Porvarihallitus

Kokoomus Keskusta kristilliset perussuomalaiset, siinä vasta komea hallitus. Ja yhä todennäköisempi. Sauli Niinistön päätös asettua ehdokkaaksi siivittää oikeistorintaman hienoon vaalivoittoon ja demarit jäävät nuolemaan näppejään.

Sitten kun porvarihallitus julkistaa stasi-listan, pääsemme lopullisesti eroon riistäjäpuolue-SDP:stä.

Nyt tarvitaan kovaa työtä, jotta demareiden tappio saadaan varmistettua.
10586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Keskustan ja Kokoomuksen varaan rakennettuna - apupuolueina RKP ja Vihreät! Ei ainakaan perussuomalaisia ja kristillisetkin suurella varauksella! Demarit voisivat kyllä tulla mukaan eli syntyisi ns. kolmen suuren hallitus, jossa porvaripuolueilla selkeänä enemmistö - näin ehkä taattaisiin "yhteiskuntarauha" ja kuitenkin annettaisiin mahdollisuus uusien tuulten puhaltaa. Tämä ainoastaan sillä varauksella, että Sauli Niinistöstä tulisi hallituksen pääministeri!

Äänestä
  • On jäljellä vielä . Jarmo meni nukkumaan koska, irene on kahdessa,
    seiTsemän osoitteessa on aikaa on vielä, kokoomusta on.
    jos kekusta on lämpimänassä?
    Änestakää keskua tai demnareita.mNo prahaita.
    Hallelujaa, amen.

    Äänestä

  • Yrjö kirjoitti:

    On jäljellä vielä . Jarmo meni nukkumaan koska, irene on kahdessa,
    seiTsemän osoitteessa on aikaa on vielä, kokoomusta on.
    jos kekusta on lämpimänassä?
    Änestakää keskua tai demnareita.mNo prahaita.
    Hallelujaa, amen.

    ...

    Äänestä

Aivan näin. Riistäjäpuolue-SDP ulos hallituksesta niinkuin olisi jo! Heinäluoman ilme olisi näkemisen arvoinen.. Toivottavasti sen saamme nähdä.

Äänestä
  • kokoomuskin riistää osaa,ne on siihen jo lapsesta asti opetettu. Kokoomus ei ole ikinä arvostanut tämän maan duunaria, vaikka Suomen elintaso on sen selkänahasta revitty että revi sinä tyttö pullamössöä kitusiisi ja kysy vanhemmiltasi miten tullaan ahneeksi porvariksi.

    Äänestä

  • kyllä se kirjoitti:

    kokoomuskin riistää osaa,ne on siihen jo lapsesta asti opetettu. Kokoomus ei ole ikinä arvostanut tämän maan duunaria, vaikka Suomen elintaso on sen selkänahasta revitty että revi sinä tyttö pullamössöä kitusiisi ja kysy vanhemmiltasi miten tullaan ahneeksi porvariksi.

    alun lauluja, mutta tällä vuosituhannella ne olisi syytä vaihtaa, koska maailma ei ole enää entisensä. SDP on Suomen kehityksen jarru, sosialistit pyörittävät markkinataloutta, eihän se toimi kansalaisten parhaaksi, miten voisikaan. Muualla Euroopassa pyyhkii hyvin, ja siellä valta tarvittaessa vaihtuu ilman vanhoja asenteita. Ihmiset ne asioita tekevät eivätkä organisaatiot. Sitäpaitsi työministeriössä on eniten pätkätyöläisiä, onko senkin johdossa ahneita porvareita? Antoiko mönkäre fortumin optiot ihan omaa ahneuttaan? Lisää poliittista pullamössöä...

    Äänestä

Keskusta on pystynyt uskomattomaan tulokseen Suomen nostamiseksi ykkösluokkaan EU:ssa. Demareiden kiusanteosta ja jarrutuksesta huolimatta.
Mutta kuinka nämä tosiasiat saisi menemään kansan tietoisuuteen, kun punainen media tekee kaikkensa estääkseen sen.

Äänestä

En itse pahemmin välitä yhdestäkään suuresta puolueesta, mutta SDP on pienempi paha kuin kepu tai kokkarit. Tosin olisihan se huvittavaa nähdä "porvarihallituksen" uhot ja lupaukset, mitkä jäisi tietenkin tekemättä. Tosin niin käy joka tapauksessa.

Mielestäni on kuitenkin reilua kaikkia kohtaan, että suurin puolue on hallituksessa. Oli se sitten Kokoomus, SDP, Keskusta, Vihreät tai vaikka Kommunistinen puolue. Jos jokin epämiellyttävä puolue vie vaalivoiton, on parasta vain hyväksyä se.

Äänestä

käy niin, että kuoria vaihdetaan ja vaihdetut putoavat lumeen.

Demarit ovat röyhkeämpiä kuin kukaan luuleekaan tai osaa kuvitellakaan.

Äänestä

sillä hän on luotettava, ei pelaa pelejä, eikä ole myöskään korruptoitunut. Niinistö ei hyväksynyt aikoinaan kanervaa ja sekin on hyvä merkki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


J_Julistaja kirjoitti:

Kokoomus Keskusta kristilliset perussuomalaiset, siinä vasta komea hallitus. Ja yhä todennäköisempi. Sauli Niinistön päätös asettua ehdokkaaksi siivittää oikeistorintaman hienoon vaalivoittoon ja demarit jäävät nuolemaan näppejään.

Sitten kun porvarihallitus julkistaa stasi-listan, pääsemme lopullisesti eroon riistäjäpuolue-SDP:stä.

Nyt tarvitaan kovaa työtä, jotta demareiden tappio saadaan varmistettua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu