Jos kerta WinClub on niin mahtava sijoitus kuin väitetään niin miksei yhdelläkään oikealla sijoituspalstalla esim. Kauppalehdessä tai Taloussanomissa hehkuteta sitä? Vastatkaa ihmeessä.
WinClub
haranaakka
239903
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Totesin jo aiemmin:
Tämä on huijaus 99,99999^n% todennäköisyydellä!
Itselläni on taustaa pääomamarkkinoilta ja voin vakuuttaa, että tuollaisia tuottoja ei tehdä ilman että otetaan aivan MIELETTÖMÄN SUURIA RISKEJÄ.
Tein 90-luvulla kauppaa asiakkaan lukuun DAX,FOX ja NOK-futuureilla. Käytimme niinkutsuttua delta-vivutusta siten, että koko position arvo oli usein viisinkertainen suhteessa todelliseen omaan päomaamme. Jo tämä sai aikaan aivan hillitöntä päivävolatiliteettia eli positiomme päivittäisiä hintavaihteluita. Tavoittelmamme tuotto oli 180% vuotuista tuottoa, mutta lopulta asiakkaani hermot pettivät kun position arvo jatkuvasti vaihteli 20 % ylös-alas kuin päivittäin kuin jojo.
Kahdenkymmene minuutin sisällä positio saattoi vaihtua ylö-alas yli viisikin prosenttia. Miljoonan tuotto/tappio ei ollut mikään harvinaisuus.
Siitä huolimatta, että käytimme teknistä systeemiä joka oli testattu useamman kymmenen tuhannen päivän dataan eri markkinoilta parhaillaankin saavutettu etu suhteessa puhtaaseen kolikonheittoon oli 5-10 % luokkaa. Toisin sanoen lyhyessä juoksussa puhtaasti arvaamiselta vaikuttavaa touhua.
Kun päivävaihtomme oli jopa 20 miljoonaa markan arvoinen voitte vain kuvitella millainen asiakkaan verenpainekäyrä oli. En siis moiti häntä siitä, että hän päätyi irrottautumaan. Huomatkaa, että tämä taho oli eräs maamme alan piireissä kovimmiksi tunnetuista ammattilaisista.
Käytännössä tällaisten kovien deltavipujen ottaminen on mahdollista vain, jos hyödynnetään johdannaisia; etenkin futuureja. Näiden instrumenttien johdonmukainen käyttely järkevästi spekulointimielessä taas edellyttää käytännössä sitä, että on kontakti markkinatakaajiin. Tämä taas edellyttää sitä, että salkun arvoa ei mitata sadoissa tuhansissa vaan aina miljoonissa. Kysymyksessä on aina instituutiotason kaupankäynti, jota valvovat viranomaiset. Suomessa Rahoitustarkastus, Jenkeissä Federal Exchange Commission jne. Lupien pitää olla kunnossa jos kauppaa oikeasti halutaan käydä.
Oman kokemukseni lisäksi, perustan olettamani siihen seikkaan, että maailman kovimpien treidaajien vuosituotot osakemarkkinoita vastaavilla riskeillä liikkuvat noin 30 % vuosituottojen tasolla (esimerkiksi George Soroksen Quantum Fund). Huomatkaa, että osakemarkkinatkaan eivät suinkaan ole riskitömiä. Pitkässä juoksussa (yli 5 vuotta) kylläkin parhaan tuotto/riskisuhteen antavia.
Ei siis ole mitenkään mahdollista korottaa tuota tuottotavoitetta ilman että otetaan huomattavia lisäriskejä joko teknisesti (esim. jo mainitsemillani deltavivuilla) tai fundamenttisesti (esim. sijoittamalla vain siemsnvaiheen tms. yhtiöihin). Jos olisi, keksinnöstä olisi varmasti luvassa taloustieteiden Nobel.
Kannattaa olla erittäin varovainen. Kyseessä on mitä todennäköisimmin ponzi tai rahanpesu.
SIIS: Jos joku lupaa sinulle riskitöntä tuottoa yli 100 % vuodessa on kyllä parmpi vaatia aika todella perusteelliset speksit siihen millaiseen riskinottoon nuo tuotto-odotukset perustetaan. 500 % edes ajoittain on jo täysin utopistinen tavoite.
VIELÄ AIVAN ERITYISESTI: HISTORIA EI OLE TAE TULEVASTA.
Just my 2x2 cents
-Mika Kotikoski
mitä kirjoituksessasi kuvailit. Suurin osa mukanaolijoista on jo nollannut riskinsä ja saanut tuottoa sijoitukselleen. Pelkkää hyvää ollaan siis jakamassa. Riskinsä toki sijoituksella on, kuten kaikissa korkeatuottoisissa sijoituksissa, mutta on karkeaa väittää toimintaa huijaukseksi kun sijoitusten riskeistä on kerrottu aivan avoimesti, jäsenille.
