Minua ei Juicen laulut

juuri liikuttaneet

15. yö oli mielestäni aika hyvä biisi melankolioineen. Mutta tulkitsin biisin sisällön väärin. Kaveri väitti kivenkovaan, että 15. yö on se yö kun on ryypätty 2 viikkoa putkeen....delirium tremensis eli jonkinsortin juoppohulluuskohtaus kai. Minä en uskonut kunnes kerran tuli Juissin haastattelu raatiosta, jossa hän nimenomaan kertoi 15. yön liittyvän alkomahoolin pitkittyneeseen käyttelyyn. Voi pyhä jyssäys.

Siihen loppu mun Juice kuuntelut. Mie en halua kuunnella huumehörhön säveltämää paskaa hallusinaatioistaan.

Muutenkin arvomaailmani ja elämäni on kaikena tuosta mitä Juoppo-Leskinen edusti.

Mutta joillekuille muille Juissi sitten vissiin oli tärkiä mies, joten levätköön rauhassa kunhan ei mene taas muutamilta överiksi henkilökultinrakennus.

17

855

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jannu33

      Ei ole pakko pitää, mutta toisaalta ei tarvitse puhua pelkkää paskaakaan. Eli jos ei järkevämpää sanottavaa ole, niin ole hiljaa.

      Aika paljon mitättömämpiäkin kavereita on nostettu jalustalle kuin Juice.

    • Kuuntelija--

      Juopottelu on kyllä vain sivuseikka kappaleessa Viidestoista yö. Juice ei pitänyt suurta ääntä kappaleen tarkemmista taustoista, kun ilmeisesti halusi suojella kaveriaan. Lopulta kaveri itse kertoi biisin taustoista kirjoittamassaan kirjassa.

      Juice ei muuten ollut huumehörhö. Paitsi siinä mielessä, että elämä on parasta huumetta.

    • jouh

      alkoholi oli Juicen ongelma - muita huumeita hän ei käyttänyt. Sinäkö olet raivoraitis?

      • se taitaa olla

        Kyllä hän oli 70-luvulla pidätettynä huumeiden hallussapidosta.


      • adfdafdaaf
        se taitaa olla kirjoitti:

        Kyllä hän oli 70-luvulla pidätettynä huumeiden hallussapidosta.

        Eikö se tapahtunut silloin 90-luvun alussa ja pidätys oli loppujen lopuksi aiheeton?


      • Pitkätukka-68
        se taitaa olla kirjoitti:

        Kyllä hän oli 70-luvulla pidätettynä huumeiden hallussapidosta.

        Joku hörhö väitti Juicen myyneen hänelle. Syytös todettiin perättömäksi.

        Mikko Alatalohan narahti 70-luvulla kannabiksesta. Siitä Juice teki biisin "Outoon valoon":

        Tuli vartijat pamppuineen
        ja taskulamppuineen
        Veivät miehen hamppuineen
        Taas matkaa teen
        mä hieman outoon valoon


    • Nimetön

      Biisin viestihän on ihan selvä, sen lapsikin tajuaisi. Ja kuten tuossa edellä on todettu, alkoholi on ihan eri juttu kuin huumeet, että tiedoksi vaan.

      Hyviä sävellyksiä, mestarillisia sanoituksia = loistava kokonaisuus en itse ainakaan jätä väliin siitä syystä, että tekijälle on alkoholi maistunut. Ei ole minun asiani, ei myöskään sinun tuomita ketään tässä elämässä. Kyllä ne jutut tuolla jossain rajalla ratkaistaan.

      Jatka vaan tuolla anarkistisella linjallasi niin olet varmaan itseesi ja omaan erinomaisuuteesi kovin tyytyväinen.. Ja luultavasti myös yksin..

    • Yanna

      Se on ihmeellistä, että esimerkiksi taidemaalari voi maalata teoksensa ajatellen ihan omia visioitaan. Yleensä taiteilija silti haluaa, että yleisö tulkitsee maalauksen omalla tavallaan, näkee siinä erilaisia aspekteja. Samoin on kirjalisuudessa, eihän kirjallisuus tuo valmiita kuvia lukijan silmien eteen, vaan jokainen lukija kokee ja kuvittelee kaiken omalla tavallaan. Ja usein ihan eri tavalla kuin kirjoittaja itse on asian kirjoittaessaan ajatellut. Mutta sehän on kaikkien mielestä hienoa, niin kuin onkin.

      En ymmärrä miksi, 15. yö menettää koskettavuuttaan sen jälkeen, kun on saanut tietää taiteilijan motiivin tehdä kappale. Eikös jokaisella ole valta ja oikeus tulkita yleisölle tuotu esitys omalla tavallaan? Siis jos 15. yö tuo mieleen jotain koskettavaa, väliäkös sillä, mikä on ollut sanoittaja-säveltäjän alkuperäinen motiivi. Ei se itse biisiä saastuta; itse ainakin todellakin pidän ao. kappaleesta, enkä voi kuvitellakaan käsitteleväni laulujentekijöitä eri tavalla kuin maalareita tai kirjailijoita. Minulla on oikeus ja valta ottaa irti julkituodusta itselleni sopiva kuvitelma. Mitäköhän Jean Sibelius ajatteli?

