yritin eilen rekisteröityä mutta liian vähän on tullut otettua turpiin matseissa että olisin onnistunut kirjautumaan sinne.piti laittaa joitain symboleita siihen jutskaan mutta joka kerta kun laitoin ne sinne homma meni uusiksi.
olen toki tyhmä, mutta miten sinne suljetulle pääsee mukaan!
suljettu foorumi on
9
2058
Vastaukset
- rahikainen
sama vika rahikaisella. Varmaan kuudes kerta tuotti tuloksen, nyt vaan oottelen, ett Hra toiminnanjohtaja hyväksyy mut mukaansa. Epäilen kyllä vahvasti, koska en kuulu hänen mafiaansa.
- avatturahikainen
Joo jossain on vikaa tai ootte tyhmiä.
- anonymius
Kyllä meikäläinen onnistui heti foorumin avauduttua rekisteröitymään anonyymiudesta kertovalla tunnuksella ja anonyymillä mailiosoitteella sekä kirjoittamaan sillä nimimerkillä myös yleiselle alueelle viestin, jossa ei ollut mitään asiatonta eikä loukkaavaa, jos ei nyt kovin paljon toisaalta asiaakaan.
Vaan mikä nyt hämmentää, on tämä: sekä viesti että myös tunnus on poistettu. Mikään uuden Open Forumin sääntö ko. pitkässä listassa ei oikeuta ainakaan tunnuksen poistoon, mutta niinpä vain on käynyt. Mikähän olisi selitys, jos sellaista annettaisiin. Nythän kerrotaan jo säännöissä, että (nimimerkillä toimiva(t)) ylläpitäjä(t) eivät perustele eivätkä osallistu poistamisista käytävään keskusteluun. Eläköön demokratia?- anonymius
(Oli tietenkin hieman lyhytnäköistä käyttää selkeästi anonyymiä sähköpostiosoitetta - joku jussi.y.virtanen@luukku.com olisi varmaan mennyt läpi sukkana...)
- fgregäi
anonymius kirjoitti:
(Oli tietenkin hieman lyhytnäköistä käyttää selkeästi anonyymiä sähköpostiosoitetta - joku jussi.y.virtanen@luukku.com olisi varmaan mennyt läpi sukkana...)
Mulla on tollanen "anonyymi" tunnari..
- rekisteröitymisestä???
fgregäi kirjoitti:
Mulla on tollanen "anonyymi" tunnari..
Kauanko pitäisi odotella sitä tunnuksen hyväksyntää ja mihin voisi ottaa yhteyttä jos se hylätään/poistetaan???
- anonymius
rekisteröitymisestä??? kirjoitti:
Kauanko pitäisi odotella sitä tunnuksen hyväksyntää ja mihin voisi ottaa yhteyttä jos se hylätään/poistetaan???
Säännöt kertovat linjan:
"10. Open Forumin ylläpito ja moderaattorit eivät osallistu poistamispäätöksistä käytävään keskusteluun." - anonymius
anonymius kirjoitti:
Säännöt kertovat linjan:
"10. Open Forumin ylläpito ja moderaattorit eivät osallistu poistamispäätöksistä käytävään keskusteluun."Jäsenyyden ja viestien säilymisen taitaa ratkaista jonkun sortin digitaalinen pärstäkerroin.
- säännöt oudot
"Open Forumilla ei saa ottaa nimimerkiksi judoseuran nimeä tai toisen tunnetun judoihmisen lempinimeä."
eikö saa ottaa lempinimeksi Jaska tai Make?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186