Joko-tai vai sekä-että?

Eila

Täällä kirjoitetaan Juicesta, ikään kuin hän olisi JOKO vain suunnilleen pyhimys TAI vain ryyppäämällä ikäänsä lyhentänyt tyyppi tai muuten "viallinen".

Hyvänen aika, Juice oli ihminen siinä kuin me muutkin. Oli hän minunkin mielestäni loistava verbaalikko, mutta kyllä hänkin taisi vessassa käydä siinä kuin me muutkin (no, loppuaikoina ehkä dialyysissä, mutta niin käyvät monet muutkin).

Jonkun alan loistavat taidot ja huomattava omaisuus eivät suinkaan takaa sitä, ettei ihminen voisi samalla plutata viinan kanssa. Enhän minä takaa, että Juicen varhainen kuolema olisi juuri viinan syytä, mutta median luoman kuvan perusteella on aihetta epäillä, että se vei häneltä muutaman vuoden ja samalla "muutaman" tekstin.

Eiköhän sillä Juicella ollut silti muitakin puolia kuin kirjoitustyö/laulut tai viina. Loistava kirjoitustaito ei kumoa ihmisen muita hyviä puolia ja/tai vikoja/virheitä.

Siis arvostan Juicen elämäntyötä, mutta näen hänet myös ihmisenä, yhtä fiksuna ja silti raadollisena kuin me muutkin.

P.S. Kerran näin Juicen junassa. Vaihdoin hänen kanssaan pari sanaa, ja hän vastasi hyvin ystävällisesti ja kaikin tavoin korrektisti.

47

23496

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HYVÄ

      Kyllä Juice oli ja on edelleen esim. lavalla ollessaan sellainen persoonallisuus, että monet ja monet jäävät jalkoihin. Tavallaan vaatimatonkin, mutta sitten kun innostui niin oksat pois. Olen monet monet kerrat ollut keikkapaikoilla ja hän on varsinainen luonteva esiintyjä ollut aina.

    • faansu

      Minusta on surkuhupaisaa kun kirkko antaa kokopäivä juopolle oikein "taitelija" hautapaikan. Sivari ym takinkääntäjä. Tällaista huuhaata tämä on nykypäivänä.

      • provootko??

        Sinähän sen tiedät. Hyppää (juan)koskeen...

      • voi pientä onko katkeruutta kun et taida itse saada moista hauta paikkaa juice on sen ansainut sillä mitä teku suomi musiikille

      • faansu
        snoopi kirjoitti:

        voi pientä onko katkeruutta kun et taida itse saada moista hauta paikkaa juice on sen ansainut sillä mitä teku suomi musiikille

        En todellakaan ole katkera! Vaan ottakaa myös selvää v 1970 herran taustoja ja mielipiteitä. Saatte kyllä selvän sitten hänestä. Muistan joskus v 1970 loppupuolella. Ilmaisjakelulehti Tamperalaisen haastattelut. Olen Juicen kanssa saman ikäinen tiedän mistä puhun. Ottakaa hyvät ihmiset selvää.

      • homopastori

        nuolemaan niitä sankarihautoja.

      • turpeesen vaan
        snoopi kirjoitti:

        voi pientä onko katkeruutta kun et taida itse saada moista hauta paikkaa juice on sen ansainut sillä mitä teku suomi musiikille

        eipä sillä ole väliä pannaanko kullattuun arkkuun vai vanerista tehtyyn sillä Jeesuksella on kaikki valta julistaa tuomionsa, me ihmiset jumaloimme epäjumalia ja elämme synnissä ,taas pannaan komeisiin arkkuihin ,siunataan taivaaseen mutta yksin valta tuomita on Jeesuksella.Minulle ei tarvi ku panee sopiva määrä turvetta päälle ettei haise niin hyvä on .