      • vlfkjv

        Minkä vitun taiteilijan.Juoppohan se oli.Taide Juicesta oli yhtä kaukana kuin kuu maasta.Pelkkää yliarvostettua paskaa,juopon horinoita.


      • fwedwsed
        vlfkjv kirjoitti:

        Minkä vitun taiteilijan.Juoppohan se oli.Taide Juicesta oli yhtä kaukana kuin kuu maasta.Pelkkää yliarvostettua paskaa,juopon horinoita.

        Leskinen oli alkoholisti,jonka tuotanto oli paskaa.Piti itseään nerona,ja suomen kansa uskoi.Mitään sanomaa tämän juopon tekeleissä ei ollut.Kuuntele paikkakuntasi puliukkoa.ja samat Juicen kertomat totuudet se pultsarikin lausuu.


    • MrJuha82outolintu

      Juice ei jääny kiinni huumeista eli väärää tietoa.
      Pidä mölyt mahassa tai etsi faktat tiedot jatkossa, kiitos.
      Maineen mustamaalaaminen on väärin.
      Tajuut sä?
      Musiikki oli erinomaista.
      Pystyi rokkenrolliin, pystyi poprokkiin, pystyi iskelmälliseen rokkiin ja pystyi vaikka mihin.
      Tekipä hän yhden räp-biisinkin(siniristiloppumme).
      Ja paljon myös taiderock-tyylisiä biisejä.
      Harvinaisen hyvä siis, etenki sen 70-luvun materia.
      Todellisia mestariteoksia ovat mm kaksoiselämää, nuku, keuhkoon pistää, im woman youre woman, halintamyymälä, juuret, yölento, Marilyn, tulppaani, Mari, Heinolassa jyrää, elämässä pitää olla runkkua, nero nukkuu, mimosan hipiä, risainen elämä, syksyn sävel ja musta aurinko nousee sekä myrkytyksen oireet, Per vers runoilija ja outoon valoon.

      • vvvvsv

        Yliarvostestettu itserakas juoppo Juice oli.Ei sen enempää.


    • MrJuha82outolintu

      Juice ei välttämättä tehny koskaan tasaisia levyjä, vaan joka levyllä pari hutia tai muutama keskitason biisi.
      Laulajana ihan ok, muttei merkittävä, mutta hyvä tulkki, mutta ääni ohut.
      Musikaalisuutta ei löytynyt erityisesti, mutta osasi tehä biisejä ja päteviä sanoituksia.

      Juicen mestariteoksia ovat mm biisit=
      outoon valoon
      myrkytyksen oireet
      musta aurinko nousee
      kaksoiselämää
      syksyn sävel
      Skitsofrenia
      Heinolassa jyrää
      Marilyn
      Mari(savun kuningatar)
      tulppaani
      Per vers runoilija
      panomies
      elämässä pitää olla runkkua
      nuku
      nero nukkuu
      vanha kapinen huora
      ota munat mukaan
      im woman youre woman
      lady of pain
      luonas kai olla saan
      atomisuoja
      syvämerensukeltaja
      kvartetti
      toisinajattelija
      risainen elämä
      Tampereen aamu
      maailman ääriin
      Eesti(on vähän juntti biisi, mut ok)
      rock loppuu kuin seinään
      slam slam slam
      hittejä ja idoleita
      jumalaut mä oon out
      lauloin miehen maisemaan
      keuhkoon pistää
      valomerkki
      kymmenen minuutin rakkaustarina
      nainen
      kiveä ja sämpylää
      kädet
      halintamyymälän aamutoimet
      pienestä pitäen
      los siete hermanos
      rakkaus ja minä
      burn out
      ihmiskunnan jatkot
      yölento
      juuret
      yölentoalbumi eka raita!

      • pitkätukka-68

        Menikö kuitenkin niin, että ääntä ei ollut, mut hän tulkitsi omat kappalensa. Hän oli musikaalinen, muttei voinut tehdä kappaleita joita ei pystynyt laulamaan.


    • sikaharriet

      Kertoo kuulemma siitä kun juice kävi tuikkaamassa vanhan kaverinsa elämänkumppania parin viikon ryypyttelyn jälkeen ja sitten palaili kotiinpäin aamulla. Tuikkaus oli kosto kaverin tyypitettyä juicen vaimoa. Biisi aukea uudessa valossa.

    • Tuulis

      15 yö on melankolinen biisi, jota Juice ei oikeasti ole tehnyt vaan ostanut pullolla Kaitsu nimiseltä tyypilt 70 luvun lopulla. Monet vanhat Turkulaiset varmaan tarinan ja Kaitsun tunteekin.

    • pitkätukka-68

      Mitä kertoo suomalaisista se, et meillä ainakin yläasteella opetettiin kitaransoittoa soittamalla kahden viikon dogaamisesta kertovaa biisiä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3316
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1556
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      75
      1156
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      60
      966
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe