Keratoconus - millaisia kokemuksia ja hoitokeinoja?

¤Talvi¤Enkeli¤

Hei!

Minulla todettiin keratoconus kolme vuotta sitten. Hakeuduin tuolloin lääkäriin näön heikkenemisen johdosta. Tein opinoihin liittyvää päättötyötä ja lueskelin pajon. Silmäni tuntui väsyneeltä ja lukeminen hitaammalta, työläämmältä. Pää ja silmät oli alvariinsa kipeänä.

Olen päässyt tähän asti sankalaseilla, tosi minulle on kokeiltu kaksi eri kertaa kovia keratoconus piilolaseja. Niiden käyttö ei kuitenkaan luonnistunut kummallakaan kerralla. Silmäni erittivä valkuvaista ja linssit peittyivät valkean mömmön peittoon, aivan pienessä hetekessä. Eikä niillä nähnyt sitäkään vertaa. Kokemus kokeiluista ei muutoinkaan jäänyt positiivisuudessaan mieleen.

Olen käynyt aina yksityisellä lääkäriasemalla täällä Jyväskylässä ja minulla on ollut hoitavana lääkärinä sama lääkäri. Hyvä niin. Hän on mielestäni erittäin pätevä ja mikä parasta minulta on otettu silmien topografikuvaus joka käymiskerralla. Näitä kuvauksia on kertynyt jo useita. Ja se hyvä, mikä siinä mielestäni on - on se, että kuvauksen tuloksia on voinut verrata joka käynnin yhteydessä heti ja siinä samalla, ja tuloksia on voinut verrata myös aikaisempiin otoksiin. Kuvaus kertoo kuvainnollisesti ja määrällisesti sarveikalvon tilasta. En tiedä onko tekniikka tai menetelmä sinulle tuttu.

Se mitä olemme silmälääkärin kanssa saaneet havainnoida kuvauskertojen välillä on tietenkin harmillista. Sairaus on edennyt, pullistuma lisääntynyt - jokseenkin nopeasti ja se vaikuttaen toki myös näön heikkenemiseen. Kävin elokuussa 06 jollin sain uuden reseptin sankalinsseille, mutta ne ei toimineet. Sehän tässä sairaudessa onkin tosi pirullista. Ostat linssit ja jos ne ei passaa, ei auta.

Kävin pari viikkoa sitten taas samalla silmälääkärillä ja mikä harmillista kuvauksenkin perusteella pullistuma on lisääntynyt tuosta elokuisesta - melko tavalla. Hän kirjoittikin lähetteen HYKSiin, jossa kirurgi saa katsoa miten voisimme tilanteessa edetä. Nyt siis odottelen tuota kutsua ja nähtäväksi jää millainen hoitomuoto olisi parasta ja milloin se käytännössä järjestyy.

En tiedä - vähän pahalta tietenkin tuntuu, etenkin kun edellisestä isosta leikkauksesta (aivokasvain poistettiin 12.6.2006) ei ole ehtinyt kulua montaa kuukautta, ja todennäköisesti jonkinlainen remontti se tästäkin jutusta on odotettavissa. Toki, kun tilanne on tämä, ettei kunnolla näe - niin kyllähän sitä mielellään menee vaikka sellaiseen toimenpiteeseen, josta on luonnollisesti odotettavissa parempaa nykyiseen nähden.

Kyllähän ne nämä sairaudet aina herättää erilaisia tuntemuksia ja tunnetiloja, pelkoineen - kaikkineen. Onnekseni minulla on suojelusta mukana ja ns. "hyvänä kokemuksena" on myös tuo kesäkuinen leikkaus. Sehän onnistui hinosti. Kiitos siitä kuuluu ammattinsa osaaville lääkäreille ja osaavalle henkilkunnalle.

Tällainen tarina oli tällä erää minulla...

Kuulisin mielelläni sen millainen tarina on sinulla.

"Lukisin" vallan tarinoitanne, teiltä - meiltä kohtalomme kavereilta.

Iloista joulun odotusta, Lumisateita ja Pientä pakkasta toivoen - ¤Talvi¤Enkeli¤ -

2

436

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jammy2

      Netistä löytyy aika hyviä linkkejä, tässä yksi
      http://www.activeboard.com/forum.spark?forumID=48159
      Suomesta 3 näyttää seuraavan näitä sivuja. Niiltä löytyy hyvin tietoa käsittelystä, joka pysäyttää keratokonuksen (X linking). Tätä hoitoa saa useissa Euroopan maissa, mutta tuskin Suomessa. Se ei juurikaan paranna muutoksia ja usein käytetään muita keinoja mm. Intacs-renkaita.

      • ¤Talvi¤Enkeli¤

        Ei linkki minulle juurikaan tietoa antanut. Terveisin: huono kielipää ; )


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2435
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1407
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      80
      1263
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1182
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      885
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      880
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      723
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      92
      712
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      27
      699
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      676
    Aihe