Yleisesti on tiedossa, että kun ei muuhun
järjenvalollansa pysty, niin sitten ruvetaan
autonkuljettajaksi ja jälki on hyvin nähtävissä.
Joitakin hyviä on eksynyt sekan, mutta harvassa
ovat -- tosi harvassa valitettavasti.
Ajokortti ei saisi olla mikään henkilökortti ja
ihan kaikille sitä ei pitäisi todellakaan antaa.
järjenvalollansa pysty, niin sitten ruvetaan
autonkuljettajaksi ja jälki on hyvin nähtävissä.
Joitakin hyviä on eksynyt sekan, mutta harvassa
ovat -- tosi harvassa valitettavasti.
Ajokortti ei saisi olla mikään henkilökortti ja
ihan kaikille sitä ei pitäisi todellakaan antaa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Määrittele sana "ammattilainen". Missä vaiheessa
minusta tai sinusta tulee "ammattilainen". Olkoon
ala mikä hyvänsä. Onko se jonkin kurrssin,
tutkinnon, työhaastattelun, ekan töissäolotunnin,
ekan palkan vai milloin voin sanoa
olevani "ammattilainen". Veikkaan kuitenkin, että
työkseen ajavat, kolaroi vahemmän ajettuihin
kilometreihin nähden, kuin me tavalliset
autoilijat työmatka yms. muut autoilijat.
ainakin omien kokemusten perusteella sanoisin
kyllä päinvastasta ammattikuskeista, ainakin
rekkakuskeista. Osaavat ennakoida hyvin
liikenteen, ajavat tasasesti eivätkä koko ajan
nylkyttele eri vauhtia ( semmosessa menee
nimittäin omat hermot kun ruuhkassa ajaa
perässä ) ja pimeässä osaavat vaihtaa pitkät
lähivaloiksi silleen sopivasti. Ite ajan n. 150km
työmatka-ajoa päivittäin ja kertaakaan enoo
rekkojen takia kironnut oman rattini takana :)
Taksikuskeista en sano mitään, koska se ei enää
ole painokelposta tekstiä ;)
Onko sulla jotain henkilökohtaista taksareita
kohtaan? Minusta he ovat ihan yhtä ammattinsa
osaavia kuin rahtaritkin, toki jokaiseen
ammattikuntaan mahtuu paksukalloisia paukapäitä
niin rahtareihin, teksareihin, lääkereihin,
poliiseihin jne. Se on valitettavaa jos on noin
kapea katsantokanta asioihin. Voin sanoa että
kyllä minä olen kironnut liikenteessä myös
rahtareiden takia. Kun olisi mahdollisuus niin ei
anneta tietä muulle liikenteelle vaikka perässä
olisi millainen letka, mennä jurnutetaan
ylämäessä kuuttakymppiä satasen alueella ja siten
aiheutetaan vaarallisia ohitustilanteita. Että se
siitä sujuvuudesta.
semmosta henkilökohtasta että tähän mennessä
jokainen tuolla työmatkallani ollut taksikuski
ensinnäkin ei osaa pitää minkäännäköstä
turvaväliä vaan liimaantuu takapuskuriin kiinni
kuin iilimato, ohittavat pääsääntöisesti
sulkuviivalla ( oon jo ajatellut että opetetaanko
taksikuskeille että silloin saa ohittaa?),
ohittelu on sellasta aivan järjetöntä koukkimista
vaikka jonoa oisi silmänkantamattomiin jne. Niin
ja jos sattuvat tulemaan etuajooikeutetun tien
risteykseen niin eikun eteen vaan kun on
kiire...Eli oma henkikultani on rakas ja nykyään
taksin merkin nähdessäni hirvittää jo valmiiksi.
No, meitä on moneksi. Ootko muuten tullut
ajatelleeksi, että kuinkas ne rekat voisivat
antaa tietä? Sinun mielestäsi varmaan oikea tapa
olisi mennä pysäkille odottamaan että letka
pääsee ohi? Ainakin omalla kohdallani on niin,
että jos on edessä ajanut hidas rekka ja näkee
että haluan ohi, antaa ohitusmerkin jos on tilaa
ohitella turvallisesti antaa tilaa jos on
mahdollista. Joten kukahan ne vaaralliset
ohitustilanteet loppujen lopuksi silloin
aiheuttaa? Ja kapeasti katson, enkä häpeä
yhtään :) Ootkos miettinyt ite, miten ajattelet?
se metsä vastaa kuin sinne huudetaan! Oletko
miettinyt omaa liikenne käyttäytymistäsi ja syy
yhteeyttä siihen miten sinuun suhtaudutaan muun
liikenteen toimesta? Ja mitä rekkoihin tulee
kyllä ne on aika sukupuuttoon kuolleita yksilöitä
jotka viitsivät vilkulla merkkiä antaa!! Sua
taitaa ottaa kuuppaan kun niillä taksareilla on
mersut ja sulla satakaksseiska fiat allas. Voi
siinä tietysti pelottaa että jää jalkoihin. Oon
silti sitä mieltä että on aivan lapsellista
yleistää kaikkiin taksikuskeihin tollanen
käyttäytyminen ehkä olis viisasta aukasta silmäs
joskus, kato silmät kiinni ajaminen se se vasta
vaarallista onkin.
Onko tullut mieleen mitä tarkoittaa sana RASKAS
kalusto ja miksiköhän siinä YLÄMÄESSÄ se vauhti
putoaa kuuteenkymppiin ???????????
Kyllä ne rekkakuskit antaa pääsääntöisesti tietä
hyvin ja tilanteen / lain sallimissa puitteissa.
Olethan muistanut kiittää jollain tavalla sinulle
annetusta ohituksen helpottamisesta, joko
vilkulla tai kädenheilautuksella, vai ajatko
niska punaisena ohi ??
joka kerta kiitän vilkulla, mutta minun tarvitsee
vain tehdä niin, niin kovin, kovin harvoin.
Tiedänhän minä että raskas kalusto hyytyy
ylämäkeen, totta kai, mutta juuri sitä tarkoitin
että rahtareilla ei ole edes haluja yrittää
sopivan tilaisuuden tullen purkaa sitä sumaa, ja
se kismittää. Juuri tämä aiheuttaa niitä
vaarallisia ohitustilanteita. Tämä noin niinkuin
selvennykseksi, jotta nekin ymmärtävät jotka
eivät ole käyneet kuin autokoulun.
Iso osa pakukuskeista on kyllä roskasakkia.
Että osaat olla tyhmä. Etkö tajua rekat ei kulje
mäessä kovempaan. Siinä saattaa olla 60 kertaa
enemmän painoa, kun pikkuautossa. Olet todellinen
mäntti, jos luulet rekan väistävän pysäkille
takaa tuleville autoille.
Aikataulu on todella tiukka. Päättäjät on
työpoydän takaa laskenut aikataulut siinä ei
turhaa aikaa jää. Rekkakuskien työ on paineitten
ja minuuttien kanssa taistelua.
Kenen duuni ei sitten ole minuuttien kanssa
reuhaamista. Luuleeko rekkapekka, että hän on se
ainoa. Tyypillistä 'minä-minä' ajattelua. Hassua,
miten tämä vittumainen 'minä-minä'-asenne tulee
esiin aina ensi sanojen myötä - kuten äskenkin.
Siihen kuuluu olennaisesti se, ettei ko.
paskiainen voi kuvitellakaan, että muillakin
olisi jotai tärkeetä ja kiire. Heti kun pyytää,
yhteispeliä ja hieman antamaan muillekin tietä,
niin ei käy - ei saatana käy - sen sijaan pellet
pillastuu ihan mahdottomasti.
Sähän tunnut ite olevan todellinen
kuumakalle!!...Mikä V...:n kiire sulla muka on??
tollanen tyhjänpäivänen virkamies...sulle on
aivan sama ootko töissä kahtakytä yli vai vaille!!
Noi jotka Todella saavat leipänsä siitä asfaltin
kuluttamisesta, niillä Voi todella olla
Kiire...aikataulut ym. Silloin sä voit vähän
hellittää krakaas kaulalta ja säätää volvos
vakionopeuden säädintä hiukan hitaammalle..ja
laittaa ilmastointias suuremmalle, sekä Jamppa
Tuominen soimaan...Relaa hiukan!!
Mistä sait kaaliisi, että saattaisin olla jossain
toimistossa duunissa ?
Jos kaikki muukin minkä arvioit menee noin
rajusti pieleen, niin miten ihmeessä olet
kortinkaan voinut hommata ?
räkänokka! Satutko tietämään että niin tärkeä
kuin rahtarin työ onkin niin Suomessa on monta
muuta ammattia jotka ovat yhtä tärkeitä ja myös
niissä on omat aikataulunsa. Lääkärin on tultava
ajoissa töihin, samoin muun hoitohenkilökunnan ja
monien muiden ammattiryhmien. Nykyään kuljetaan
pitkiä työmatkoja alalla kuin alalla ei ne aina
ole niitä kravattisonneja. Ja joustoa suomen
maanteillä tarvitaan ja ketkä ovat sujuvan ja
kohteliaan liikennekulttuurin edelläkävijöitä
ellei sitten ammattikuskit. Teitä arvon rahtarit,
taksarit ja muut ammattimaisen liikenteen
harjoittajia katsotaan sillä silmällä että noin
pitää toimia. Olkaa kunnollisena esimerkkinä
kaikille tiellä liikkujille.