Olinpa kerrankin saanut levätä, siispä iloisin mielin ajoon. Perjantai-ilta kun oli, piti hieman kiirettä. No, ensimmäiset asiakkaat sainkin kyytiini ilman isompaa odottelua (joskus käy näinkin). Neljä nuorta, kohtuullisen kovassa kännitilassa, avattu kalja/siideripotti jokaisella kourassa, äänekästä orinää pitäen.
Vihjaisin heille, josko joisitte nuo juomanne ennen autoon tuloa. No, tästäpä sitten alkoi nimittely: "Saatanan nuija, tolppahomo, vitun ääliö, jne. jne." Olen sentään jo liki kuusikymppinen herra, jota nämä keskenkasvut nimittelivät. Komensin kaikki ulos ja ajoin takaisin kotiin. Nii-iin, takaisin kotiin. Se oli elämäni viimeinen viikonlopun yövuoro, loppui ennen kuin pääsi edes alkuun. Ajattelin, enpä enää lähde viikonloppujani taksissa pilaamaan. Nykyisin ajan vain päivävuoroja, joskin saatan satunnaisia yövuoroja ajaa viikollakin.
Vaikka olenkin "vain" taksiautoilija, on minullakin ihmisarvo!
Enpä myöskään ihmettele, miksi alalla on suuri työvoimapula.
Kiitos suoritetusta työstä on: "VITUN HOMO"!

Vastaukset 8
Vanhimmat
kysymys Olisiko kannattanut valita toisin,jos ei kestä tommosta. Vai lähtikö pikku NAPO kotiin kiukkuamaan.
Voi tapoja! "Pikku NAPO" (60v.)lähti kotiin nukkumaan. Ei sitä ennen esim. v.1969, jolloin alalle tulin, noin hypitty silmille.
Olet ihka elävä esimerkki nykynuoresta. Sääli...
Jonotelkaa kakarat, jonotelkaa...
En yhtään ihmettele aloittajan ratkaisua. Kyllä tuohon ikään mennessä on saanut kuunnella jo sen verran vittuilua, että jos vain talous sen sallii, niin kannattaa ne viikonloppuyöt jättää muille. Näin teen itsekin, jo ihan alusta lähtien. Ajan muut vuorot, mutta pe- ja la-yöt ajaa kuski. Näin, vaikka ikää ei ole kuin reilut puolet aloittajan iästä.
Minulla ei ole kuskia. Eikä tule. Talouteni on loistokunnossa, en kaipaa mokomien lantteja. Pitäköön lanttinsa ja jonottakonn minun puolestani!
Juntit luulee että kun he tilaavat taksin, niin he omistavat sekä auton että kuskin. Saatanan urpot. Jonkinlaiset käytöstavat pitäisi jo baari-ikään ehtineillä olla.
Vai että pitäisi valita toisin jos ei kestä vittuilua. Huh huh. Ei minkään ammatin vaatimuksissa ole että pitäisi kuunnella vittuilua kännisiltä ääliöiltä.
... tuohon ikään mennessä ole talous kunnossa. Ei kuitenkaan niin kunnnossa kun jos olisit silloin 1969 alkanu maksamaan eläkemaksuja. Nyt ei tartteis ajella edes niitä päivävuoroja. Mutta minkäs teet ... tolppa-apina kaiken ikää, niinhän sitä sanotaan.
Taksi on julkinen tila. Valvontakamera, jos semmonen jo autossa on, tallentaa kyllä herjaukset, sitten vaan ääliöitä rahastamaan...
Eläkeikä alallamme on 63 v. Miten on, mainitsinko viestissäni eläkemaksujeni maksamisesta ja niitten suuruudesta jotain? Ei, olen hoitanut asiani niiltäkin osin.
No, apinain jälkeläisiähän me kaikki olemme, sinäkin, tosin järjenjuoksustasi päätellen sinulla on apinoita lähisuvussasi...