Moikka!
Onko täällä muita joita vaivaa välillä kauhea ahdistuksen tunne. odottelemme mieheni kanssa esikoista nyt rv 33 ja välillä esim. öisin kun ei saa unta niin alkaa ahdistamaan ja pelottamaan kaikki tuleva. vauva on TODELLA toivottu,yritystä oli takana monta vuotta ja lopulta saatiin pieni nuppu alulle hoitojen avulla.
Tiedän että raskauteen kuuluu myös mielialan vaihtelut ja kai ahdistuskin on normaalia, mutta kun tähän asti on ollut vaan niin onnellinen olo, nyt vasta alkanut pelottamaan kaikennnäköiset asiat ja huolestuttamaan se onko vauvalla varmasti koko ajan hyvä olla. Ja se osaanko olla pienelle tarpeeksi hyvä äiti ym.
Tälläkin hetkellä mahassa neiti myllää kovasti ja ihanaa se yleensä onkin, mutta sitten kun ahistaa niin ahistaa oikeen kunnolla =(
muita näin tuntevia??
Hyvää odotusta kaikille!
Onko täällä muita joita vaivaa välillä kauhea ahdistuksen tunne. odottelemme mieheni kanssa esikoista nyt rv 33 ja välillä esim. öisin kun ei saa unta niin alkaa ahdistamaan ja pelottamaan kaikki tuleva. vauva on TODELLA toivottu,yritystä oli takana monta vuotta ja lopulta saatiin pieni nuppu alulle hoitojen avulla.
Tiedän että raskauteen kuuluu myös mielialan vaihtelut ja kai ahdistuskin on normaalia, mutta kun tähän asti on ollut vaan niin onnellinen olo, nyt vasta alkanut pelottamaan kaikennnäköiset asiat ja huolestuttamaan se onko vauvalla varmasti koko ajan hyvä olla. Ja se osaanko olla pienelle tarpeeksi hyvä äiti ym.
Tälläkin hetkellä mahassa neiti myllää kovasti ja ihanaa se yleensä onkin, mutta sitten kun ahistaa niin ahistaa oikeen kunnolla =(
muita näin tuntevia??
Hyvää odotusta kaikille!
Vastaukset 4
Vanhimmat
yhtä ahdistusta ja miettimistä, syyllisyyttä tekemisistä ja tekemättäjättämisistä, murehtemista ja valvomista.
Helpointa se on silloin kun vasta odottaa, lapsen kasvaessa homma vain monimutkaistuu...
Sillä pienen vauvan kanssa murheet mahtuvat syliin, kun lapsi kasvaa, huolet ovat maailman kokoiset.
Varsinkin yöllä hommat saa aina aivan liian ison mittasuhteen normaalielämän kannalta.
Itsekkin olen silmät ymmyrkäisinä valvonut nyt varsinkin äippälomalla monet yön tunnit.
Uskon kumminkin että kaikki eteen tulevat ongelmat tulee hoidetuksi ja ratkaistuksi ajallaan.
Kannattaa luottaa itseensä ja kykyihin. Se pieni nyytti ei kuitenkaan tiedä mistään paremmasta kuin sinä eikä se arvostele kuin sitten vasta teininä ja siitä murheesta ei nyt vielä kannata alkaa päätään vaivaamaan.
Olen raskaudessani aivan alussa. Olemma molemmat todella nuoria, 20 ja 19 vuotiaita kun lapsi syntyy, mutta molemmat varmasti rakastamme lastamme, kun hän syntyy. Lähinnä ahdistaa, että rakastammeko tarpeeksi toisiamme ollaksemme lapselle hyvät vanhemmat. Esikoista odotamme, ja vaikka ei täysin suunniteltu lapsi olekaan, niin haluttu hän kuitenkin on. Onko näiden tunteiden tunteminen myös täysin normaalia? Poden nimittäin huonoa omaa tuntoa, kun tunnen tälläisia tunteita...
Mulla on kolmas tulossa, eikä ennen ole näin paljon ahdistanut ja pelottanut. Taitaa olla tosiaan niin, että tieto lisää tuskaa.
Ensin pelkäsin tulevaa lapsivesipunktiota ja sen tulosta. Nyt kun niistä on päästy, olen alkanut pelkäämään rakenneultraa, ennenaikaisia supistuksia, keskosuutta, istukan irtoamista, ym. ym.
Taidan olla hullu, mutta en voi tälle mitään.
Viime yönäkin näin unta, että lapsivedet menivät, ja tuli keskenmeno.
Eipä ole herkkua tämä odottavan elämä!