Henkka Jii autiosaarella

U.T

Olemme ihmetelleet, miksi Henkka Jii aina esittää, että hänelle pitäisi lähetellä sähköpostia. Niin ovat muutkin ...


Hurrikaani iski täysin odottamatta. Risteilyalus upposi ja Henkka Jii havahtui ajautuneena pienen saaren rantaan eikä hän nähnyt muita ihmisiä tai tarvikkeita. Hänellä oli vain banaaneja ja kookospähkinöitä.
Tottuneena viiden tähden hotelleihin hänellä ei ollut aavistustakaan mitä tehdä, joten seuraavan neljän kuukauden aikana hän söi banaaneja, joi kookospähkinämehua, kaipasi vanhaa vaimoaan ja tarkkaili merta toivoen huomaavansa pelastusaluksen.

Eräänä päivänä kun Henkka Jii oli makailemassa puoliunessa rannalla, hän havahtui silmäkulmastaan huomaamaansa liikkeeseen. Kyseessä oli soutuvene, jossa oli kauneimman näköinen nainen jota hän oli koskaan nähnyt. Nainen souti hänen luokseen. Epäuskossa mies kysyi häneltä:
- Mistä sinä tulit? Kuinka sinä pääsit tänne? - Soudin saaren toiselta puolelta, nainen vastasi, - ajauduin tänne, kun risteilyalus upposi joitain kuukausia sitten. - Uskomatonta, Henkka Jii vastasi. - Luulin, että kukaan muu ei selviytynyt. Kuinka monta teitä on? Olitpa onnekas, kun soutuvene ajautui luoksesi, minulla ei ole mitään.
- Olen yksin, nainen vastasi, - eikä tämä soutuvene ajautunut, ei minullakaan ollut mitään. Mies oli hämmentynyt. - Mistä sinä sitten sait tuon soutuveneen?
- Voi, sehän oli yksinkertaista, nainen vastasi. - Tein soutuveneen siitä, mitä tältä saarelta löytyy. Airot ovat kumipuun oksia, ja koversin pohjan palmupuun rungosta ja sivut sekä keulan Eukalyptus-puusta.
- Mu-mu-mutta sehän on mahdotonta! Henkka Jii änkytti. - Sinulla ei ollut työkaluja eikä tarvikkeita, kuinka sinä siinä onnistuit? - Eihän se nyt ollut ongelma, nainen vastasi. - Saaren toisella puolella on paljon ihmeellistä laavakiveä ja huomasin, että kun sitä kuumentaa
tulisijassa, siitä tulee helposti muotoiltavaa rautaa. Käytin sitä tehdäkseni joitain työkaluja ja niillä sitten sain tehtyä kaiken tarvittavan. - Mutta ei siitä sen enempää, nainen jatkoi. - Missä sinä asut? Häpeillen Henkka Jii tunnusti, että hän oli nukkunut rannalla avotaivaan alla koko ajan.

- No, eiköhän sitten soudeta minun puolelleni, nainen sanoi. Parin minuutin soutamisen jälkeen vene rantautui pieneen merenlahteen. Kun mies katsoi rannalle hän melkein tippui veneestä. Rannalta lähti kivetty polku johtaen upeaan bungalowiin, joka oli maalattu siniseksi ja valkoiseksi. Kun nainen kiinnitti venettä ammattitaitoisesti punotulla hamppuköydellä, Henkka Jii pystyi vain tuijottamaan tyhmänä. Kun he saapuivat taloon, nainen sanoi rennosti:
- Eihän tämä nyt kovin erikoinen ole, mutta kutsun sitä kuitenkin kodiksi. Istu alas, ole hyvä. Haluaisitko drinkin? - Ei, ei kiitos, mies vastasi edelleen hämmentyneenä. - En halua enää pisaraakaan kookospähkinän mehua.
– En ajatellut kookospähkinämehua, nainen vastasi. - Miten olisi Pina Colada? Yrittäen peittää hämmästyksensä mies nyökkäsi vaisusti, ja he istuivat sohvalle keskustelemaan.

