Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Ei panemiselle

Ollaan muijan kanssa sovittu etten tule hänen sisään, ennen kuin on hänelle laitettu kierukka. Kaiken maailman kokeiden takia ja muiden juttujen, lähinnä synnytys, tämä saattaa kestää pitkään. Perusteena tälle on pillereiden sopimattomuus, ja kortsua ei haluta käyttää. Siis saattaa olla kevät pitkällä ennen seuraavaa oikeaa panoa.

Kuitenkin on touhuttu sängyssä, minä häntä tyydyttäen suulla, ja hän minua. Nyt kuitenkin on otettu dildo mukaan, ja olenkin huomannut että pidän siitä kovasti kun saan häntä dildolla panna, välillä vaan käsin, ja toisinaan saatan laittaa valjaat päälle, ja panen niiden kanssa. Kivaa on siis ollut.

Mutta nykyään olen huomannut että mulle riittää se että saan panna häntä dildolla ja hän tulee. Omalla tulemisella ei enään tunnu olevan merkitystä. Samalla tämä oman tulemisen poistaminen yhtälöstä kiihottaa, muttei sillä tavalla että tarttis tulla, vaan halu päästä häntä dildolla panemaan taas kasvaa.

Olen ennen puhunut että hommattais CB-3000 tai vastaava laite, mutta siihen hän ei ole halunnut lähteä. Varmaankin tämä sitten vastaa sitä ajatusta minulla, ja siksi se kiihottaa, mutta miksi en halua sitten itse päästä pukille enään? Outoa minusta, likimain yhtä outoa kuin tämä kirjoitus sekava?

Sekavaa selitystä, mutta onko muita samoihin ajatuksiin ajautuneita?
1864
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

eikä jutussasi ei ole mitään outoa. Naisesi ei vaan ehkä käsitä pihtaamisen tärkeyttä, eikä tiedä kuinka paljon runkkaat. Kerro vaimollesi rehellisesti masturbointitottumuksistasi ja tarjoa CB:tä ongelman ratkaisuksi. Lukittuna sinusta on muutenkin enemmän iloa vaimollesi ja hyötyä kodinhoidossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


outotapausko kirjoitti:

Ollaan muijan kanssa sovittu etten tule hänen sisään, ennen kuin on hänelle laitettu kierukka. Kaiken maailman kokeiden takia ja muiden juttujen, lähinnä synnytys, tämä saattaa kestää pitkään. Perusteena tälle on pillereiden sopimattomuus, ja kortsua ei haluta käyttää. Siis saattaa olla kevät pitkällä ennen seuraavaa oikeaa panoa.

Kuitenkin on touhuttu sängyssä, minä häntä tyydyttäen suulla, ja hän minua. Nyt kuitenkin on otettu dildo mukaan, ja olenkin huomannut että pidän siitä kovasti kun saan häntä dildolla panna, välillä vaan käsin, ja toisinaan saatan laittaa valjaat päälle, ja panen niiden kanssa. Kivaa on siis ollut.

Mutta nykyään olen huomannut että mulle riittää se että saan panna häntä dildolla ja hän tulee. Omalla tulemisella ei enään tunnu olevan merkitystä. Samalla tämä oman tulemisen poistaminen yhtälöstä kiihottaa, muttei sillä tavalla että tarttis tulla, vaan halu päästä häntä dildolla panemaan taas kasvaa.

Olen ennen puhunut että hommattais CB-3000 tai vastaava laite, mutta siihen hän ei ole halunnut lähteä. Varmaankin tämä sitten vastaa sitä ajatusta minulla, ja siksi se kiihottaa, mutta miksi en halua sitten itse päästä pukille enään? Outoa minusta, likimain yhtä outoa kuin tämä kirjoitus sekava?

Sekavaa selitystä, mutta onko muita samoihin ajatuksiin ajautuneita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu