Kirje Susanille

jilla

lopeta oikeasti toi lehdille kertominen. se on säälittävää. miettisit edes lapsiasi hetken. varmaankin häpeävät äitiään.
et ole ensimmäinen etkä viimeinen nainen, joka hakee netistä seuraa ja löytää. sitten tarina ei onnistukaan, ja olet katkera.monilla muillakin menee poikki, mutta eivät he sitä huutele, vaan jatkavat elämäänsä ja uuden etsimistä.

sulle taisi olla pettymys, että Vanhanen näki edeltäkäsin millainen pyrkyri olet. Heti alkumetreillä huutelit jo suureen ääneen avioliitoista, vaikka olitte vasta olleet hetken yhdessä. Ei ihme, jos toinen osapuoli perääntyy. Aioitko kenties mennä naimisiin vain siksi, että olisit päässyt Linnanjuhlille, ollut julkkis ja saanut varakkaan miehen itsellesi?

Selittelyinesi alat olla jo samaa kastia kuin Marikat, Lindat, Martinat ja monet muut. Koetat kaikin tavoin päästä Seiskan mannekiiniksi. Onneksi Seiskalla on rajat aika alhaalla, joten pääsysi on taattu.
Vanhaselle nostan hattua, vaikken kannattaja olekaan. Ei ole tullut lehdistölle selittelemään omaa näkemystään, vaikka varmasti sellainen mielessä pyörisikin.

Muista Susan, että lapsesi ovat loppupeleissä ne, jotka eniten kärsivät tapahtuneesta. Laita siis suu suppuun ja arvosta lapsiasi!

Ystävällisin terveisin Jilla

15

2046

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • h..r..

      piisaa?kaava on sama.joku julkkis etitään...jaetaan ja sitten kerrotaan seiskassa ym roskalehdissä...

      • näitä kylähulluja pisaa,

        mutta ihmetyttää vain, että Matti Vanhasen kaltainen fiksu herrasmies sotkeentuu tuollaiseen sutturaan.


    • hannah.

      Kerrot Iltalehdessä painajaiseksi? muuttuneesta suhteestasi jotta voisit jatkaa tavallisen naisen elämääsi!
      Hei haloo tavallista elämää olisit voinut jatkaa ilman näitä "paljastuksia", nyt olet tehnyt itsestäsi todella tyhmän.
      Matti on teki ainoan oikean ratkaisun:
      jätti noin typerän naisen eikä kommentoi sanallakaan.

      • aivan samaa mieltä

        hannahilta loistavasti kirjoitettu. Vimppa lause ainakin.


      • jo riittää pärstä lehdissä

        Kyllä Susan tekee itsestää tyhmän noilla jatkuvilla "paljastuksillaan". Menee ihan samaan kastiin marika fingeroosin ym vastaavien kanssa. Onneksi Matti ymmärsi ajoissa!


    • hyvähyvä

      Susan on surkee ruikuttaja, enää en ihmettele yhtään että Matti sai teineilystä tarpeekseen tommosen juorukellon ja ruikuttajan tavattuaan. Susanilla oli tietty ruusunpunasia kuvitelmia elämästä, mutta toi vaikertelu alkaa jo tuntua siltä, että muija on kuvitellu koko suhteen. Nih.

    • turhuuden turhuutta

      Hyvin kirjoitettu,lapset tuosta kärsivät eniten.

      Ei monessa liemessä keitetty poliitikko helposti romahda mutta olisi Matin älyllä varustetun miehen luullut huomaavan jo varsin pian millaiseen naiseen on sekaantunut.

      Jokainen nuolkoon haavansa itse,ihmettelen vain näitä lehtiä missä heidän juttujensa rimankorkeus on.

      SK on mennyt jo niin pitkälle että enään ei voi lopettaakaan,niin kauan kun lehdistöllä on juttujen puute niin tuota katkeruutta saa lukea keitä se kiinnostaa.

    • Sauli jyrää

      Selvä merkki kun kaikkialla haukuvat "Susaa", oliko se Matin sitten pakko olla sen kanssa?

      Kuka se idiootti on loppujen lopuksi?

      Matti-setä se saalistaa chateissa ;) Aika heikko esitys, ei taida muuten saada.

      • myös vaietkoon

        eikö ex-puoluesihteeri löytänyt muuta kuin virolaisen hut..n? HAH. Politiikkomiesten rima on aika matalalla. Ei voi muuta sanoa.


      • Tellus_

        Kyllähän sitä yleensä vähän aikaa "ollaan" ja tapaillaan, jos on halua jonkun kanssa seurustella, ennen kuin mennään naimisiin? Kerrankos sitä sitten huomaa, ettei se toinen ollutkaan "se oikea". Harvapa sitä ensitreffien kanssa nykyään naimisiin asti menee.


      • kivikaudella..

        matti on näköjään ajassa elävä ihminen.on tätäpäivää chattailla ym.
        hutsun konsti taas on aika vanhanaikainen.


    • Likainen Harri

      Tekö Susan mielestäsi väärin, kun hän mielessään toivoi avioliittoa? Kaikilla on oikeus haaveisiin, joten ei häntä sen takia voida tuomita. Yksinäinen nainen luuli saavansa vierelleen rehdin miehen, mutta saikin vain ketkun. Nyt petetty nainen antaa samalla mitalla takaisin ja meidän pitää olla siitä iloisia. Hyvä, Susan!

      • jakaikkeakanssa

        Ihmettelisin kovin jos Matin työtahdilla ehtisi lähteä tanssiravintoloihin pyörähtelemään seuran hakuun. Kyllä netissä on ihan kunnollisiakin ihmisiä.
        Voi olla että Susankin oli valmis seksiin?? Tai ainakin antoi ymmärtää ja ymmärsi antaa, olen lukenut.
        Julkisuudessa töissä oleva varmasti osaisi arvostaa ihmissuhdetta, joka ei pyrkisi hyötymään toisen kustannuksella. Jos törmää tällaiseen linssiluteeseen, on kai myönnettävä virheensä ja katkaistava juttu. Matti mokasi,luotti liikaa, mutta eiköhän se elämä jatku.


      • muttasilti

        Ei Susan väärin tehnyt avioliittoa toivoessaan. Siinä hän teki väärin, että meni julistamaan sen kaikelle kansalle lyhyen suhteen jälkeen. Ei tuollaisia asioita sipistä kuin korkeintaan luottoystävättärelle, ja hänellekin sillä ehdolla, että pitää omana tietonaan.
        Näin etenkin siinä tapauksessa, että toinen puolisko on pääministeri.


    • tämä Susa

      Taitaapa tilanne nyt olla se, että ei tämä Susa mikään ruikuttaja ole vaan kovan luokan pelinainen! Näkee, että nyt on rauta kuumaa ja takoo rahaa niin paljon ja niin kauan kuin irtoaa. Eipä sitä kouluttamattomalla yh-äidillä varmaankaan niin paljoa ylimääräistä ole, joten on käytettävä kaikkia olemassa olevia keinoja!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe