaa lisää
Kyllähän on huumehörhömietteet. Siinähän ajelet ja liukastelet taivaallisella ja muut ohittavalla taidoillasi. Toivottavasti et tule poikittain nelostiellä vastaan. Mulla on semmonen mitälie yli 50 tonninen kapistus.
- SAADAAN KURIIN?
Te alatte lähennellä poliisi-inisijöiden tasoa jo noilla jutuillanne... tehkää vielä jotkut säälittävät kotisivut...
- urputus
Nyt jo naama kiinni siitä suolaamisesta,en tiä mikä sua siinä vituttaa mutta lopeta jo.
- renkaistani
silmillesi, iloa ei mikään pilaa, inisijä sinähän se olet inisemässä ylimääräistä etua että kurja jotenkin pääsisit määränpäähäsi. Istu kuule yleiseen kulkuneuvoon ihan itsesi terveyden kannalta, kun olet niin onneton kuski että pitää talvellakin sulattaa tietä kuin lapselle konsanaan!
- pellet
renkaistani kirjoitti:
silmillesi, iloa ei mikään pilaa, inisijä sinähän se olet inisemässä ylimääräistä etua että kurja jotenkin pääsisit määränpäähäsi. Istu kuule yleiseen kulkuneuvoon ihan itsesi terveyden kannalta, kun olet niin onneton kuski että pitää talvellakin sulattaa tietä kuin lapselle konsanaan!
tollaset hoitelen rullatuoliin saakelin vatipää.Muuta sudaniin jos et kestä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 465870
- 495361
- 493734
- 143685
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise993401- 313136
- 592894
- 582756
- 552413
- 381854