Sain kosketuksen Juicen musiikkiin ensimmäistä kertaa yläasteella ollessani. Tytöt kantoivat kasettisoittimiaan olkapäällänsä ja kuuntelivat Jyrki Boy Jyrki Boy.. Ihmettelin että mikähän tämä oikein on, kun tytöt siitä niin tykkää.
Pääsin sitten erään tyttösen kotiin vapaatunnilla käymään. Ja Marilyn soi kasettisoittimesta. Muuta en siitä keikasta muistakkaan.
Juicen kappaleet siis olivat ja kuuluivat, piti niistä tai ei. Minä kuuluin siihen ryhmään joka piti siitä mistä muutkin. En oikein edes ymmärtänyt Juicen sanoituksia, enkä paljon piitannutkaan. Pääasia oli että ne yhdistivät meitä nuoria monessa asiassa.
Tuli aika jolloin ensimmäistä kertaa kuuntelin jotakin. Ja Juicen tekstitkin olivat saaneet jo jonkinlaisen mielikuvan syöpymään aivoihini.
Kas ihmettä, Juicen sanoituksethan olivat mestarillisia. Uppouduin muutamaksi vuodeksi 80kyt luvun puoliväliä ennen kokonaan Bob Dylaniin, Karjalaisen J, Ja ennen kaikkea Juiceen...
Huomasin että hänellä oli kyky kirjoittaa se mitä minä halusin itsekin ilmaista. Hän vain teki sen ensin ja minä kuuntelin. Joko minä olin niin samaistunut Juiceen, tai Juicen tekstit olivat yksinkertaisesti neroja, että ne sopivat myös minunkin päähäni samalla tavalla kuin tuhansien muidenkin päähän.
Elämäni kulki omia teitään ja mukaan mahtui iloisia hetkiä, ja Juicea ja surullisia jopa menettämisen hetkiä, ja Juicea.
Juicen tekstit koskettivat minua syvästi elämäni monenlaisissa vaiheissa. Hänen teksteissään oli myöskin minun iloja sekä suruja.
Opin siteeraaman hänen tekstejään ja jopa löytämään itselleni sopivan itseironian niistä, ja nauramaan sitä kautta itselleni.
Voi sanoa, että Juicen tekstit olivat minulle jossain muodossa henkinen äitihahmo.
Elämäni alkoi sujua ja olin Juicen tekstien kautta kasvanut murrosikäisestä näppylänaamasta aikuiseksi ihmiseksi. Tällöin Juicen voi jättää sivuun ja jatkaa elämää olematta kiinni niin kovasti Juicen musiikissa. Mutta musiikki ja sanat kulkivat minun matkassani ja minä toistelin niitä hiljaa mielessäni.
Odotin aina Juicen uusinta julkaisua.
Luin jopa Juicen kirjan ja nauroin päivää jolloin taksinkuljettaja haisi pahalle...
Ei ole yksi eikä harvinainen kerta kun olen kaivannut kuulla Juicen musiikkia, mutta laiskuuttani en ole kaivanut vanhoja toistolaitteita esille ja se on aina jäänyt. Radio ja televisio olivat vuosia ainoa Juice kanavani.
Tapasin kerran Juicen, kun olin menossa konserttin katsomaan häntä. Istuin samaan pöytään huoltoaseman kahviossa, tai hän istui minun pöytääni, en sitä tarkoin muista. Mutta hänen juodessa teetä ja minun juodessa kahvia, hän aloitti kysymällä. Mihin on nuoren miehen matka?
Vastasin että sinua olen menossa katsomaan. Ja hän vastasi, että voit sitten kääntyä takaisin ja säästää pensiiniä, koska nyt olet minut nähnyt.
Häpesin verbaalista tyhmyyttäni. Juice oli taas osoittanut jo keskustelun alussa sanavalmiutensa ja sen miten vastaus on jo valmis ennen kuin kysymystä on edes esitetty.
Näillä muistoilla ja sanoilla voin jättää hyvästit Juicelle. Toivotan jaksamista hänen läheisilleen ja toivon ettei kukaan milloinkaan, eikä koskaan yrittäisi korvata Juicea, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Leksa
Juice ja Minä siinä sivussa
2
464
Vastaukset
- Napoleonin mopo
"Vastasin että sinua olen menossa katsomaan. Ja hän vastasi, että voit sitten kääntyä takaisin ja säästää pensiiniä, koska nyt olet minut nähnyt.
Häpesin verbaalista tyhmyyttäni. Juice oli taas osoittanut jo keskustelun alussa sanavalmiutensa ja sen miten vastaus on jo valmis ennen kuin kysymystä on edes esitetty."
Enpä usko että sinulla oli mitään hävettävää. Vittuiluksi tuota on tavattu sanoa...
Kepeät mullat Juicelle.
"Hän siellä odottaa nyt luona taivaan portin. Tilaa oluen ja selaa iltistään." -Juice Leskinen- - Nimetön
Minulla on Juiceen liittyen hyvin samantyyppinen kokemus. Sain aikanaan ja tietysti vieläkin, mutta eri tavalla, suunnattomasti lohtua hänen sanoistaan. Merkillistä on vaan se, miten eri vaiheissa ne jutut avautuu eri tavalla; saavat uusia merkityksiä.
Pidin kovasti kirjoituksestasi, enkä halua yrittää sitä täydentää. Kuten sanottu, se kuvasti oivallisesti myös omia tuntojani.
Kiitos Sinulle ja myös omasta puolestani omaisille lämmin osanottoni. Suuri persoona on poissa, mutta hänen tuotantonsa elää!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190