Omasta mielestäni on aika omituista että oletat kenenkää täysijärkisen uskovan nyt kirjoittamaasi, ottaen huomioon että kirjoitat rekisteröimättömänä nimimerkkinä lisäksi ottamatta todella faktaperusteilla mitään kantaa esittämääni.
Jotta tulkitsisin esittämäsi faktaperusteksi sinun on voitava todistaa kirjoittamasi, mielellään objektiivisen osapuolen välityksellä (viranomaiset yms. tahot). Se, että sinä anonyymina kirjoitat noin ei ole todiste mistään.
Huomasithan myös käyttämäni termin "todennäköisesti". En siis väittänyt ilman muuta mitään. Olosuhteet ja lähtökohdat huomioiden todennäköisyys sille että toimnta todellisuudessa perustuu osallistuijien kannalta erittäin suuriin riskeihin on ainakin omasta mielestäni, omiin kokemuksiini perustuen erittäin suuri.
-Mika Kotikoski
saamaan mitään tietoa, koska vain jäsenistöllä on oikeus siihen ja tiedon ulkopuolelle luovuttaminen on säännöstön mukaan erittäin epäsuotavaa, miksi myöskään minä en näitä vähäisiä viittauksia kertoessani nimimerkkiä käytä. Täysjärkiset ovat asian yleensä ymmärtäneet faktoja kuullessaan. Matematiikkaahan tämä vain on eikä mutu tuntumalla tietenkään asiaan saa mitään otetta. Hutkit kuitenkin tutkimatta ja se vain pikkuisen ärsyttää, joskaan asialla ja mielipiteelläsi ei ole oikeasti mitään merkitystä. Faktoja niille, joille ne kuuluu.
menee antaa näiden ihmisten olla, koska he eivät uskalla riskejä ottaa. Hieman kateellisina sitten koittavat provosoida meitä ketkä ovat uskaltaneet sen tehdä.Se on aivan sama mitä ne tänne kirjottavat, mikäli tämä on ponzi, niin aika pitkän ajan ovat malttaneet kusettaa meitä.
Kautta aikain on huijattu ihmisiä, ylälinja on ammattilaisia jotka tietää tiputtaa pikkasen rahaa ja muutamille vähän enemmän jotta saavat lisää ahneita mukaan.
Keppi naru ja porkkana, sillä saa aasinkin juoksemaan
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000022263356
Minulle kerrottiin aikanaan, että tämä Firma "winclub" on rekistöröitynyt USA:ssa Wyomingissa nimellä WORLD INVESTMENT COMPANY LLC CID: 199800331010, joka ei ole kuitenkaan ollut koskaan toiminnassa ja on Osavaltion rekisterissä nimellä "in active" ja sillä ei ole koskaan myöskään ollut toimintaa. Nyt he ovat kuulemma avanneet off-shore yrityksen Panamaan,jonka kurssia noteerataan. Kuitenkaan Panaman pörssissä ei ole Firman nimellä listausta. Tälläinen toimintahan vaatii Proxin sekä taloudellisen selvityksen, jonka mm. Suomen Verottajakin vaatii, jos aikoo kotiuttaa ulkomailla tehtyjä voittoja. Muuten varat voidaan katsoa rahan pesuksi.
Forex kauppaa säännöstelee myös esim. USA The Commodity Futures Trading Commission (CFTC), joka antaa toimiluvan FOREX kauppaa käyville pankeille. Tätä kauppaa, jota kutsutaan yhdeksi maailman riskialttiimmaksi kaupaksi ei voi tehdä ilman korkeita RISKEJÄ...Esim. kautta aikojen suurin Pankki konkurssi - Barings Bank - ajattettiin konkurssiin valuuttakaupoilla, joten kysymykseni on: Jos ei MIT ja HARVARD nobel matemaatikot ole keksineet keinoa tehdä tälläisiä voittoja millään keinolla niin miten tälläinen firma, on se keksinyt ja miksi he eivät ole myyneet keinoa suurella rahalla suurille pankeille...Heillähän on rahaa tarjolla hyville investoinneille.
Asiaan kannattaa perehtyä osoitteessa: http://www.cftc.gov/enf/enfforex.htm jossa on mm. tietoa oikeanlaisesta Forex toiminansta! Huom. Englannin kielinen
, mutta lasketaanpa hieman:
Useampi välittäjä (ainakin Forex ja Oanda) tarjoavat kenelle tahansa mahdollisuutta treidata forexissa valuuttapareja 1:100 velkavipuvarrella.
Eli kun sijoitat euron omaasi, välittäjä "lainaa" sinulle loput ja voit näin treidata 100 eurolla.
Tällöin kerättyäsi pips:ejä (esim. eurusd, sentin sadasosia) valuuttakurssi/vipu * 10000 = 1.37 * 100 = 137, olet tuplannut pääomasi. Vastaavasti tehtyäsi saman määrän tappiota, olet hävittänyt pääomasi. Velkaa ei voi jäädä, koska välittäjät pitävät huolen siitä, että jos treidisi kannalta negatiivinen kurssikehitys on aiheuttanut treidillesi tappion, joka on oman sijoituksesi suuruinen, positio suljetaan ja jäät nollille.
Niille jotka miettivät, mistä lainarahat tulevat: niitä ei tarvita. Tappio katkaistaan silloin kun sijoittajan rahat ovat menneet. Välittäjä myy valuutan pois, ottaa sijoittajan pääoman ja jää omillensa.
Eli tuplataksesi pääomasi tarvitset voittoa 137 pistettä. Jos olet kehittänyt esim. teknisen strategian treidaukseen, joka antaa sinulle vaikkapa 5% edun kolikonheittoon ja käytät yksinkertaista strategiaa, jossa avatessasi position määrität take profitin 10 pistettä ja stop lossin 5 pistettä. Eli arvauksen osuessa oikeaan otat 10 pisteen voiton ja metsään mennessä kärsit 5 pistettä. Näin 55% treideistä voittaa 10 pistettä ja 45% häviää 5 pistettä. Odotusarvo per trade on siis 3.25 pistettä plussan puolella.
Tuplataksesi pääomasi tarvitset siis tilastollisesti tällä mallilla noin 42 tradea. Kolmelle kuukaudelle jaettuna tämä tekisi 14 tradea per kuukausi, eli aktiivinen ja kurinalainen osallistuminen markkinoille noin kahtena työpäivänä kolmesta.
Tämä on yksinkertaistettu malli, joka ei tietysti ota huomioon välityspalkkioita eikä mahdollisia "hidastavia" riskinhallintastrategioita, kuten esim. vain 5% pääomasta per single trade. Mutta toisaalta tämä ei ota huomioon myöskään "nopeuttavia" strategioita, kuten mahdollisuus seurata nousevaa aaltoa pidempäänkin odottaen signaalia käänteestä ja mahdollisuutta lukita voittoja esim. trailing stop lossien avulla, jossa stop loss seuraa nousevaa kurssia kiinteän pistemäärän perässä.
En tiedä tuosta winclubista tuon taivaallista, mutta tuntuisi siltä, että kyllä tuolla markkinalla pätevä kaveri voi tehdä hyvin tiliä.
Tosin kuten MikaKotikoski sanoi, heikkohermoiset älkööt vaivautuko. Mahahaavoja varmasti luvassa enemmän kuin osakemarkkinoilla. Eli riskit lienevät tuotto-odotusten mukaiset.
Asiapohjaisia kommentteja otetaan mielellään vastaan! Vänkäys ilman faktoja ei kiinnosta.
Sinun kannattaa perehtyä nk. delttekijän vipuvaikutukseen volatiliteetin kohottajana ja kohonneen volatiliteetin koerottamaan "Risk Of Ruin" -todennäköisyyden jyrkkään kasvuun.
Osakeindeksimarkkinoita mallintaessani ja treidatessani (http://www.saunalahti.fi/mikkik2/OPTIMA_Suomi/Track_and_Intro_Page.htm) tulin siihen johtopäätökseen, että deltakertoimen noustessa yli viiden täydellisen tuhon riski on jo niin korkea -muistaakseni yli 95%-, että yhdenkään sijoittajan hermo ei kestäisi sellaista vuoristorataa joka käytännön vivuttamisesta väistämättä seuraa.
Ymmärrät varmaan, että ei ole olemassa sellaista teknistä suojausmekanismia, että sillä voisi volatiliteetin kokonaisuudessaan tai edes oleellisilta osin eliminoida. Delta 5 kertoimilla position todelliseen oman pääoman osuuteen kohdistuvat yli 20% päivittäiset arvon vaihtelut eivät ole mitenkään tavattomia.
On totta, että valuuttamarkkinoilla välittäjät mahdollistavat jopa 100-kertaisten vipujen ottamisen ts. positioista todellisuudessa maksettavat preemiot ovat noin 1% luokkaa. Osakemarkkinaindekseihin sidotuissa tuotteissa sama preemio on tyypillisesti noin 10% eli periaatteessa mahdollistaa 10 -kertaisen vivuttamisen.
Käytännössä tarjottujen ääriraja-arvojen hyödyntäminen ei ole pitkäjänteisesti mahdollista. Niinkuin alussa totesin "Risk Of Ruin" -skenaarion todennäköisyys kasvaa jo puolessa välissä käytännössä kestämättömälle tasolle. Valuuttamarkkinat eivat ole tässä suhteessa mikään poikkeus.
-Mika Kotikoski
"Kahdenkymmenen minuutin sisällä positio saattoi vaihtua ylö-alas yli viisikin prosenttia. Miljoonan tuotto/tappio ei ollut mikään harvinaisuus.