    • muistot jäävät

      Juice oli vaikuttava ja hieno persoona. Kaipaan häntä. Sanoitti monia upeita kappaleita, lähintä sydäntäni oli Syksyn Sävel. Voimia Sarille ja Juicen tyttärelle, ihminen ei ymmärrä mitä voi menettää ennenkuin on menettänyt. Juicen mukana meni todella paljon...

      • Jouko ja Kosti

        Mitäs ny ? Kenenkä sanoitus taitoon nyt luotetaan ?
        Kukaan ei taida yltää lähellekään Juicen tasoa, mutta joku vastaavaan edes pyrkivä pitäs tilalle löytää.
        Mutta kuka ?

      • takerruin heti otsikkoosi, ...
        Jouko ja Kosti kirjoitti:

        Mitäs ny ? Kenenkä sanoitus taitoon nyt luotetaan ?
        Kukaan ei taida yltää lähellekään Juicen tasoa, mutta joku vastaavaan edes pyrkivä pitäs tilalle löytää.
        Mutta kuka ?

        sammuva on kukka kuolee korvaamaton, kun päättyy tää muisto vain jää.
        kun sä lähdet tänään pois, huomiseen en uskoa vois. kun päättyy tää muisto vain jää.

        kuiske vain nyt tuulen mua saa muistuttaa
        kun nimes kuulen ja kutsun jostain kauempaa....

    • Sorba

      Juicen muisto elää. Ainutlaatuinen verbaalikko jota Suomi jää kaipaamaan. Eino Leinonkin oisi syytä kalveta tämän sanasepon rinnalla. Paras muisto Juicesta on 70-luvun puolivälissä Saapasjalkarockista Pihtiputaalta, kun aidan päälle rinteeseen oli kiivennyt nuoria katsomaan Juicen ja Veikko Lavin duettoa pummilla niin Juice kuulutti kylmän viileästi, että siellä aidalla keikkuvat pummit, niillä rahoilla jotka olette säästäneet ostamatta pääsylippua, menkää ja ostakaa itsellenne kondomeja, ettei tuollaiset pummit pääsisi lisääntymään. Aidalta putosi tuossa vaiheessa aika moni pää:)

    • pseydynoomi

      Juice oli minusta paljon uskonnollisempi kuin useimmat papit, joita kiinnostaa vain eniten erilaiset seksiasiat.

      • faansu

        Tietääkseni Juice ei kuulunut kirkkoon vuosikausiin? Sitten myöhemmin liittyi uudestaan. Vaikuttikos tämä uusi suhde suntion kanssa? Sitä myöten avioliittoon. Ainakin eräässä lehti haastattelussa. Kiisti mikään erityisen uskovainen ei hän ole. Mietiskelee asioita eri tasolta. Muistaakseni näin hän totesi.

      • Pemo
        faansu kirjoitti:

        Juice kuului kyllä koko elämänsä kirkkoon, vaikka olikin monessa suhteessa erimieltä kirkon kanssa, sanoi että uskoo Jumalaan, mutta kirkon julistukseen ei. Totesi ettei ole kirkosta eronnut, koska kirkollisverokin on niin pieni, eikä muuta syytä ole erota.

      • faansu
        Pemo kirjoitti:

        En tiedä mistä minulla on muistissani, että Juice oli joitakin aikoja erossa kirkosta? Kuten oli aikoinaan Kekkonen, Kalevi Sorsa liittyivät vanhoilla päivillä sitten takaisin kirkkoon. Kuten sanonut täällä kerra olen saman ikäinen Juicen kanssa. Mielestäni hänet on maistraatissakin joskus vihitty? Onko todella sitten niin sekoitan johonkin muuhun?

        Kyllä Juice ja annele vihittiin maistraatissa, mutta lähinnä siksi, että tilaisuus saatin pidettyä paremmin salassa uteliailta.

      • faansu
        Pemo kirjoitti:

        Kyllä Juice ja annele vihittiin maistraatissa, mutta lähinnä siksi, että tilaisuus saatin pidettyä paremmin salassa uteliailta.

