Eli tilanne on tämä: Kun haen lasta päiväkodista, hän alkaa samantien kiukutella. Pukeminen saattaa hyvinkin kestää puoli tuntia, kun aina on jotain hänen mielestään vialla: milloin on kenkä huonosti, milloin mikäkin. Olen kurkkuani myöten täynnä hänen käyttäytymistään. Myös kotona, jos kysyn häneltä jotain, hän ei yleensä vastaa mitään. Siis aivan mahdoton lapsi (5-vuotias). Antakaa hyviä neuvoja, jos keksitte, ennen kuin äidin hermot ovat täysin lopussa. Muut lapseni ovat jo isompia eivätkä ole näin mahdottomia olleet koskaan.
Pahantuulinen lapsi
Voimaton äiti
202251
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
han kayttaytyy sopimattomasti, miten sina reagoit? saako han kenties selkasaunan moisesta kiukuttelusta vai miten sina toimit?
Olen kokeillut kaikenlaisia tapoja, mutta en sentään selkäsaunaa enkä muutakaan ruumiillista kuritusta. Olen korottanut ääntäni ja sanonut tiukasti kehotuksia pukea, että päästäisiin vihdoin lähtemään kotiin. Olen joskus uhannut jonkinlaisella kotiarestilla, jos käytös ei muutu. Lisäksi olen yrittänyt puhua rauhallisesti ja selittää, että äiti on väsynyt eikä jaksa kuunnella jokapäiväistä kiukuttelua. Tänään sanoin, että äiti ei enää tule hakemaan, vaan tästä lähtien hakee isä tai isot sisarukset. En tiedä, oliko se pahasti sanottu, mutta en keksinyt enää muutakaan.
antoon jos kerta muut keinot on yritetty eikä tepsi.
Likka on havainnut että sinua voi pomputtaa miten haluaa.Luulen,että tokenee jo "järkytyksestä" kun annat vitsaa,kovaa ei tarvitse hakata.
samaa mielta tuon minna "kakkosen" kanssa siita, etta olisi paikallaan antaa selkasauna. mina en meinaan ainakaan hyvaksyisi lapseltani sita, etta han tekee mita lystaa ilman seurauksia kun asiasta on jo puhuttu ja ehka huudettukin. lapset ovat sen verran viisaita, etta kylla tietavat milloin ei pahanteosta seuraa rangaistusta, ja siten vain jatkavat kiukuttelua tms. eli ruumillinen kuritus on paikallaan silloin kun muut konstit eivat tepsi. ja tietenkin pitaa muistaa kuritus kohtuudella, ei siis mitaan hakkaamista.
Entä, jos lapsi reagoikin omaan väsymykseesi. Meillä
(poika 4,5 v.) aina hankalat jaksot ajoittuu siihen, kun
olen itse väsynyt tai kipeä tai uppoudun ajatuksineni
johonkin omaan ongelmaani. Voisitko pysähtyä miettimään,
miten teet 100%:sta aikaa lapselle ja kuunnella sydämellä
hänen tarpeitaan. En missään tapauksessa halua syyttää muis-
ta asian korjausyrityksistä, mutta kokeile tätä, pehmeää
tapaa, sillä selkäsauna ei kyllä ole mikään ihmeparantaminen
tilanteeseen kuin tilanteeseen - tosin jokin keino rajojen
asettamiselle on pakko löytyä.
Muistan varmaan loppuikäni sen kun minä olen pienenä saanut selkääni.En ole koskaan ollut mikään pahan tekijä mutta pienikin poikkipuolinen sana väärään aikaan tai väärässä paikassa niin kyllä isä kertoi mielipiteensä remmillä.Selkäsauna voi joo hetkellisesti auttaa mutta se tuska mikä siitä jää jälkeenpäin niin...
Ja isäkään ei mitään pieniä varoitus iskuja antanut vaan kunnolla nahkaremmistä niin ettei pariin päivään meinannu saada istuttua.
Itselläni on omia lapsia ja olen pysynyt ihan äänenkäytön rajoissa jos olen hermostunut,en tahdo lapsilleni samanlaista kuria kuin isä piti minulle.Kuria silti löytyy mutta ruummiillista ei koskaan!
Jospa lapsesi vain osoittaa ikäväänsä, muttei osaa sitä sanoin ilmaista. Ehkä hoidossa on jotain, josta hän ei pidä. Tai hän vain haluaa ollaa hiljaa lähelläsi, mutta siinä tilanteessa ette ehdi. Älä huomioi pahaa tuulta, huomioi lasta, pidä sylissä ja kerro miten kivaa kun saat hänet taas kotiin luoksesi illaksi. On monta mahdollisuutta siinä mistä huono tuuli johtuu. Lapsi kun ei osaa ilmaista itseään selkeästi.
