Olen jo useamman kuukauden ollut kauhean väsynyt,minulla on univaikeuksia,ei huvita/jaksa tehdä mtn samalla tavalla kuin ennen,paino on noussut ja ei oikein jaksa enää innostua mistään.
Ja nyt minulla todettiin vähän aikaa sitten lievä masennus.
Kouluun ei huvita mennä.Joudun lähes väkisin raahaamaan itseni sinne,poissaoloja on paljon,koulu ahdistaa ja stressaa muutenkin.
Tuntuu etten yksinkertaisesti enää jaksa.
Rupesinkin tässä miettimään että miten te muut masentuneet olette jaksaneet käydä koulua?
Oletteko saaneet jotain helpotusta koulunkäynnissä/onko se ylipäätään mahdollista?
Masennus ja koulu.
11
8892
Vastaukset
- hfgaljdfhbg
Omasta masennuksestani on jo useampi vuosi aikaa. Sairastuin syömishäiriöön (ensin anooreksia ja sitten bulimia) ja sen seurauksena masennuin todella pahasti. En yksinkertaisesti jaksanut käydä koulussa. sain juuri ja juuri hoidettua kaikki pakolliset koulujutut, mutta tenttejä jäi rästiin ja paljon. Onneksi minulla oli mahdollisuus pitää välivuosi ja sain hetkeksi jättää koulun ja muun taakseni. Lähdin ulkomaille. Vuosi teki hyvää ja parannuin sekä syömishäiriöstäni että masennuksesta. Sen jälkeen koulu on sujunut paremmin kuin koskaan. Tiedän ettei kaikilla ole mahdollisuutta tehdä irtiottoa koulusta ja muusta elämästä, mutta kannattaa hakea apua mahdollisimman pian. Itse tein aikoinaan sen virheen, etten hakenut apua ennenkuin olin todella huonossa kunnossa. Ehkä olisin välttynyt pahimmilta vaikeuksilta, jos sen olisin tehnyt. Mutta siihenkään ei silloin tuntunut olevan voimaa. Tsemppiä sinulle! Mene mielenterveystoimistoon juttusille. Sieltä saat ehkä apua.
- demonitar
Millä kouluasteella nyt olet? Peruskoulussa vaiko lukiossa/ammattikoulussa?
Lukion ainakin voi helposti suorittaa neljässäkin vuodessa, varsinkin jos olet luokattomassa lukiossa -eihän kukaan ede huomaa ja se tulee sinulle helpommaksi.
Toisaalta...saatko lääkitystä masennukseesi? Oletko kokeillut tuhon unettomuuteen nukahtamislääkkeitä? Jos kerrot lääkärillä, ettet ole kuukausiin saanut kunnolla unta, niin varmasti sinulle resepti kirjoitetaan. Kokemuksesta tiedän, ei ollut mitään ongelmaa...tosin pidempään käytettynä varoiteltiin että saattaisivat aiheuttaa riippuvuutta. Kuukauden käytin, eikä ollut edes sivuoireita, joita tosin joillakin käyttäjillä esiintyy.
Olen ajatellut, että nyt viime kuurista vuosi ja taas elämä aika sekaisin, unirytmiä myöden, joten pitäisi hakea. Se parantaa jo oloa ja jaksamista henkisesti huomattavasti kun on fyysisesti levännyt tarpeeksi.
Entä onko masennukseesi lääkitys/ jotakin hoitoa kun sellainen on kerran todettukin? Vaikka, eiväthän ne lääkkeet kaikkeen suinkaan ole ratkaisu, ei ekana turvauduta varmaankaan lievässä masennuksessa. Tuo ahdistus ja stressaaminen koulun takia on kyllä enemmän tai vähemmän tuttua jokaiselle koululaiselle...vaikea ehkä erottaa mikä on jo normaalia sietämättömämpää. En tällä toki tarkoita vähätellä ongelmaasi.
Ainakin näistä omista kokemuksista...jo yläaste oli todella raskasta, sillä pyrkinyt aina kiitettäviin tuloksiin. Lukioaikana on ollut kova pala myöntää itselleen ettei mitenkään jaksa olla "kaikissa aineissa hyvä". Olen harkinnut viime aikoina vakavammin, että ehkä pitäisi hakea apua jostakin muualta kuin täältä. Väkisin itsensä raahaamista päivästä toiseen kestänyt jo kauan, ja pelkää hiukan romahdusta. Henkinen on jo tapahtunut, jokaiseen koeviikkoon lukeminen on aikas henkinen ponnistus. Mutta sisulla ja jääräpäisyydellä sitä on edetty. Tsemppiä sinullekin, kyllä sitä tahdonvoimaakin löytyy jos haluaa. - zinzz
Joo,olen siis nyt lisäopetuslinjalla ja menin sinne jotta saisin nostettua numeroita jotta pääsisin haluamalleni alalle eli parturi-kampaajaksi.
Nyt on kyllä välillä käynyt mielessä että jos jättäisin koulun kesken, kun se tuntuu niin hankalalta.
Toisaalta jos nyt jätän kesken minulla tuskin sitten on mitään mahdollisuuksia päästä hiusalalle, mutta nyt tuntuu että ei ne numerot kovin ylös tätä menoa nousisi.- zinzz
Unohdin äskeisestä viestistä yhden jutun eli siis käytän masennus ja nukahtamislääkkeitä.
- Kradu
Itselläni todettiin viime keväänä vaikea masennustila. Peruskoulun ysi meinasi jäädä osaltani kesken. Olisin saanut sairaslomaa, jos koulu ei olisi suostunut tekemään erikoisjärjestelyjä. Kävin erityisopettajan luona yksityisopetuksessa 1-3 tuntia päivässä. Menimme juuri siihen tahtiin, mitä minä jaksoin. Erityisopettaja oli minulle todella läheinen ja hän ymmärsi tilanteeni täysin (olin tuossa vaiheessa osastohoidossa).
Sain sitten päättötodistuksen kouraani. Ajattelin korottaa tänä vuonna numeroita kymppiluokalla, mutta eihän se onnistunut. Masennukseni on lieventynyt, mutta en vieläkään ole koulunkäyntikuntoinen. Eli sain sairaslomaa. Voipi olla, että kykenen ensi syksynä aloittaa aikuislukion.
Oletko sinä miettinyt muita mahdollisuuksia nostaa numeroita? Esimerkiksi aikuislukiossa siinä tahdissa, mikä on itsellesi sopiva? Melkein kaikkihan on nykyään sovittavissa.
Toivon sinulle kaikkea hyvää! Sen vain sanon, ettei kannata kuluttaa itseään loppuun.- zinzz
Kiitos vastauksesta!:)
En ole miettinyt muita tapoja miten saisin numeroita nostettua,koska en oikein tiedä muita paikkoja kuin tuon kympin.:/
Vaikeuksia minulle nyt kuitenkin teettää myös se, että en osaa päättää käynkö tuon kympin vaikka väkisin loppuun vai jättäisinkö kesken.
Myös sitä olen miettinyt että jos jättäisin tuon kympin kesken niin pääsisinköhän sitten ensi syksynä minnekkään opiskelemaan, koska en saisi edes niitä 3 lisäpistettä jotka 9.luokkalaiset ja lisäopetuslaiset saavat kun minun keskiarvokaan ei ole kovin hyvä(7.2). - zinzz
Kradu->Minua kiinnostaisi tietää, että jätitkö sinä kympin kesken?Vai oletko siis vielä siellä mutta nyt sairaslomalla?
- Kradu
zinzz kirjoitti:
Kiitos vastauksesta!:)
En ole miettinyt muita tapoja miten saisin numeroita nostettua,koska en oikein tiedä muita paikkoja kuin tuon kympin.:/
Vaikeuksia minulle nyt kuitenkin teettää myös se, että en osaa päättää käynkö tuon kympin vaikka väkisin loppuun vai jättäisinkö kesken.
Myös sitä olen miettinyt että jos jättäisin tuon kympin kesken niin pääsisinköhän sitten ensi syksynä minnekkään opiskelemaan, koska en saisi edes niitä 3 lisäpistettä jotka 9.luokkalaiset ja lisäopetuslaiset saavat kun minun keskiarvokaan ei ole kovin hyvä(7.2).Minulla on vielä paikka siellä kympillä, vaikka tuskin tulen enää sinne palaamaan. Mutta aina voi tapahtua yllättävä käänne kohta. Paitsi että muutan vielä tämän vuoden puolella pois Helsingistä. En toki niin kauas, ettenkö tuolla voisi vielä jatkaa.
Oma keskiarvoni on 6.7. Tiedän, että tuolla en pääse mihinkään. Mutta isäni jaksaa edelleen toitottaa minulle, että milloinkaan ei ole liian myöhäistä. Kaikki on aina järjesteltävissä. Minulla ei siis ole vielä kiire, kerkeän nostamaan noita numeroita vaikka parin vuoden päästä.
Olisiko sinun mahdollista päästä oppisopimuskoulutuksella tuohon haluamaasi ammattiin? Eri vaihtoehtoja on. Jos et nyt jaksa käydä tuota kymppiluokkaa, niin luulisin olevan mahdollista hakea vielä ensi vuonna (minulla ainakin eräs tuttu teki tuolla tavalla). Lisäksi aikuislukiossa on mahdollista korottaa numeroita omaan tahtiin, joka voisikin olla ihan hyvä juttu tilanteessasi.
Kannattaa miettiä näitä juttuja vaikka opinto-ohjaajasi kanssa. Jos pystyt hänelle puhumaan, niin kannattaa kertoa hänelle koko tilanteesi. Häneltä saattaisit saada hyviäkin vinkkejä, miten jatkaa tästä. Sillä sen vain sanon, että väkisin ei kannata koulua käydä (joku voi toki olla tästä eri mieltä). Itse yritin, ja loppujen lopuksi kouluun meno oli niin hankalaa, että ajattelin mieluummin hyppääväni auton alle kuin kestää moista helvettiä.
Kaikki järjestyy kyllä. Voimia! :) - zinzz
Kradu kirjoitti:
Minulla on vielä paikka siellä kympillä, vaikka tuskin tulen enää sinne palaamaan. Mutta aina voi tapahtua yllättävä käänne kohta. Paitsi että muutan vielä tämän vuoden puolella pois Helsingistä. En toki niin kauas, ettenkö tuolla voisi vielä jatkaa.
Oma keskiarvoni on 6.7. Tiedän, että tuolla en pääse mihinkään. Mutta isäni jaksaa edelleen toitottaa minulle, että milloinkaan ei ole liian myöhäistä. Kaikki on aina järjesteltävissä. Minulla ei siis ole vielä kiire, kerkeän nostamaan noita numeroita vaikka parin vuoden päästä.
Olisiko sinun mahdollista päästä oppisopimuskoulutuksella tuohon haluamaasi ammattiin? Eri vaihtoehtoja on. Jos et nyt jaksa käydä tuota kymppiluokkaa, niin luulisin olevan mahdollista hakea vielä ensi vuonna (minulla ainakin eräs tuttu teki tuolla tavalla). Lisäksi aikuislukiossa on mahdollista korottaa numeroita omaan tahtiin, joka voisikin olla ihan hyvä juttu tilanteessasi.
Kannattaa miettiä näitä juttuja vaikka opinto-ohjaajasi kanssa. Jos pystyt hänelle puhumaan, niin kannattaa kertoa hänelle koko tilanteesi. Häneltä saattaisit saada hyviäkin vinkkejä, miten jatkaa tästä. Sillä sen vain sanon, että väkisin ei kannata koulua käydä (joku voi toki olla tästä eri mieltä). Itse yritin, ja loppujen lopuksi kouluun meno oli niin hankalaa, että ajattelin mieluummin hyppääväni auton alle kuin kestää moista helvettiä.
Kaikki järjestyy kyllä. Voimia! :)Okei,jaksamisia myös sulle!:)
- hkjgiu
Mikään pakko ei ole muita kouluja käydä kuin peruskoulu, joten miksi kiusata itseään. ANNA OLLA. Lähe vaikka kierteleen maailmaa, ei se elämä yhteen kouluun kaadu ja eikä sillon enään koulut auta kun lopullinen lähtö tulee. Joten kannattaa vaan nauttia elämästä ja vältää epämiellyttäviä tilanteita.
- getget
Itse sain noin viikon loman terkkarilta, kun olin todella pahassa jamassa. En pysytnyt syömään, nukkumaan, vatsa oli kipeä ja ahdisti. Erään huonosti nukutun yön (sain puolentoista tunnin yöunet) jälkeen menin terkkarin luo itkien ja sanoin, etten enää jaksa. Loma auttoi, mutta vieläkin olen toipilas. Pitää edetä päivä kerrallaan ja ottaa todella rauhallisesti. Kannattaa puhua kavereiden ja muiden läheisten kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1221701
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup161382Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR329982- 61980
- 65826
J miehestä oikeaa
Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen78816- 1770
- 46741
Kysyit firman bileissä..
.. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta9671Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin
Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta62658