        Saattaa olla, että muistan siitä sitten. Ainankin maistraatin. Vaikka olen asunut samassa kaupungissa vuosikymmeniä. En nyt niin tarkka ole kytännyt hänen asioitaan. Yleensä vain aina kaiken laisia "ryyppy" putki sairaala seissu juttuja täällä on kiertänyt vuosia. Niihen on jo tottunut.

      • Juice fani vm79
        faansu kirjoitti:

        En tiedä mistä minulla on muistissani, että Juice oli joitakin aikoja erossa kirkosta? Kuten oli aikoinaan Kekkonen, Kalevi Sorsa liittyivät vanhoilla päivillä sitten takaisin kirkkoon. Kuten sanonut täällä kerra olen saman ikäinen Juicen kanssa. Mielestäni hänet on maistraatissakin joskus vihitty? Onko todella sitten niin sekoitan johonkin muuhun?

        Olen seurannut Juicen tekemisiä melko aktiivisesti 90-luvulta lähtien ja lukenut/kuunnellut vanhoja haastatteluja yms. Niinpä voin väittää, ettei hän koskaan eronnut kirkosta, vaikka hänet toiseen avioliittoonsa maistraatissa vihittiinkin.

      • spirituaalinen,

        hengellinen. Uskovaiselta hän ei ainakaan minusta vaikuttanut. Jos uskonnoilla tarkoitetaan ihmisryhmien yritystä organisoida ihmisen hengellisen puolen harjoittamista, ja luoda riittejä ja palkkaa nauttiva papisto.

        Minusta kaikkien uskontojen pohjalla on rakkauden periaate - jotkut uskonnot ovat kyllä alkuperäisen viestin kierouttaneet ja latistaneet, ja rakkauden tilalle on tullut pelko, ja häpeä. Noilla tunteilla yritetään kontrolloida uskonnollisen laitoksen jäsenistöä kuuliaisiksi. Täytyyhän papiston elää! Ja elää voiden hyvin. Katolinen kirkko on kai maailman suurin (tai suurimpia) maanomistajia. Sitä ei paljon hetkauta se, että maailman köyhiä tuo omaisuus oikein käytettynä voisi auttaa kovasti.

      • faansu
        Juice fani vm79 kirjoitti:

        Olen seurannut Juicen tekemisiä melko aktiivisesti 90-luvulta lähtien ja lukenut/kuunnellut vanhoja haastatteluja yms. Niinpä voin väittää, ettei hän koskaan eronnut kirkosta, vaikka hänet toiseen avioliittoonsa maistraatissa vihittiinkin.

        Te jotka olette Juice faneja. Kysymys kuuluu? Oliko Juice koskaan kuuluisan Tampereen ravintola Tillikan ns Tillikka kommari? Tarkoittaa v 1970-1980 luvulla taiteilija ja näyttelijä ravintolaa. Jossa pääsääntöisesti olivat taistolaiset eli stallarit, kommarit. Tietääkseni Juicekin oli paljon siellä. Nyt esim hänen muisto patsas on siirretty sinne. Koska ravintola Leena&Pekka lopetettiin. Nyt kuulemma patsas siirretty Ravintola Tillikkaan. Haluan kuulla fanien kommentteja?Tästäkin on ollut monenlaisia mielipiteitä? Niin olikos Juice koskaan puhdas kommari?

        Juicehan ei koskaan äänestänyt, ja oli muutenkin poliittisesti sit. Tai kuten itse sanoi shit.

    • manalassa

      laulaa ja rokkaa tällä hetkellä jo edesmenneitten pippaliossa ja heillä on hyvä meininki pällä.

      • sökö

        Vanha sanonta,hulluus ja nerous kulkee käsikädessä!!!!Pitää paikkansa Juicen muodossa.Niinkuin monen muunkin neron sanankäyttäjän elämässä,esim.Leino,Haanpää....
        Meidä muiden kuolevaisten on hyväksyttävä heidän laisensa taiteilijoiden elämäntapa.Elä ja anna toistenkin elää.En usko,että Juice tyhmyyttään eli,niinkuin eli,se oli hänelle ainoa oikea elämäntapa.Ollaan vähän suvaitsevaisempia.Ollaan sentään yksilöitä,ei kaikki ole samasta puusta tehtyjä,onneksi ei.Elämä on kuolemista......

      • Harvinainen
        sökö kirjoitti:

        "Most people are other people. Their thoughts are someone else´s opinions, their lives a mimicry, their passions a quotation.

        Oscar Wilde,
        De Profundis

        (~useimmat ihmiset ovat "toisia ihmisiä", heidän ajatuksensa ovat jonkun toisen mielipiteitä, heidän elämänsä on toisten jäljittelyä, heidän intohimonsa lainausta)

        Juicea arvostan, samoinkuin muita kaltaisiaan, sellaisia ihmisiä, jotka uskaltavat elää ja tehdä asiat omalla tavallaan. Jotka eivät hae muiden hyväksyntää, vaan elävät oman elämäänsä riippumatta muiden mielipiteistä. Teitä on vähän.

    • Suurella kunnioituksella

      Nocturne

      Ruislinnun laulu korvissani,
      tähkäpäiden päällä täysi kuu;
      kesäyön on onni omanani,
      kaskisavuun laaksot verhoutuu.

      En ma iloitse, en sure, huokaa;
      mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
      puunto pilven, johon päivä hukkuu,
      siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
      tuoksut vanamon ja varjot veen;
      niistä sydämeni laulun teen.

      Sulle laulan neiti, kesäheinä,
      sydämeni suuri hiljaisuus,
      uskontoni, soipa säveleinä,
      tammenlehväseppel vehryt, uus.

      En ma enää aja virvatulta,
      onpa kädessäni onnen kulta;
      pienentyy mun ympär' elon piiri;
      aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
      edessäni hämäräinen tie
      tuntemattomahan tupaan vie.

      -Eino Leino

    • Elämäntyötä kunnioittaen !

      Hyvästi Juice,

      annoit paljon nuoruuteeni, rakkauksiini, elämääni. Kiitos että kosketit minua niinkuin musiikkisi kosketti satoja tuhansia muitakin.
      Kuuntelen Vesku Loirin: Ivalo- cd:ltä tätä Juicen omaa kappaletta ja itken.

      Toivoisin että antaisitte tämän taiteilijan - ja ihmisen - olla rauhassa. Hän antoi niin paljon itsestään. Kaikella on hintansa. Harva pystyy tällaiseen lahjakkuuteen.

      Terveisiä sinne taivaan orkesteriin Juice.

      JUICE LESKINEN: "Pyhä Toimitus"

      Maailman kyliin mä väsyin,
      ota syliin
      Sun kätes otsaani viilentää
      Sano jotain näin
      katveessa sotain
      niin pääsen lähemmäksi elämää

      Naura vähän ja painaudu tähän, kun ihollamme on hämärää
      Oot niin avoin
      sä miljoonin tavoin
      Mua kiskot lähemmäksi elämää

      Ota viini ja juo se on elämä mun
      Anna ruumiisi tuo niin mä rauhoitun
      Luodut emme me olleet toisillemme,
      me kaiken loimme, loimme elämää

      Ota viini ja juo se on elämä mun
      Anna ruumiisi tuo niin mä rauhoitun
      Pääsen sisään näin voimaani lisään
      näin liikun lähemmäksi elämää

      Kyynel valuu ja taas alkaa paluu
      on tämä kaikki hyvin tärkeää
      Vaivun uneen mun näät rauhoittuneen
      näin ollen lähempänä elämää

    • Nimetön

      joka uskaltaa puhua pahaa veljestäni vastatkoon nyt

    • Nimetön

      jos ei veljeni ole sulle mitään niin mix kiinnostaa keskustelu hänestä

      • Gripperi

        Kuulemma Mikko Alatalo opetti Juicelle kitaransoittoa.Miten semmonen henkilö joka ei itse osaa soittaa voi opettaa jotakin toista soittamaan!?

