Välirauhansopimuksessa syyskuulta -44 Suomi sitoutui 13.artiklassa yhteistoimintaan liittoutuneiden kanssa sotarikoksista syytettävien henkilöiden pidättämiseksi ja tuomitsemiseksi.
Valvontakomissio toi pian tulonsa jälkeen esiin mielipiteensä, että tuo sotarikollinen-sana tarkoittaa myös sotasyyllisiä eli Suomen poliittista johtoa, jonka N-liitto katsoo aiheuttaneen sodan. Myös kotikommunistimme vaativat suureen ääneen sodanaikaisten johtajiemme tuomitsemista.
Pian myös liittoutuneiden yhteinen päätös oli, että hävinneiden maiden poliittinen johto on myös tuomittava. Tällainen oikeus istui sitten Nyrnbergissä ja jakoi enimmäkseen vain kuolemmentuomioita.
Neuvostoliiton valloitamissa maissa neuvostojoukot sikäläisten kommunistien avustamana tappoivat joukottain maiden sodanaikaisia johtajia.
Kieltämättä länsivallat saivat aikaan liittoutuneiden keskinäisissä konferensseissa sen, että Suomea ei kohdeltu pahimmalla mahdollisella tavalla, vaikka valvontakomissiossa kaikki valta luovutettiinkin tosiasiassa venäläisille.
Paasikivi ja Kekkonen aluksi vastustivat sotasyyllisten tuomiolle panoa. He yrittivät ensin sitä, että nämä eroisivat kaikista viroistaan ja lopettaisivat poliittisen toiminnan. Tämä ei riittänyt neukuille.
Yllä kuvattjen näkymien edessä ja valvontakomission jatkuvasti painostaessa ja uhkaillessa viedä sotasyylliset Venäjälle tuomittavaksi he ymmärsivät, että taitaisi olla parempi, kun Suomi hoitaisi tämän asian nopeasti omin voimin. He pitivät muutenkin valtakunnan ykkösasiana hyvien ja luottamuksellisten suhteiden luomista N-liittoon.
Sotasyyllisyysoikeudenkäynti pantiin pystyyn ja joitakin johtajia tuomittiin joidenkin vuosien vankeustuomioon. Oikeudenkäynti oli näytösluontoinen ja valtaosa kansasta ymmärsikin, että syytetyt ovat sijaiskärsijöitä.
Näin nämä muutamat johtajamme tekivät vielä kerran palveluksen isänmaalleen istumalla jonkun aikaa erikoisoloissa vankilassa. Monet käyttivät sen ajan muistelmiensa kirjoittamiseen. Sadat tuhannet muut suomalaiset olivat tehneeet palveluksen isänmaalleen rintamilla. Heistä monet menettivät henkensä tai vammautuivat.
Kekkos-kaunainset "tutkijat" Rautkallio ja Lehtinen ovat saaneet vuosikymmenten jälkeen selville, että Zdanov ei koskaan olisi saanut Stalinilta ohjeita sotasyyllisistä ja että Englanti olisi ilmoittanut valvontakomissiolle, ettei pidä tuomita, ei todista mitään. Oli vain harmillista, etteivät Kekkonen ja Paasikivi näitä silloin tienneet. Ja vaikka olisivat tienneet, olisiko se muuttanut asiaa. He tiesivät kyllä, että Stalin todella halutessaan pystyy estämään tuomiot ja että Enlannilla ei ollut valvontakomissiossa todellista valtaa.
Valvontakomissio toi pian tulonsa jälkeen esiin mielipiteensä, että tuo sotarikollinen-sana tarkoittaa myös sotasyyllisiä eli Suomen poliittista johtoa, jonka N-liitto katsoo aiheuttaneen sodan. Myös kotikommunistimme vaativat suureen ääneen sodanaikaisten johtajiemme tuomitsemista.
Pian myös liittoutuneiden yhteinen päätös oli, että hävinneiden maiden poliittinen johto on myös tuomittava. Tällainen oikeus istui sitten Nyrnbergissä ja jakoi enimmäkseen vain kuolemmentuomioita.
Neuvostoliiton valloitamissa maissa neuvostojoukot sikäläisten kommunistien avustamana tappoivat joukottain maiden sodanaikaisia johtajia.
Kieltämättä länsivallat saivat aikaan liittoutuneiden keskinäisissä konferensseissa sen, että Suomea ei kohdeltu pahimmalla mahdollisella tavalla, vaikka valvontakomissiossa kaikki valta luovutettiinkin tosiasiassa venäläisille.
Paasikivi ja Kekkonen aluksi vastustivat sotasyyllisten tuomiolle panoa. He yrittivät ensin sitä, että nämä eroisivat kaikista viroistaan ja lopettaisivat poliittisen toiminnan. Tämä ei riittänyt neukuille.
Yllä kuvattjen näkymien edessä ja valvontakomission jatkuvasti painostaessa ja uhkaillessa viedä sotasyylliset Venäjälle tuomittavaksi he ymmärsivät, että taitaisi olla parempi, kun Suomi hoitaisi tämän asian nopeasti omin voimin. He pitivät muutenkin valtakunnan ykkösasiana hyvien ja luottamuksellisten suhteiden luomista N-liittoon.
Sotasyyllisyysoikeudenkäynti pantiin pystyyn ja joitakin johtajia tuomittiin joidenkin vuosien vankeustuomioon. Oikeudenkäynti oli näytösluontoinen ja valtaosa kansasta ymmärsikin, että syytetyt ovat sijaiskärsijöitä.
Näin nämä muutamat johtajamme tekivät vielä kerran palveluksen isänmaalleen istumalla jonkun aikaa erikoisoloissa vankilassa. Monet käyttivät sen ajan muistelmiensa kirjoittamiseen. Sadat tuhannet muut suomalaiset olivat tehneeet palveluksen isänmaalleen rintamilla. Heistä monet menettivät henkensä tai vammautuivat.
Kekkos-kaunainset "tutkijat" Rautkallio ja Lehtinen ovat saaneet vuosikymmenten jälkeen selville, että Zdanov ei koskaan olisi saanut Stalinilta ohjeita sotasyyllisistä ja että Englanti olisi ilmoittanut valvontakomissiolle, ettei pidä tuomita, ei todista mitään. Oli vain harmillista, etteivät Kekkonen ja Paasikivi näitä silloin tienneet. Ja vaikka olisivat tienneet, olisiko se muuttanut asiaa. He tiesivät kyllä, että Stalin todella halutessaan pystyy estämään tuomiot ja että Enlannilla ei ollut valvontakomissiossa todellista valtaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinä kun olet hanakasti siirtelemässä kirjoituksia kepun palstalta muualle niin eikö sotahistoriallekin löytyisi pätevempää foorumia???
... puheenvuorona tuolla alempanna olevaan JKK:n avaukseen "kirjakauppaan, kirjakauppaan". Silläkään ketjulla ei ole sen enempää kuin tälläkään kepun kanssa tekemistä, kuin että Kekkosesta puhutaan. Minä en halunnut tuota mielipidettäni panna siellä olevan töryn joukkoon vaan tein oman avauksen.
Huomaan vain, että asiasta puhuminen ei näytä kiinnostavan palstalaisia.
En muuten enää harrasta palstan pitämistä sen aihepiirissä, kun huomasin, ettei sillä ollut mitään merkitystä. Täällä edelleen puhutaan aivan mistä aihepiiristä hyvänsä. Pitäisikö ylläpidon luopua palstojen nimeämisestä johonkin tarkoitukseen, kun sitä ei kuitenkaan valvota. Ne voisivat olla nimellisesti nimetty johonkin aihepiiriin, mutta lopetettaisiin siirtely ja poistaminen, kun sitä ei kuitenkaan pystytä tekemään kattavasti.
Olisi ollut tietekin helpompikin tie. Olisi ollut mahdollista luovuttaa Ryti, Tanner, Linkomies ja ehkä Mannerheimkin liittoutuneille näiden tuomittavaksi. Kuritushuoneen sijaan olisi voinut tulla hirttotuomioita ja 20 vuoden oikeita vankeusrangaistuksia.
Näin ollen olisi toimittu oikein niin oman oikeusjärjestyksen kuin rauhansopimuksenkin kannalta.