Kun he olivat kertoneet tarinansa, nainen ilmoitti: - Vaihdan nyt jotain mukavampaa päälleni. Haluaisitko käydä suihkussa ja ajaa partasi? Partahöylä on yläkerrassa kylpyhuoneen kaapissa. Kysymättä enää yhtään mitään Henkka Jii meni kylpyhuoneeseen. Kaapissa oli partahöylä, joka
oli tehty luusta. Keksi terävää simpukankuorta oli kiinnitetty sivuistaan kasvoja myötäilevään mekanismiin.
- Tämä nainen on ihmeellinen, hän mutisi. - Mitähän ihmeitä tässä vielä paljastuu?

Kun hän palasi olohuoneeseen, nainen istui sohvalla pukeutuneena ainoastaan pariin isoon lehteen, jotka oli strategisesti aseteltu, ja hän tuoksui ihanalta. Nainen pyysi häntä istumaan viereensä. – Kerrohan minulle, nainen aloitti vihjailevalla äänensävyllä siirtyen samalla lähemmäksi miestä, - me olemme olleet tällä saarella todella pitkään, ja olen ollut yksinäinen. Uskoisinpa, että sinäkin haluaisit tehdä juuri nyt jotain, mitä olet kaivannut kaikkina näinä kuukausina, ymmärräthän... ja hän tuijotti syvälle miehen silmiin. Henkka Jii ei voinut uskoa korviaan.
- Tarkoitatko--? hän vastasi, - että voin lukea sheriffisähköpostini täältä?

7

665

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ?

      olko tuo olevinaan niin ku hyvä vai? vai seuraako tähän jatkoa?

    • teko

      naurua, tyhmänä kysyn milloin saa nauraa?
      joko saa nauraa, ei vieläkään naurata?
      ompas kumma

    • ämmä

      saa nauraa?

    • muu

      Ihan paska

      • U.T

        He he heh ...


      • A.P
        U.T kirjoitti:

        He he heh ...

        Ootko goldi aivoton kastemato? Tyhmä kysymys, tottakai olet.


    • vesas

      kysyin remontista tuli pöhkö vastauksia ihan pimeetä porukkaa ja remontiin tulee ei ihmiset lue järjestys sääntöjä vappupäivänä porattiin ja hiottiin niin että pihalle möly kuului ainaskin täällä fallpakankuja 4 d talon asunnossa et silleen melua riittää

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisitehtävä alkuviikosta Maisan kotona

      Iltasanomat: Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että Vantaalla on ollut poliisitehtävä kyseisenä ajankohtana. Poliisin
      Kotimaiset julkkisjuorut
      88
      2079
    2. Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee

      Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä
      Tunteet
      11
      1692
    3. T-mies tässä

      Kerro nainen huolesi niin pohditaan yhdessä. 😎
      Ikävä
      102
      1162
    4. Lulu selvityttää Elokapinan lakkautusta

      Persukannattajien mielistely otti Lulu Ranteella aika tavalla runtua, kun hän aikoo selvityttää mahdollisuuksia Elokapin
      Maailman menoa
      350
      1136
    5. Ensitreffit Matti joutuu "ulkoruokintaan" - Väärinymmärrysten suossa Taina-vaimon kanssa: "Oli..."

      No nyt on kyllä väärinymmärrystä kerrakseen… Mitä luulet, pysyykö Taina ja Matti yhdessä vai onko tulevaisuudessa ero ed
      Ensitreffit alttarilla
      3
      1123
    6. Harmi, kun sillä nousi

      kaikki huomio päähän. Vaikutti aluksi niin mukavalta ja vaatimattomalta 😔
      Ikävä
      53
      851
    7. Täytyy sanoa

      Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu
      Ikävä
      21
      839
    8. Miten saisin

      Hurmattua sinut uudelleen,? Pissin omiin muroihini ensinmäisellä kerralla koska olin tyhmä ja liiaksi kiinni menneess
      Ikävä
      31
      787
    9. Persu Meri Valkama kadehtii Sanna Marinin menestystä

      Taas yksi persu tuli nolaamaan itsensä kadehtiessaan menestynyttä Suomen kansan supertähteä Sanna Marinia. https://demo
      Maailman menoa
      237
      737
    10. Raamatun tärkein lause

      Ja Mooses tuli alas vuorilta missä jumala oli, Mooseksen mukaan, ilmoittanut hänelle, että hän ja koko juutalainen väki,
      Hindulaisuus
      367
      719
    Aihe