Vaan, laitan tällaisen "vastausrunon" luettavaksesi:
PELASTAJA
Kerran olin minäkin, niin lyöty, niin lyöty,
melkeimpä syöty, täynnä pahan pahoja puremia,
viimeistä iskua vailla, hetkellä pimeyden,
luovutusta vaille, valmis jo manan maille.
Mutta onneksi, saapui pelastaja voitokas,
valkoisella ratsullaan, kun pimeyden ruhtinas,
lohikäärme, valheillaan, minut oli jo maahan lyönyt, lokaan ja saastaan mut oli se
tallannut. Sen iljetyksen, hirnuessa jo
voitonvarmuuttaan, silloin hädässäni muistin,
rukouksen, niin hädänhetkellä, kuoleman pelossa,
avukseni huusin, ja saapui Hän, Pelastaja,
voimallaan kirkkauden,-väkevyydellään, sen
sortajan kukistaen.
Pelastaja tuo ikuinen, totuuden sähkyvällä
miekalla, Hän löi ja leikkasi tuhoten, ylläni
korskuvan saastaisen, pimeyden iljetyksen.
Kirkkaasti niin löi, kokonaan sen hävittäen.
Totuuden valoa, kirkkautta hohtavaan terään sen,
ei jäänyt jäänyt pisaraa, ei roisketta
saastaisuuden.
Niin nosti Hän, minut kurjan ja haavoitetun.
Ylös maasta Hän minut lyödyn nosti, loasta,
saastasta puhdistaen ja haavani sitoen, minua
Hän hoiti, kuin omaa lastaan rakastaen.
Minut otti hän mukaansa huolehtien, mulle
lupauksen antaen, ett'valtakunnastaan
rauhanmaasta, maasta valon ja kirkkauden,
minäkin loasta nostettu, sieltä asuinsijan saan.
PELASTAJA
Kerran olin minäkin, niin lyöty, niin lyöty,
melkeimpä syöty, täynnä pahan pahoja puremia,
viimeistä iskua vailla, hetkellä pimeyden,
luovutusta vaille, valmis jo manan maille.
Mutta onneksi, saapui pelastaja voitokas,
valkoisella ratsullaan, kun pimeyden ruhtinas,
lohikäärme, valheillaan, minut oli jo maahan lyönyt, lokaan ja saastaan mut oli se
tallannut. Sen iljetyksen, hirnuessa jo
voitonvarmuuttaan, silloin hädässäni muistin,
rukouksen, niin hädänhetkellä, kuoleman pelossa,
avukseni huusin, ja saapui Hän, Pelastaja,
voimallaan kirkkauden,-väkevyydellään, sen
sortajan kukistaen.
Pelastaja tuo ikuinen, totuuden sähkyvällä
miekalla, Hän löi ja leikkasi tuhoten, ylläni
korskuvan saastaisen, pimeyden iljetyksen.
Kirkkaasti niin löi, kokonaan sen hävittäen.
Totuuden valoa, kirkkautta hohtavaan terään sen,
ei jäänyt jäänyt pisaraa, ei roisketta
saastaisuuden.
Niin nosti Hän, minut kurjan ja haavoitetun.
Ylös maasta Hän minut lyödyn nosti, loasta,
saastasta puhdistaen ja haavani sitoen, minua
Hän hoiti, kuin omaa lastaan rakastaen.
Minut otti hän mukaansa huolehtien, mulle
lupauksen antaen, ett'valtakunnastaan
rauhanmaasta, maasta valon ja kirkkauden,
minäkin loasta nostettu, sieltä asuinsijan saan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Siis todella juuri osuva ilmaus tässä apauksessa,
mutta laitanpa tähän korjatun version...
Mutta onneksi, saapui pelastaja voitokas,
valkoisella ratsullaan, kun pimeyden ruhtinas,
lohikäärme, valheillaan, minut oli jo maahan lyönyt,
lokaan ja saastaan mut oli se tallannut.
Sen iljetyksen, hirnuessa jo voitonvarmuuttaan,
silloin hädänhetkellä muistin, -rukouksen,
niin kuoleman pelossa, hädässäni suuressa,
kun avukseni huusin, saapui Jeesus, Pelastaja,
voimallaan kirkkauden,-väkevyydellään,
Sen sortajan kukistaen.
Minne se jeesus on oikeen saapunut? Aina ne siitä puhuu, saapumisesta, mut ei oo äijää näkynny. Vai olikos se linnottautuneena Maunulan asuntoon Valjakkalan kanssa?
Kun puhutaan Jeesuksesta, samoin kuten puhuttaessa paholaisesta,
Hänen vastavoimanaan, on kysymyksessä hengelliset asiat.
Toivottavasti nyt ymmärrät mistä on kysymys. Miksi et kysynyt
ollenkaan tuosta toisesta, tappion kärsineestä osapuolesta?
Toivottavasti ei sekään ole sentään sinulle inkarnoitunut.
On olemassa näkyväinen ja näkymätön maailma, ja totuus on kuitenkin se,
että ihminenkin elää enemmän näkymättömän maaiman, kuin näkyväisen vaikutuksessa.
Raamatun sanan perusteella, on se pimeyden ruhtinas ollut
enemmän mainitsemasi henkilön "kumppanina" tai ainakin
taustavaikuttajana, koska "hedelmistään puu tunnetaan"...