      • juissi.2000
        Gripperi kirjoitti:

        Kuulemma Mikko Alatalo opetti Juicelle kitaransoittoa.Miten semmonen henkilö joka ei itse osaa soittaa voi opettaa jotakin toista soittamaan!?

        Millä tiedoilla väität ettei Mikko osaa soittaa kitaraa?
        Oletko itse kitaristi?
        En ole koskaan erityisemmin pitänyt Mikosta, olen enempi Juicefani.
        Silti ihmettelen mielepidettäsi Mikon kitaransoiton taidosta.

      • Gripperi
        juissi.2000 kirjoitti:

        En ole kitaristi koska olen sen verran itsekriittinen että en ole katsonut aiheelliseksi alkaa opettelemaan.Saksofonia olisin kyllä halunnut opetella soittamaan mutta koska minusta ei koskaan tule edes lähellekään sen tasoista soittajaa kuten esim.John Coltrane,Albert Ayler,Peter Brötzman tai suomalaisista Juhani Aaltonen niin antaa olla.Mikko Alatalokin voisi pysytellä kitaroineen pois julkisuudesta ja keskittyä olemaan eduskunnassa niitten muitten PELLEJEN KANSSA!

      • tuoppi
        Gripperi kirjoitti:

        Kuulemma Mikko Alatalo opetti Juicelle kitaransoittoa.Miten semmonen henkilö joka ei itse osaa soittaa voi opettaa jotakin toista soittamaan!?

        Turhan ison numeron on Mikko tehnyt siitä, että on opettanut joskus kolkytä vuotta takaperin Juicelle kitarasointuja ja komppaamista. Varmasti Juice olisi soinnut oppinut ilman Mikkoakin. Ilmeisesti tilanne oli silloin se, että J:n kirjoittamista runoista piti alkaa vääntämään biisejä. Mikkopoika osasi muutaman soinnun ja opetti ne J:lle. Ei Mikko itsekään osaa kitaralla muuta kuin kompata, ja sen oppii jokainen joka viitsii viikon harjoitella, jotkut oppivat päivässä.

      • faansu
        tuoppi kirjoitti:

        Olet kai huomannut kuinka Mikko Alatalo yrittää ottaa kaikki sympatia pisteet itselleen? Onhan kohta eduskuntavaalit tulossa. Kaikkia konsteja on käytettävä politiikassa hyväksi. Kaikki kelpaa vaikka vainajatkin. Kyllä joka lehtien sivulla hän on sepustanut juttujaan. Ja vielä mukas kyllästynyt sekä väsynyt Juice jutuistaan. Toivottavasti äänestäjät tajuavat mikä on bluffaamista?

      • pipukka
        tuoppi kirjoitti:

        Turhan ison numeron on Mikko tehnyt siitä, että on opettanut joskus kolkytä vuotta takaperin Juicelle kitarasointuja ja komppaamista. Varmasti Juice olisi soinnut oppinut ilman Mikkoakin. Ilmeisesti tilanne oli silloin se, että J:n kirjoittamista runoista piti alkaa vääntämään biisejä. Mikkopoika osasi muutaman soinnun ja opetti ne J:lle. Ei Mikko itsekään osaa kitaralla muuta kuin kompata, ja sen oppii jokainen joka viitsii viikon harjoitella, jotkut oppivat päivässä.

        Joo kyllä sen kaks tahtia osaa soittaa kuka vaan, en oo pahemmin mitään triffejä kuullut Mikon kitarasta, yhtä rimputusta, ratsastaa Juicella, vaalit tulossa, mitä on saanut aikaan poliitiikassa, ei yhtikäs mitään.Mutta hyvä sanoittaja Mikkokin on, varsinkin ne vanhat, antakaa mulle vessanavain, heiniä paali, niistä ajoista tykkään Mikon sanoituksista.