Siitä huolimatta, että käytimme teknistä systeemiä joka oli testattu useamman kymmenen tuhannen päivän dataan eri markkinoilta parhaillaankin saavutettu etu suhteessa puhtaaseen kolikonheittoon oli 5-10 % luokkaa. Toisin sanoen lyhyessä juoksussa puhtaasti arvaamiselta vaikuttavaa touhua."
mutta mutta , erityisesti jäi mieleen: Miljoonan tuotto/tappio ei ollut mikään harvinaisuus. Siis, jos joku osaa homman, on valuuttakaupalla mahdollista saada miljoonan tuottoja ( kuitenkin kaveri väittää huijaukseksi, vaikka on tehnyt samaa hommaa :))
Että sillai!
ja yksinkertainen.
Mies tarkoitti sitä, että välillä tuli miljoona välillä meni miljoona.
Ei sitä mitä winclub tarkoittaa: tuli miljoona, tuli miljoona, tuli miljoona, tuli miljoona, tuli miljoona. Taas tuli miljoona. Oho miljoona muuten tuli.
Kukaan ei liene ole kiistänyt, ettei valuuttakaupalla isolla riskillä voi tehdä isoja voittoja, mutta sillon myös tulee isoja tappioita. Mitkään stoplossit ja haistapaskat ei siinä pelasta, onhan ne kaikilla muillakin sijoittajilla käytössä ja silti joku aina häviää rahansa.
Kuvaamallesi tekniselle strategialle on taidettu keksiä nimikin ja se lienee suomalaisena terminä 'Binäärisen yhtälön valuuttakauppa'. Oletko törmännyt tuohon?
Vaikka valuuttakauppa onkin suureksi osaksi rahanheittoa, markkinoilla on taipumusta edetä trendeittäin. Kuvaat sen terminä nopeuttava strategia. Aloituksessa mainittu 5-10 % ero rahanheittoon verrattuna olisi hyvin merkittävä, jonka myöskin toteat laskelmasi lopputuloksessa.
Olematta tuossa Win Clibissa mukana, kayselin ihmeissäni tuota sinun irjoitustasi. Luuletko että sinua taitavampia freidaajia ei ole olemassa? Jos sinä et ole osannut, ei se tarkoita että joku muu ei osaa. Luulisin että ohjelmat ovat vähän kehittyneet siitä ajasta. Ja en usko että pelkkiin ohjelmiin kannattaa luottaa. Eiköhän ihmisen tieto-taito ratkaise enemmän kuin joku tietokoneohjelma. Ohjelma antaa vihjeitä, mutta ihminen pystyy ainoastaan arvioimaan asioita. Ohjelma analysoi mennyttä, mtta ihminen pystyy arvioimaan tulevaa.
Olikohan se niin että jos 60% freidauksista onnistuu niin vuosituotto voi nousta 200%. Tai jos yhtä suuri osa epäonnistuu tappiota voi tulla saman verran. Siis voi...
Eli sanomani. Tuskin olet maailman "napa" freidauksessa. Joku muu voi olla sinua parempi.
Enpä ole törmännyt. Itse asiassa ravistin koko idean hihastani herättääkseni keskustelua. Sen vuoksi se sellaisenaan tuskin kelpaa mihinkään johtuen mm. valuuttakurssien normaalista "kohinasta", joka on selvästi suurempi kuin tuo 5-10 pistettä (ainakin eurusd).
Tiedätkö olisiko tuosta aiheesta jotain pätevän oloista kirjallisuutta, jotta voisin katsoa mistä puhutaan?
Tuo alla oleva "Actionforex" mainosti jossakin vaiheessa asiaa.
Kysyt pätevänoloista kirjallisuutta. En pysty sulle nyt ainakaan antamaan, valitan.
http://www.actionforex.com/
Vastaus kysymykseesi: koska WinClun on Ponzi-huijaus. Erityisesti huomatkaa että tähän saakka kaikki ovat saaneet rahansa ulos ja vielä reippaita tuottoja, joilla on osteltu mökkejä, reissattu ulkomailla jne. Kuka hullu antaisi rahaa tuntemattomalle ellei ensin olisi huomannut että kaverikin antoi ja sai omansa tuplana pois?
WinClub-jäsenet: uskotko OIKEASTI, että Mattimeikäläiselle on tarjolla sijoitusmahdollisuus, jossa voi tuplata pääomansa 90 päivässä????? Uskallatko siirtää miljoona euroa Moneybookersilta tilille "[email protected]" ilman mitään kirjallista sopimusta ja mustaa valkoisella minne raha menee? Mitä teet kun www.winclub.com -sivusto häviää kyberavaruuteen ja jokaisella tavoittamallasi WinClubilaisella, myös ylälinjassa, on sama kysymys?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000026&conference=1500000000000139&posting=22000000022260316
JUTTUA WINCLUBISTA JIPPIIN SIVUILTA:
Sijoittaja142124 kirjoitti 5.8 14:36 ilmianna asiaton viesti
vastaa
Asiasta ollut täällä jo aiemminkin, mutta kuka täällä suojelee kyseistä klubia.
Asialliset viestit, joissa ei edes mainita kenenkään nimiä poistetaan ym...
Laitoin tänään linkin klubiin joka on aivan identtinen winclubin kanssa, niin kas kummaa, viestiketku koki yllättävää sensuuria???
winclub
KOKEILE UUDESTAAN kirjoitti 5.8 16:01 ilmianna asiaton viesti
vastaa
KOKEILE LAITTAA UUDESTAAN.KATSOTAAN HÄVIÄÄKÖ? ASIAN VOI LAITTAA ETEENPÄIN, NIIN SELVIÄÄ KUKA VIESTEJÄ POISTAA.WINCLUBIN VIESTEJÄ ON NIMITTÄIN POISTETTU AIKAISEMMINKIN.
winclub
Sniff Sniff kirjoitti 7.8 8:40 ilmianna asiaton viesti
vastaa
Laitoinpa minäkin linkkejä muutamiin kuviin jotka kuvasivat toimintaa aika hyvin, näyttää nekin kadonneen.
Esim. Julkiset tiedot, jossa kerrotaan kuka verkkotunnuksen on rekisteröinyt, katosi kokonaan....
Ylläpito, miten kehtaatte poistaa asialllista ja oiekaa tietoa, kun taas kaikkea muuta paskaa saa mainostaa ihan rauhassa.
Ylläpito, näytäppä kerrankin että teillä on älyä ja kertokaapa, miksi rekisteröintitiedot pitää poistaa foorumilta.
winclub
Sniff Sniff kirjoitti 7.8 8:43 ilmianna asiaton viesti
vastaa
Tämä muka H.K. pyörittämä klubi onkin rekisteröity:
Whois info for, winclub.com:
Registrant: Worldwide Investment Company LLC 2120 Carey Avenue Cheyenne, Wyoming 82001 US
Domain name: WINCLUB.COM
Administrative Contact: Fox, Elisabeth [email protected] 2120 Carey Avenue Cheyenne, Wyoming 82001 US 82-2-2644-4163 Fax: 82-2-2644-4164
Technical Contact: Fox, Elisabeth [email protected] 2120 Carey Avenue Cheyenne, Wyoming 82001 US 82-2-2644-4163 Fax: 82-2-2644-4164
winclub
Sniff Sniff kirjoitti 7.8 8:47 ilmianna asiaton viesti
vastaa
Kun siirrät rahaa klubille tai teet siirtopyynnön, siellä on yksi noiden rekisteröintitietojen kanssa yhteinen tieto, voitte katsoa kuvasta:
http://kuvia.bravehost.com/
Tämä klubi ei ole kenenkään H.K:pyörittämä juttu vaan yksinkertaisesti isompi ja laajempi viritys.
Tästä pitäisi siksi olla hiljaa että oikea tieto ei pääsisi päivänvaloon. Hyssyttely ym. tähtää vain siihen että muutoin tulisi liian nopeasti selville mistä on kyse.
winclub
Sniff Sniff kirjoitti 7.8 8:47 ilmianna asiaton viesti
vastaa
Kun siirrät rahaa klubille tai teet siirtopyynnön, siellä on yksi noiden rekisteröintitietojen kanssa yhteinen tieto, voitte katsoa kuvasta:
http://kuvia.bravehost.com/
Tämä klubi ei ole kenenkään H.K:pyörittämä juttu vaan yksinkertaisesti isompi ja laajempi viritys.
Tästä pitäisi siksi olla hiljaa että oikea tieto ei pääsisi päivänvaloon. Hyssyttely ym. tähtää vain siihen että muutoin tulisi liian nopeasti selville mistä on kyse.
winclub
Sniff Sniff kirjoitti 7.8 8:55 ilmianna asiaton viesti
vastaa
Kävin katsomassa sen linkin osoitteessa
http://boulat.com/hyop/gii-club.html
ja nyt oli käynyt niin että ne klubiohjeet jotka oli siellä englanniksi, on otettu pois näkyviltä. Tuossa osoitteessa olleet tekstit oli samat kuin winclubin sivustoilla olevat tekstit, pronssi, hopea ja kultatasoineen. Ainut että tuolla tekstit oli englanniksi ja suomenkieliset ovat suora käännös.
Jollain on oltava jotain piiloteltavaa jos jopa yleistä tietoa olevat tiedot pitää saada poistettua keskustelupalstoilta.
winclub
Sniff Sniff kirjoitti 7.8 9:00 ilmianna asiaton viesti
vastaa
Ja tuossa taustalla taitaa olla myös aika luotettava taho, katsokaapa kuka tuon boulat.com osoitteen on rekisteröinyt, sen löytää osoitteesta
http://www.srsplus.com/
Valitse sivuston yläreunasta WhoIs -haku ja kirjoita siihen boulat ja valitse tunnuksen päätteksi com.
