Punamulta on hallinnut meitä kohta neljä vuotta.
Alku oli mielenkiintoinen kun Jäätteenmäen vaalitaiston totuudet paljastuivat. Sittemmin menoa ovat tahdittaneet Vanhanen ja Heinäluoma. Lipposen ärähdykset kaikvat taustalla. Änkyräkepukin heiluu haamuna.
Mitä on sitten saatu aikaan.
Globalisaatiotyöryhmän ehdotukset on vesitetty. Niin AY-liikkeen kuin maataloudenkin tabuiksi katsomia asioita ei ole uskallettu muuttaa piiruakaan, edes ihmisen suuntaan.
Kansaa syleilevät, poliittisesti sopivat asiat ovat esillä. Omistaminen ja vaurastuminen ovat kirosanoja, populistisesti puhutaan tuloerojen kasvusta vaikka pitäisi pohtia hyvinvoinnin rahoituspohjan pitävyyttä. Työlaisaadäntöön ei uskalleta puuttua edes työttömyyden helpottamiseksi - äänestäjiä kosii paremmin voivottelu pitkäaikaistyöttömien asemalla.
AY liike valvoo vain jäsenmääräänsä ja vaikutusvaltaansa eläköitymisen ja alihankintatalouden vähentäessä työpaikkoja. YT lain muutos oiva esimerki tästä.
Kepu vahtii 400 kunnan säilyttämistä vain poliittisen vallan vuoksi, julkisen sektorin avaamista pelätään.
Verotuksen uudistuksilla on saatu pidettyä talous kasvu-uralla, palvelujen työllistävä vaikutus on pitänyt kotimarkkinat kunnossa. Kilpailukyvystämme ei kuitenkaan ole huolehdittu. Maailma kyllä pärjää ilman suomalaisia tuotteita mutta me emme ilman maailmalta tulevia tuotteita, vaihtotaseen tasapainossa pitämiseksi meidänkin on kyettävä tuottamaan tarvikkeita globaaleille markkinoille kilpailukykyisesti, siitä hallitus ei ole huolta kantanut.
Nyt tarvitaan vastuullisuutta ja uusia tuulia hallitukseen. Kepu kaikkein vanhoillisimpana tulee sysätä oppositioon, muutoin maamme on taas kriisissä.
Punamullan saavutukset
uudistaja maalta
2
97
Vastaukset
- teille te
punamultalaiset,olette tehneet hyvää työta,räksyttäjät omaan arvoonsa.
- siinä on
Ihan mitäänsanomaton puolue. Täynnä poro-porvareita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1137792
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1275339Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p303576Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1223563Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352594Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191896Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3571544Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?971540Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?701406Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376