Omalla 5-vuotiaallani myöskin samanlaista käytöstä ja kun väsyneenä töistä tulee sitä rähinää kuuntelemaan niin ei paljon naurata. Usein joudun korottamaan ääntäni, josta taas tulee pahamieli molemmille. Kysyin hoitotädiltä onko lapsi ihan terve, ja vakuutti sen olevan. Kaikilla 5-vuotiailla on se vaihe, joillakin vahvempi ja toisilla lievempi, mutta kuitenkin. Olen nyt siis malttanut mieleni ja päättäväisesti tehnyt aina loppuun asiat; pukemisen, turvavyöt, kaikki rutiinit ja suljen korvani kiukuttelulta ja sanon usein, että palataan asiaan, kun ollaan molemmat rauhoituttu. Sitten, kun keskustellaan pidän lasta hartioista niin, että pakostakin joudumme katselemaan toisia silmiin. Ainakin oma lapseni pysähtyy kuuntelemaan ja niin EHKÄ puhekin menee perille. Ei tästä liene mitään apua, mutta jos se edes lohduttaa että muillakin on samankaltaisia ongelmia. Jaksamista!
Meidän keskimmäisemme on nyt sijoitettuna perhekotiin-sitä kiukkua,huutoa ja raivoa emme me muut perheenjäsenet enää kestäneet.
Lapsi on vain viikonloppuisin kotona,ja on minkälainen on ollut aina:kiukkuaa,ei tahdo tehdä MITÄÄN mitä muut,vaatii saada määrätä pelien ja leikkien säännöt yksin,ei suostu syömään veitsellä ja haarukalla,haistattelee,ei tunne minkäänlaista empatiaa muita kohtaan.
On tutkittu,että noin 4 % väestöstä kuuluu synnynnäisiin psykopaatteihin,joihin ei mikään pure.Meikin kävimme ennen tätä radikaalia ratkaisuamme läpi kaikki mahdolliset terapiat ja muut omalla ja KELA:n kustannuksella ( diagnoosina lievä neurologinen kehityshäiriö ),eikä mistään ollut hyötyä.
Nyt on tarkoitus,että lapsi -kolmasluokkalainen- oppisi perhekodissa sosiaalisia sääntöjä.
2 muuta lastamme ovat aivan ihania-tietty normaaleja känkkäkohtauksia tulee itse kullekin- mutta keskimmäisen kohdalla olen luopunut toivosta-hän tappaa vielä jonkun(suuttuessaan mitättömistä syistä hän heittää esim. esineitä päin toisten kasvoja).
Oletko kokeillut että juttelisit hänen kanssaan jostakin muusta asiasta, tavallaan saisit samalla itse tilanteen muutettua kun hän kuuntelee sinua ja itse saa kertoa vaikkapa mitä tänään oli tarhassa / mitä haluaa kotona tehdä jne. jne.
Onko tuo muuten ollut kestävääkin, jos ei kuitenkin olisi hyvä kysyä että onko jotakin kiusaamista ollut, tönimistä tms. mistä olisi myös kiukkuinen koska kukaan ei huomaa kun muutenkin energinen lapsi kysessä.
Uhkailut ei oikein auta, laita rajat :) sinuna hakisin itse hänet tarhasta, eihän hän kuitenkaan pahaa tarkoita, häntä harmittaa jokin asia ja ei saa sanotuksi..
Mutta tosiaan se voi olla koetteluakin ja sitä että tarhassa niin ihanaa ,)) hyvä jos näin on että viihtyy siellä, tärkeä asia lapselle .)
Ja myös pitkä pvä voi väsyttää lasta myöskin.
Juttele hänen kanssa vaikka kivan leikin yhteydessä, silloin joskus huomaamatta kertovat kaikkea .)
Tästäkään kirjoituksestani ei oikein apua .. mutta mieti tosiaankin koska tämä alkanut ettei vain kukaan kiusaisi .. ja jos taas ottanut mallia toisesta lapsesta, aseta rajat puhumalla.
Huutamalla menee kaikki ohi .)
Tai itse jo pienestä asti huomasin..harvoin huudan..mutta kuitenkin että kun kunnolla puhuu ja kuuntelee..se on sen arvoista pääsee monista kiukuista ohi, osaavat ja uskaltavat puhua, uskon että minulla onneakin samalla eli ovat avoimia... molemmat omalla tavallansa.
Jaksamista sinulle ja lapselle
Voi tosiaan olla, että häntä harmittaa jokin asia, mitä ei saa sanotuksi minulle. Ainakin yksi hänen kavereistaan haetaan aina jo klo 13 kotiin, ja ehkä hän on sitten puoli neljään asti ilman kaveria. Pitää yrittää vaivihkaa kysellä asiasta vaikkapa jonkun lautapelin pelaamisen yhteydessä.
Kovinkaan pitkiä päiviä ei lapsella onneksi kuitenkaan ole: max 7 tuntia. Osittainen ongelma on myös se, että aamuisin lasta väsyttää kovasti, kun pitäisi herätä ja lähteä tarhaan. Illalla taas ei meinaa uni tulla millään. Rytmiä on yritetty muuttaa, mutta tuloksetta. Maailma on tehty valitettavasti aamuvirkuille.
olisko syy ikävä, kyllähän lapsi sen jollain tavalla näyttää
lapsella on ollut ikävä äitiään, tuskin hän sen silloin sen kiukutteluna äitiä kohtaan purkaa! kyseessä kyllä saattaa olla väsymys, mutta tuota ikävää en oikein jaksa uskoa.
kyllä se piti paikkansa ainakin mun pojan kohdalla. jos sit ikävä ja väsymys yhdessä, koska kelle lapsi näyttää huonot fiilikset jos ei vanhemmille ?
Ostakaa jalkaraudat ja suukapula suuhun,yön yli parvekkeella pakkasessa pehmittää kovimman uhmaikäisen mielen...
Nim. Testattu on...
Ei minulla mitään ratkaisua tarjota ole, mutta ehkäpä edes lohduttava kommentti.
Itse olen käsittääkseni ollut hyvin hankala lapsi, känkkäränkännyt ja kiukutellut kaikesta ja aina. Varsinkin pienikin väsymys tai pienikin nälkä aiheuttivat valtavia kohtauksia, toiset vaan niille herkempiä. Mutta kiukkupotku kohtauksia muutenkin jatkuvasti.
Vanhempani olivat minua kohtaan hyvin kärsivällisiä, vaikka toisinaan hermot taisivat loppua itsekullakin luonnollisesti. :)
Jossain vaiheessa se vain loppui ja väheni rankan murrosiän jälkeen ja ennen pitkään ihan rauhallinen ihminen minustakin on kasvanut. Vaikka ensimmäiset 16 vuotta elämästä olikin pelkkää pahantuulisuutta ja kiukkuamista ja huutamista, niin nyt viimeiset päälle kymmenenn on mennyt ihan mukavasti.. :)
Väliaikaista kaikki vaan on, vaikka nyt tuntuisikin voimat loppuvan tyystin, niin lapsen käytös saattaa muuttua hyvinkin paljon pienien muutosten avulla mitä elämässä tapahtuu.
Eli kärsivällisyys maanperii, sinä olet kumminkin aikuinen joka osaa analysoida ja tulkita tunteitaan paremmin kuin pieni lapsi. Onnea kestämiseen vaan:)
Saman perheen lapsetkin ovat kaikki erilaisia. Ehkä lapsesi on temperamentiltaan voimakastahtoinen. Temperamentti on synnynnäinen ominaisuus, eikä siihen voi kasvatuksella vaikuttaa. Sinun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä lapsesi käyttäytymisestä. Kun lapsesi kiukuttelee, muistele hänen hyviä puoliaan. Varmasti sellaisiakin on. Arvosta lastasi ja anna hänelle myönteistä palautetta hänen hyvistä ominaisuuksistaan. Kuka on väittänyt, että lapsen kasvattaminen olisi helppoa! Arvosta myöskin itseäsi, sillä teet arvokasta työtä! Voimia sinulle!
Jep, voimakastahtoinen on tämä lapsi! Yritän tästä lähtien muistaa hänen hyvät puolensa, kun kiukuttelu alkaa. Ja toivon, ettei tällainen käytös kestä enää montaa vuotta..
tuli mieleen, että miksi päiväkodissa eivät voi pukea lastasi valmiiksi, sinulla on varmaan aika jolloin haet lapsesi.
Kuulostaapa tutulta. Minulla on myöskin temperamenttinen lapsi. 3-vuotiaana hän meni päivähoitoon. Päivät menivät hoitajien mukaan hyvin, mutta viimeistään kotiin päästyämme alkoi aivan hirvittävä kiukuttelu. Lasta en saanut edes riisuttua, kun hän huusi kurkku suorana lattialla maaten. Keskustelin asiasta hoitajien kanssa ja he päättivät antaa lapselle enemmän huomiota. Se auttoi. Kiukuttelu loppui siihen.
Kun sama lapsi meni esikouluun, hän kiukutteli aina kun menin häntä sieltä noutamaan. Eräänä päivänä ajattelin, että ehkä hänellä onkin nälkä, kun välipalastakin oli kulunut jo jonkin alkaa. Otin mukaani sämpylän ja annoin sen lapselle, kun lähdimme eskarista kotiin. Lapsi söi sen ahneesti ja kertoi sen olleen kivan yllätyksen. Otin tämän tavaksi ja kotimatkat kuluivat sämpylän ansiosta oikein mukavasti.
Voisikohan sinun lapsesi kiukuttelun syynä olla huomionkipeys tai nälkä? Kannattaa kokeilla.
Toivotan sinulle jaksamista temperamenttisen lapsesi kanssa, sillä tiedän kokemuksesta ettei elämä voimakasluonteisen lapsen kanssa ole aina helppoa.