Aikaslailla vaikuttaa todella luotettavalta, vai miltä teistä kuulostaa se että maata ei ole annettu ja kaupunki on Benguela
winclub
me kateelliset kirjoitti 7.8 9:27 ilmianna asiaton viesti
vastaa
Kumma, ettei ylläpito ole poistanut jo tätä ketjua. Winclub-kusetus on jo vm-foorumiajoista alkaen ollut täällä tabu.
winclub
asiallista kirjoitti 7.8 12:51 ilmianna asiaton viesti
vastaa
Yritähän ymmärtää, että kyseinen boulat-sivusto on yksittäisen WinClub jäsenen oma sivusto, jollaisten pitäminen on kielletty. Siksi asiat ovat olleet samoja. Informoin tästä WinClubia ja he pyysivät kyseistä jäsentä poistamaan tiedot. WinClubista on kerrottu yhteystiedot ja yritystaustat heidän sivustollaan. Mikset katso sieltä, vaan copypastailet tänne kaikenlaista typerää.
Spekuloit asioilla, joista et näytä tietävän mitään. Arvailuja, spekulointia ja mustamaalausta. Tuo linkkisi maksusuorituksesta Moneybookersiltakin on todella outo. Klubin nimi on alunperin ollut GiiClub ja muuttunut jo 1,5 vuotta sitten WinClubiksi. Tuossa ei ole mitään hämärää. Monet netissä toimivat yritykset hoitavat maksuliikennettään esim. Moneybookersin kautta. Vaikkapa www.betfair.com
Onko elämäsi noin kurjaa?
winclub
asdasdasd kirjoitti 7.8 12:59 ilmianna asiaton viesti
vastaa
Turhaa täällä puolustelut noin selvää kusetusta.
1 2 -> Seuraava sivu
winclub
Sijoittaja142124 kirjoitti 5.8 14:36 ilmianna asiaton viesti
vastaa
Asiasta ollut täällä jo aiemminkin, mutta kuka täällä suojelee kyseistä klubia.
Asialliset viestit, joissa ei edes mainita kenenkään nimiä poistetaan ym...
Laitoin tänään linkin klubiin joka on aivan identtinen winclubin kanssa, niin kas kummaa, viestiketku koki yllättävää sensuuria???
winclub
sijoittaja43132 kirjoitti 08:50 ilmianna asiaton viesti
vastaa
Kyllä tätä keskustelua tosiaan seurataan. Laitoin sen linkin perjantaina, niin johan alkoi toiminta...
Jippiin keskusteluketju katkesi,+ monta asiallista viestiä poistettiin.Tuo kyseinen internet sivusto ei ole enää tänään toiminnassa,mutta onneksi tuli luettua tarkkaan.
Kaikenkaikkiaan homma oli aivan samaa kuin winclub, mukaanlukien kaikki offshoreyhtiöt Panamaan...taisi vain olla Joku ira-niminen viritys, mutta samoilla sanoilla noin suurinpiirtein.
Monessa paikkaa sielläkin tosiaan oli tuo giiglub mainittu, että mistään kovin uudesta yrityksestä oli tuskin kyse.
Oikeastaan haulla winclub ja lukeen englanninkielisiä keskusteluja niin aika helpolla sinne ohjautui, että ei tuo ole voinut olla "ylläpidolta" salassa olevaa toimintaa.
Sijoittajatkin tuntuvat olevan pääosin parikymppisiä äkkirikastumisen toivossa olevia lapsia, että eiköhän sekin kerro jo aika paljon.
Sijoittajina ei taida montaakaan korkeakoulututkinnon suorittanutta olla, koska ei montaakaan minuuuttia tarvitse laskeskella, kuin rupeaa jo huomaamaan , että jostain muusta on oltava kyse kuin "vedonlyonnistä ja valuutta treidauksesta".
Ja aika ihme mies tuo H.K, kun vedonlyöntitulojen vähetessä, löysi heti uuden rahasammon.
Ja loppu kevennykseski erään kuulemani toiminnanpyörittäjän kommentti giiclubin ajoilta.
"Vuosi nousu olisi ollut tuhansia prosentteja, että täytyi vähän rauhoittaa toimintaa",
MIKSI???, puhui jo tuolloin tästä valutta jutusta, että ihan suunnitelmallisessa vedätyksessä edetään ihan suunnitelman mukaan, ilmeisesti.
winclub
Writer kirjoitti 14:28 ilmianna asiaton viesti
vastaa
>Ja loppukevennykseski erään kuulemani
>toiminnanpyörittäjän kommentti giiclubin ajoilta.
>"Vuosi nousu olisi ollut tuhansia prosentteja, että
>täytyi vähän rauhoittaa toimintaa"
Tämä on kyllä paras (tyhmin) kommentti jonka olen ikinä kuullut.
Toisaalta, jos tuo vuosinousu olisi tullut vedonlyöntivoitoista, olisi tyhmää ollut "rauhoittaa". Käsitykseni mukaan systemaattisessa ja ammattimaisessa pelaamisessa on ehdoton edellytys että pelaamista jatketaan määrätyillä prosenteilla oli sitten voitto tai tappio. Varsinkin jos voittoputki on päällä, niin KUKA PERKELE LOPETTAA pelaamisen siihen kun koko ajan tulee voittoa!!!
Jos taas tuo raha on tullut esim. klubiin liittyneiltä kassan lisäyksinä sekä hopea- tai kultatason päivitysmaksuina, on ymmärrettävää jarrutella, koska muutoin voittoja aletaan kotiuttamaan suurempia määriä josta seuraa se, että kassa tyhjenee ja enää ei ole varoja maksaa voittoja.
Tuossahan klubissa on se mielenkiintoinen piirre, että alemmalle tasolle ei tarvitse maksaa lisämaksua, mutta jos haluaa että "pelataan" isommalla riskillä ja saadaaan sitä myötä mahdollisesti isompia "tuottoja", täytyy "hopea" tasolle siirtyäkseen maksaa 500 euroa tasomaksua. Hopea->kulta nostaminen taas maksaa 500 euroa lisää, eli 1000 euroa tulee klubille rahaa kun päivitellään "jäsentasoa". Tuosta esim. pystyy maksamaan hyvin noita voittoja jäsenille (jos siis tämä on PONZI). Lisäksi jäsentaso putoaa automaattisesti "pronssi"tasolle kun voittoja on tullut 5000 euroa. Käytännössä siis 5000 euron voitto onkin 4000 euroa, koska 1000 mennyt jäsentason nostoihin.
Lähitulevaisuus sen näyttää mikä tämä systeemi oli. Jos kaikki on laillisella pohjalla niin se on onni niille jotka tuossa ovat mukana, sillä noilla tuotoilla jokaisesta mukana olevasta tulee kymmeniä, jopa satojentuhansia euroja rikkaampi.
Itse epäilen että hommassa käy siten että tulee joku tapaus, jonka seurauksena kassojen arvo menee nollaan. Sitten vain sanotaan että säännöissä kyllä luki että pelissä voi menettää koko pääoman.
Alasajo ei kuitenkaan tapahdu hitaasti, esim tappiollisilla viikoilla, koska se aiheuttaisi nopeasti rahojen kotiuttamisen jonka seurauksena kassa tyhjenisi niin nopeasti että toiminna laatu saattaisi paljastua.
winclub
Sniff Sniff kirjoitti 14:08 ilmianna asiaton viesti
vastaa
Kerroppa miten täällä on mustamaalattu winclubin toimintaa? Esitetty kysymyksiä sekä ajatuksia siitä mihin toiminta voisi perustua. Kysymyksiin ei tietenkään saada vastauksia.
Onko mustamaalaamista se, että katsoo kuka on rekisteröinyt verkkotunnuksen, mitkä on verkkotunnuksen haltijan yhteystiedot jne.
Jos tällä [email protected] osoitteella ei ole muka mitään tekemistä tuon winclubin kanssa, niin miksi verkkotunnuksen yhteystiedot viittaa edelleen tuohon osoitteeseen.
Ja sitten:
>WinClubista on kerrottu yhteystiedot ja
>yritystaustat heidän sivustollaan. Mikset katso
>sieltä, vaan copypastailet tänne kaikenlaista
>typerää.
Kerroppa mikä heidän sivuston osoite on, josta yhteystiedot voi tarkistaa? www.winclub.com se ei ole, vaikka niin voisi olettaa.
Mitä typerää noissa julkisissa tiedoissa on? Sekö että niistä ei selviä oikeasti mitään? Vai onko mielestäsi typerää se että ihmetellään ääneen salamyhkäisyyttä.
Ei elämäni ole kurjaa, vaan minua kiinnostaa selvittää erilaisia asioita ihan vaan huvikseni. Varsinkin sellaisia joissa selvitettävää riittää.
Vertaaminen www.betfair.com palveluun on hieman eri asia, sillä siellä on muitakin mahdollisuuksia kuin moneybookers. Betfairilla on myös luottokortilla maksu mahdollista. Tällä klubilla se ei ole ja syyksi epäilen:
1. Jos sellainen olisi, rahavirrat pystyttäisiin helpommin selvittämään ja talletuksista jäisi jälki
TAI
2. Luottokorttimaksamisen mahdollistaminen maksaa ja sitä ei haluta tehdä.
Lisäksi rahojen kotiutus on tosiaan sähköpostin takana, eli jos haluat kotiuttaa rahoja, pitää laittaa meiliä johonkin osoitteeseen ja sitten toivoa että rahat tulee.
