Sellainen päivä on parempi jolloin ei ole mitään aikataulutettua menoa! Jos on jokin meno sovittuna esim. illaksi koko päivä on pilalla kun kauhulla odotan sitä lähtemistä...
Tässä on kyllä suuri vaara hautautua sohvannurkkaan muumioksi. Kun tuo ruokakaan ei maistu sitten yhtään...Niin ei tarvitse nousta edes käymään jääkaapilla.
Tässä on kyllä suuri vaara hautautua sohvannurkkaan muumioksi. Kun tuo ruokakaan ei maistu sitten yhtään...Niin ei tarvitse nousta edes käymään jääkaapilla.
Vastaukset 5
Vanhimmat
olisiko sinulle kehittymässä salakavalasti sosiaalisten tilanteiden pelkoa, jopa paniikkihäiriötä. Minulla ainakin paniikkihäiriö alkoi juuri tuollaisilla kuvaamillasi sovittujen menojen ahdistuksella.
Kannaattaa ajoissa tarttua asiaan. Miettiä miksi menot ahdistaa? onko kyse siitä että menot ovat epämieluisia vaiko siitä että joudut sosiaalisiin kontakteihin.
Itse sanoisin sinulle neuvoksi että koita kuitenkin saada itsesi aina menemään niihin sovittuihin menoihin ja pidä itsesi ihmiseten keskuudessa. Tilanne riistäytyy muuten helposti käsistä ja eristäydyt sinne kotisohvalle.
Minäkin olen jotenkin jopa paremmalla tuulella kun olen sairaana ns. oikeasti. Kuumeen takia oli hyvä ja oikeutettu syy jäädä kotiin. Mitä nyt kyseenalaistettiin sitä, että olenko nyt muka "oikeasti sairas" vai taas jotain masentunut. Aika paljon kun noita poissaoloja opiskeluista on kertynyt...ihan siksikin ettei vain ole kyennyt nousemaan sängystä kun paha olla eikä yöllä esim. ole nukkunut. Sikäli se kysymys vain tuntui pahalta, että "oikeastiko"? Miksei masennus ole sairaus...sehän on ollut viedä hengen monesti...piätiskö sitä oikeasti joutua jonnekin suljetulle osastolle ennen kuin se olisi uskottava sairaus. :/
Ei mikään muu sairaus vain ole ollut lähelläkään tappaa minua, mitä nyt sh on ikuista miettimistä mihin asti jaksaa.
Nyt ei tarvi miettiä ja syytellä itseään ainakaan siitä että on turhaan poissa kaikesta. Se on juurikin istä, että koneelle voi jaksaa poiketa, mutta ruoka ei maistu senkään vertaa kuin yleensä. Salainen tyytyväisyys siitä ettei tarvi nyt syödäkään sairaana.
Tutulta kuulostaa. Minulla tuo liittyy juuri edellä mainittuun sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Eilen tulin juuri 24h risteilyltä, olin siellä seurueessa jota en kovin hyvin tunne. Ilmoittauduin reissulle about kuukausi sitten jossain oudossa hyvän olon tunteessa. Koko seuraavan kuukauden odotin aika kauhuissani, en halunnut kuitenkaan perua. No reissu tuli ja meni ihan mukavasti. Porukka oli mukavaa eikä tullut ulkopuolinen olo. Tällä kertaa kävi ihan hyvin ja tuli pieni erävoitto pelkoani vastaan. Pieni epävarmuus kuitenkin kalvaa, miettikö muut silti että "mitä helvettiä toi tyyppi täällä tekee". No jos miettivät niin pitivät sen hyvin piilossa.
Itselläni helpottaa nuo pelot kun ajoittain tajuan ettei pidä vaatia itseltään liikoja. Menee vaan tilanteisiin niin omana itsenään kuin pystyy. Jos silloin tällöin sanoo jotain hölmöä niin tilanne on edelleen paikattavissa. Eikä toisaalta tarvitse kaiken aikaa pakottaa itseään pois sieltä turvalliselta kotisohvalta. Todellisuuspako on sopivasti nautittuna ylellisyyttä. Tsemppiä sulle.
Ei sille vissiin mitään voi, kauhulla mäkin aina odotan jotain tiettyä menoa. Tai jos joku tulee käymään mun luona. Joskus olen jopa jättänyt menemättä jonnekin, kun on niin pelottanut.
Et(te) tosiaan ole yksin, sosiaaliset tilanteet ahdistavat minuakin, jo pienestä pitäen. Kun kotonakin kävi vieraita, sukulaisia tai tuttuja, niin monta kertaa eristäydyin omaan huoneeseen omiin oloihini.
Kouluun lähtö oli toisinaan hankalaa, siellä kun jouduin muutaman paskapään silmätikuksi. Tiedä häntä johtuneeko siitä että vielä nykyäänkin mietin aina mitä muut minusta ajattelevat?
Toisinaan tuntuu että kaikki löytävät minusta jotain arvosteltavaa, niin järjetöntä kuin se onkin.
Mutta sitten täytyy vain muistuttaa itseään että et sinä ole muita huonompi vaikka siltä itsestä tuntuukin. Sosiaalisissa tilanteissakin jopa yllättää itsensä ja muut kun ei stressaa turhia ja ota suorituspaineita, on vain oma itsensä vaikka tukka tuntuisi olevan sekaisin tai vaatteet tuntuisivat epämukavilta päällä.
Ja jos joku tuntuu silmiinnähden karttavan seuraasi niin SIITÄ VAAN IHAN VAPAASTI, kaikkia kun ei voi millään miellyttää, eikä se ole tarkoituskaan. KUSIPÄITÄ KOHTAAN SAA KÄYTTÄYTYÄ HUONOSTI. Ja jos tuntuu että itse on kusipää, SO WHAT??? ENPÄHÄN OO AINAKAAN YKSIN! :)
Kukaan ei ole täydellinen, et edes sinä, mutta silti oot oma ihana ittesi ja oikeasti ei se haittaa vaikka et aina ihmisten kanssa viihtyisikään! Tämä maailma ihannoi sosialisuutta, mutta jotkut vain oikeasti viihtyy yksin, eikä siinä ole mitään väärää!
Mutta lähde aina vain ihmeessä sosiaalisiin tilanteisiin mukaan, ei sinun päätä pois purra! Eikä sun tartte olla huomion keskipiste, voit olla vain tarkkailijana! Että tämmöistä tajunnanvirtaa lauantai-illan huumassa...