      • Pemo
        pipukka kirjoitti:

        Tosin esim. Tuon vesilasi, vessanavain, heiniäpaali sanat teki Harri Rinne. No, ei kai Mikon soittotaidoilla voi kehua, mutta soittaa hän paremmin kuin vaikkapa Joel Hallikainen=)

      • pipukka
        Pemo kirjoitti:

        Tosin esim. Tuon vesilasi, vessanavain, heiniäpaali sanat teki Harri Rinne. No, ei kai Mikon soittotaidoilla voi kehua, mutta soittaa hän paremmin kuin vaikkapa Joel Hallikainen=)

        Kiitos tiedosta, siinä sen näkee kun ei tiedä mutta on tietävinään, luulin aina että on Mikon oma juttu.Mua alkoi naurattaa toi sun kommentti, Joel Hallikaisesta, siinä on niin imelä ja vetelä mies, että voiko sitä mieheks edes sanoo.

        Samaa mieltä Hallikaisesta=). Joo, no Alatalo, Rinne ja Leskinen teki aikoinaan paljon yhteistyötä ja tuo kolmikko löytyy monen Juicenkin alkupään levyn biisintekijä tiedoista. mikko ehkä on enemmän toiminut omilla levyillään säveltäjänä ja kirjoitellut tekstit yhdessä Rinteen kanssa, tosin esim: Juicen biisi hän hymyilee kuin lapsi, on Mikon tekemä.

      • Gripperi
        pipukka kirjoitti:

        Kiitos tiedosta, siinä sen näkee kun ei tiedä mutta on tietävinään, luulin aina että on Mikon oma juttu.Mua alkoi naurattaa toi sun kommentti, Joel Hallikaisesta, siinä on niin imelä ja vetelä mies, että voiko sitä mieheks edes sanoo.

        Samanlaisia ämmiä molemmat.Tosiaankaan ei mitään tekemistä miehen ja miehisyyden kanssa!Voi Helvetti kyllä sitä kaikenmoisia tyyppejä tässäkin maassa on!

      • hm hm hm hm joo
        Gripperi kirjoitti:

        Samanlaisia ämmiä molemmat.Tosiaankaan ei mitään tekemistä miehen ja miehisyyden kanssa!Voi Helvetti kyllä sitä kaikenmoisia tyyppejä tässäkin maassa on!

        en ole kuullutkaan että nämä ois ämmiä, mikähän on mekon väri kirjoittajalla.
        tää on kyllä niin naurettavia lapsen mielisiä kommentteja. yks on kateus joka on niin yleinen kulkutauti.
        alatalon mikon eduskuntatyötäkin on arvosteltu, että mitä on aikaan saanut siellä, mutta kun asia on niin että, yks edustaja ei voi tehdä yksin mitään, vaan asiat tehdään ryhmässä.
        ja mitä tulee joel hallikaiseen, ihan hyvä esiintyjä myös hänkin, vois vaikka eduskuntaan joku puolue hoksata hänetkin. tsemppiä vaan mikolle ja joelille....kitarat mukaan ja raitille.

      • Gripperi
        hm hm hm hm joo kirjoitti:

        En ole hametta vielä käyttänyt.Sinun olis ehkä aika harkita!

      • tietääkseni
        Gripperi kirjoitti:

        En ole hametta vielä käyttänyt.Sinun olis ehkä aika harkita!

        ämmiksi tituleeramasi mikko ja joelkaan.
        ämmillä on tietääkseni hameet.
        itse käytän kumpiakin sekä hametta että housuja.

      • Gripperi
        tietääkseni kirjoitti:

        ämmiksi tituleeramasi mikko ja joelkaan.
        ämmillä on tietääkseni hameet.
        itse käytän kumpiakin sekä hametta että housuja.