"asiallista" nimimerkin oikeat nimikirjaimet taitaa olla H.K
Tähdennän vielä että Moneybookers palvelussa tai sen käytössä ei ole mielestäni mitään hämärää. Klubin toiminta taas vaikuttaa hämärältä.
Kyllä täytyy sanoa että kommentti "pitää nyt rauhoitella kun rahaa on tullut niin hyvin". Se on keino saada toiminta vaikuttamaan luotettavalta ja hyvältä TÄSSÄ tapauksessa. Verrataanpa tuota lausetta reaalielämään. Ajatellaanpa vaikka jotain yritystä, sanotaan vaikka nokiaa. Miltä vaikuttaisi nokian tiedote jossa sanottaisiin:
"Nyt meidän on hiljennettävä tätä vauhtia ja pysyteltävä näissä markkinaosuuksissa koska tulokset tähän mennessä ovat ylittäneet kaikki odotukset. Rahaa tulee niin hyvin että nyt pitää heittää jarrut päälle. "
Ei menisi missään läpi, vai olisiko tuollainen jonkun mielestä uskottavaa?
winclub
sijoittaja431643 kirjoitti 14:45 ilmianna asiaton viesti
vastaa
Jatketaan juttua.
Winclubin tuotto ensimmäiseltä viikolta vuonna 2003 alkaen:
vk:34 +429
vk:35 +76%
vk:36 +516%
vk:37 +89%
Siis voittoja laukkakilpailuista!!!!!!!!!
winclub
Tottaseon kirjoitti 15:15 ilmianna asiaton viesti
vastaa
Voittoja laukkakisoista.....
eli noilla prosenteilla 200 euron sijoitus (kassan aloitusminimi) olisi tuottanut:
vk 34: 200 * 4,29 = 858 euroa
vk 35: 858 * 1,76 = 1510,08 euroa
vk 36: 1510,08 * 5,16 = 7792 euroa
vk 37: 7792 * 1,89 = 14726,9 euroa.
Varsinainen pelimies tuota järjestelmää pyörittää.
Kokonaistuotto on niin hurja, että on luonnollista ettei tuollaista voi uskoa.
H.K tuosta sitäpaitsi saa vähentää itselleen 3000 euroa (jäsenyystason nosto jokaisen 5000 euron tuoton jälkeen, eli ensimmäinen 0-5000, 5000-10000,10000 -) jolloin voitto ei ole ihan noin iso.
winclub
kjdsf kirjoitti 15:17 ilmianna asiaton viesti
vastaa
Tämänhän me kaikki uskomme:
Konit siis tuottivat viikossa sijoitetun pääoman 73000 kertaistumisen.
Uskotko sinä tätä?Uskotko että maapallo on litteä?
winclub
Sniff Sniff kirjoitti 15:20 ilmianna asiaton viesti
vastaa
Tottakai ne on voittoja laukkakilpailusta koska klubin "puuhamies" H.K niin sanoo. Ja koska miehen sanaan tulee luottaa niin silloin ei tarvita mitään tositteita siitä että oikeasti on jotain vetoa lyöty. Sehän on nimittäin niin, että jos kerrottaisiin mitä vetoja on lyöty niin kuulemma "fiksu voisi siitä keksiä miten systeemi toimii ja alkaa itse pelata samalla systeemillä".
Ensimmäisenä tulee vain mieleen että ihmeellistä että maailmassa ei kukaan muu ole keksinyt moista "systeemiä".
winclub
Ponzi kirjoitti 15:36 ilmianna asiaton viesti
vastaa
On keksinyt. Hänen nimensä oli Charles Ponzi.
Lueppa kauppalehden keskustelufoorumia.
Kyllä siellä on sivuttu tätä arvostettua valuutta-treidaus klubia. :D
>>Jos kerta WinClub on niin mahtava sijoitus kuin väitetään niin miksei yhdelläkään oikealla sijoituspalstalla esim. Kauppalehdessä tai Taloussanomissa hehkuteta sitä? Vastatkaa ihmeessä. ---------------
Finanssialan vanhan liiton äänitorvia ja he kokevat WinCapitan aivan liian kovaksi kilpailijaksi kuten se onkin.
Muutaman kuukauden sisällä Wincapita tulee mullistamaan koko finanssimaailman ja siitä tulee globaalisti suurin ja kaunein alansa johtava yritys myös koulutuksissa!
Laihokin pääsee koulutukseen, jos vain järki riittää ja luonto antaa periksi
MUTTA KUINKAS SITTEN SATTUIKAAN :) HAHAHAHAH
Mite vitussa te ootte nii tyhmiä että meette WinClubiin? Tai no Wincapita mikä paska onkaa... Ettekste tajuu et se o kusetust? Lapsetki kässäis sen... Te tarviitte vaa aivot jotta kässäisitte jottai...