        Kas taidat olla näiden turhantoimittajien oikein vankkumaton kannattaja kun noin kalahti! Totuus on se että parempi kun pysyvät poissa kitaroineen julkisuudesta ja antavat sen puolen AMMATTIMIESTEN JA NAISTEN HOIDETTAVAKSI!

      • alternate document
        juissi.2000 kirjoitti:

        Millä tiedoilla väität ettei Mikko osaa soittaa kitaraa?
        Oletko itse kitaristi?
        En ole koskaan erityisemmin pitänyt Mikosta, olen enempi Juicefani.
        Silti ihmettelen mielepidettäsi Mikon kitaransoiton taidosta.

        Joo, taas tuntuu olevan suomen valioyksilöt kritisoimassa Alataloa, kun olette katsoneet artistin naamaa ja sillä varmuudella kritisoitte sen musiikkia tai jauhatte muiden mielipiteitä ominanne. Hyi helvetti! Odotan, että sävellätte sointukierroltaan mielenkiintoisemman biisin kuin Ihmisen Ikävä Toisen Luo. Enka halua mitään vastauksia (seli seli) tänne suomi24:ään, vaan kuulen suorituksenne esim. radiossa uutena hittibiisinä. Voin kertoa alkua tälle suoritukselle: ensin pitää ihmetellä pitkään, mitä se C#-duuri siellä tekee. Sitten voikin alkaa ihmettelemään, mitä C7 ja H7 oikein tekevät. Sitten mitä se H7#9 siellä tekee.
        \\Nimim. toistaiseksi oppilas.

    • JMS

      loppuun asti, kuten toinen ryöväreistä ristillä muinoin.

    • H.J

      Juicen kaltaista taitelijaa on vaikea löytää tästä maasta,renttuimago oli ennemmin Irwinillä kuin Juicella,ja Irwinillä oli biisitkin sen mukaisia,en itse pitänyt Juicea renttuna vaan yhtenä hienoimmista taiteilijoista tässä maassa.Rest in peace Juice ja Irwin.

      • pipukka

        Ei se Irvinkään ihan niin juoppo ollut kuin kansa luuli, piti yllä sellaista imakoo, koska se myi hyvin, monta kertaa pullossa oli pelkkää teetä viskin sijasta, tiedän tämän koska mun mieheni oli Irvinillä aikoinaan roudarina.Eikä olis kunto kestänyt siihenkään asti, jos ei olisi välillä niin tehnyt.Tiedättekö sellaisenkin tapauksen kun CREAM oli esiintymässä Suomessa Kulttuuritalossa joskus 60 luvulla, niin rumpali GINGER BAKER vaati takahuoneeseen viskiä, no sehän ei Suomessa silloin onnistunut, niin joku roudari vei tauolla herran Olumpigrilliin viskille, porstsari ei päästänyt sisälle, kun oli se näköinen, pitkätukka hippi.Ei onnistus tänäpäivänä saada kovia nimiä jos ei herrojen oikkuja toteuttaisiin.

    • Lyyrikko

      Tietääkseni Juice itsekkin on sanonut, että ei hänestä ole väliä, vain hänen tekemällään työllä on.
      Juice halusi, että hänet olisi ymmärretty lyyrikkona eikä muusikkona. Mutta jostain syystä hänet yleensä tituleerattiin muusikoksi. Hän lauloi omat laulunsa koska kukaan muu ei niitä olisi osannut "oikein" esittää.

      Olen kuullut, että suomessa on paljon hyviä runoilijoita mutta yhdenkään tuotantoa en tunne. (poikkeus Eino Leino)
      Siinäkin mielessä oli oikein, että Juice valitsi lyyrikon tien kuin olisi ollut pelkkä runoilija.

    Ketjusta on poistettu 51 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7504
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2166
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1830
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1221
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1161
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe