Kotipaikkakunnallani sattui olemaan tänään huoltiksella Peugeottien esittely- ja koeajotilaisuus. Koska ajan nyt 406 HDi GW -mallista autoa, olin tietenkin kiinnostunut vastaavasta uudemmasta mallista.
Niinpä käväisin ajamassa pikku lenkin 407 HDi SW:llä.
Palattuani myyjä tietenkin tiedustelemaan että "mitäs tykkäsit?" Olin vähän aikaa hiljaa ja sitten kysäisin, jotta mitä saisin jos nyt vaihtaisin nykyisen autoni tähän juuri koeajamaani.
Myyjä siihen että "ainakin uudemman korimallin jos et muuta". Minä siihen sitten että "Niin. Ja joka on vieläpä h****:n ruma". Lisäsin vielä että samalla vaihtaisin autoon joka on nykyistä autoani
1. ahtaampi sisätiloiltaan
2. meluisampi
3. heikompi suorituskyvyltään (110 hv, mutta silti laiskempi)
4. karumpi sisätilojensa muotoilun ja viimeistelyn puolesta
Tuo sisätilojen toteutus muistuttaa ihan kiusallisesti nykyisiä Skodia tai muita VAG-konsernin autoja, ja inhoan saksalaisia autoja muutenkin.
Niinpä saatoin tyytyväisenä todeta, että minulla on nykyisessä 406-sessani vielä ihan mukava ja kaikin puolin kilpailukykyinen menopeli. Neli-nolla-seiskaa en aio missään vaiheessa hankkia, ehkä seuraava Peugeotini on 607. Muun merkkinenkin tulee kysymykseen, jos miellyttävä löytyy, mutta se ei ole nyt ajankohtainen asia.
Koeajoin 407 SW:n
18
3343
Vastaukset
- LiarLiarLiar
Ei sulla mitään 406: sta ole ja et ole edes ajanut nelinollaseiskalla, kun tuommoisia väität. Takana 200 tkm 406: lla ja kohta 100 tkm 407: lla ja sanoisin 407n olevan helvetin paljon parempi.
- 3:nnen Peugeotin omistaja
Näihin vaikutelmiin 407:sta saattaa tietenkin vaikuttaa varustelutaso: koeajamassani yksilössä mm. penkin säädöt piti tehdä käsin, nykyisessä 406:ssani toimivat etupenkkien säädöt sähköllä; en edes tiedä oliko siinä uudessa tasanopaussäädintä (luultavasti on), nykyisessäni se on vakiona. Ehkä tämä "karvahattumalli" on äänekkäämpi kuin paremmin varustellut mallit - koeajamassani autossa ainakin moottorin ja rengasäänet olivat voimakkaammat kuin nykyisessäni - itse asiassa pidin melutasoa häiritsevänä (saattaa tietenkin johtua renkaista).
Nykyinen autoni on 2.0 litran 80 kW HDi moottorilla ja myyjä epäili uudemman version laiskuuden johtuvan siitä, että siinä on vain 1.7 litran moottori (itse kyllä epäilen iskutilavuudella olevan mitään merkitystä, kun kerta vääntö ja teho ovat samat). Ehkä 136 hv:n moottori olisi pirteämpi.
Tilanpuutteen kokeminen on tietenkin subjektiivista, mutta kiistaton vaikutelma siitä kuitenkin jäi, että uusi on ahtaampi.
Turha muuten epäillä, ettenkö omistaisi 406:sta... olen juuri teettänyt siihen remontteja yli tuhannen euron arvosta (240.000 tuli täyteen), joten tiedän mistä puhun. Jos pitäisin tuota autoa ihan romuna, en todellakaan olisi siihen tuommoista summa enää sijoittanut.
Mikähän siinä muuten on, että jotkut eivät kestä kuulla kriittistä pakinointia, vaan se leimataan heti keksityksi jutuksi ja valehteluksi?...- kuusisataaviisi
Mulla on 605. Stti.
Kävin joskus kokeilemassa 406:n ja ensimmäinen reaktio oli: "aivan vitun lyhyt reisituki!"
Toinen reaktio oli "laiska paska" (oli 1,8 koneella).
Kolmas reaktio oli "lulla", eli liian pehmeä.
Neljäs ja viimeinen: "tänne on saatana oksennettu takapenkille"
No niin, kävin tietty ajamassa uuden 407 2,0:n myös, ja vertasin samaan 605:een.
Tehoja oli kivasti, mutta ei vääntöjä.
Kuljettajan työasema sairaan hyvä.
Alusta... vaikea sanoa, mutta ei heti tuntunut niin hyvältä kuin 605, luultavasti olisin oppinut tykkäämään jos olisin ajanut tunnin enemmän.
Takatilat. Riittävät.
...
Ainoat negatiiviset asiat olivat muovinen automaattivaihteiston valitsimen suojus, vai mikä lie nimeltään, ja vaisu suorituskyky, mutta diesel, 2,2 tai 3,0 olisivat varmaan sen korjanneet.
Sitten on vielä 607, joka onkin aivan oma lukunsa... - 405 406 407, 604 606 607
kuusisataaviisi kirjoitti:
Mulla on 605. Stti.
Kävin joskus kokeilemassa 406:n ja ensimmäinen reaktio oli: "aivan vitun lyhyt reisituki!"
Toinen reaktio oli "laiska paska" (oli 1,8 koneella).
Kolmas reaktio oli "lulla", eli liian pehmeä.
Neljäs ja viimeinen: "tänne on saatana oksennettu takapenkille"
No niin, kävin tietty ajamassa uuden 407 2,0:n myös, ja vertasin samaan 605:een.
Tehoja oli kivasti, mutta ei vääntöjä.
Kuljettajan työasema sairaan hyvä.
Alusta... vaikea sanoa, mutta ei heti tuntunut niin hyvältä kuin 605, luultavasti olisin oppinut tykkäämään jos olisin ajanut tunnin enemmän.
Takatilat. Riittävät.
...
Ainoat negatiiviset asiat olivat muovinen automaattivaihteiston valitsimen suojus, vai mikä lie nimeltään, ja vaisu suorituskyky, mutta diesel, 2,2 tai 3,0 olisivat varmaan sen korjanneet.
Sitten on vielä 607, joka onkin aivan oma lukunsa...Kyllähän 400 sarjan ja 600 sarjan pösöt kannattaa jättää keskenään vertaamatta. No toki saahan jokainen tehdä millaiset vertailut huvittaa, mutta tuossa kansananautosarjassa 405, 406, 407 on paljon paljon, vaatimattomuutta. 604, 605 ja 607 on tehty edustusautoluokkaan ja ovat siksi valmistettukin aivan eri laadulla. 406 toi selviä parannuksia 405:n jälkeen ja samoin 607 605:n jälkeen. (407:n jätin tarkoituksella pois)
- pahalla...
kuusisataaviisi kirjoitti:
Mulla on 605. Stti.
Kävin joskus kokeilemassa 406:n ja ensimmäinen reaktio oli: "aivan vitun lyhyt reisituki!"
Toinen reaktio oli "laiska paska" (oli 1,8 koneella).
Kolmas reaktio oli "lulla", eli liian pehmeä.
Neljäs ja viimeinen: "tänne on saatana oksennettu takapenkille"
No niin, kävin tietty ajamassa uuden 407 2,0:n myös, ja vertasin samaan 605:een.
Tehoja oli kivasti, mutta ei vääntöjä.
Kuljettajan työasema sairaan hyvä.
Alusta... vaikea sanoa, mutta ei heti tuntunut niin hyvältä kuin 605, luultavasti olisin oppinut tykkäämään jos olisin ajanut tunnin enemmän.
Takatilat. Riittävät.
...
Ainoat negatiiviset asiat olivat muovinen automaattivaihteiston valitsimen suojus, vai mikä lie nimeltään, ja vaisu suorituskyky, mutta diesel, 2,2 tai 3,0 olisivat varmaan sen korjanneet.
Sitten on vielä 607, joka onkin aivan oma lukunsa...mutta heitit arvion ajettuasi vanhalla 406 mallilla...okei...ei ehkä välkkyä, jos noit arvioit ja ostat myös autosi tuolla tyylillä. Mutta mielipiteitä monia, minusta 605 kuuluu siihen susi luokkaan.
- 3:nnen Peugeotin omistaja
kuusisataaviisi kirjoitti:
Mulla on 605. Stti.
Kävin joskus kokeilemassa 406:n ja ensimmäinen reaktio oli: "aivan vitun lyhyt reisituki!"
Toinen reaktio oli "laiska paska" (oli 1,8 koneella).
Kolmas reaktio oli "lulla", eli liian pehmeä.
Neljäs ja viimeinen: "tänne on saatana oksennettu takapenkille"
No niin, kävin tietty ajamassa uuden 407 2,0:n myös, ja vertasin samaan 605:een.
Tehoja oli kivasti, mutta ei vääntöjä.
Kuljettajan työasema sairaan hyvä.
Alusta... vaikea sanoa, mutta ei heti tuntunut niin hyvältä kuin 605, luultavasti olisin oppinut tykkäämään jos olisin ajanut tunnin enemmän.
Takatilat. Riittävät.
...
Ainoat negatiiviset asiat olivat muovinen automaattivaihteiston valitsimen suojus, vai mikä lie nimeltään, ja vaisu suorituskyky, mutta diesel, 2,2 tai 3,0 olisivat varmaan sen korjanneet.
Sitten on vielä 607, joka onkin aivan oma lukunsa...Jos näistä kahdesta olisi valittava, niin valitsisin mieluummin 605:n kuin 407:n. Nyt ei enää taida löytyä niin tuoretta 605:ta, josta olisi meikäläiselle autoksi. Harmittaa tuo 407:n epäonnistuneisuus...
- tyylillä
pahalla... kirjoitti:
mutta heitit arvion ajettuasi vanhalla 406 mallilla...okei...ei ehkä välkkyä, jos noit arvioit ja ostat myös autosi tuolla tyylillä. Mutta mielipiteitä monia, minusta 605 kuuluu siihen susi luokkaan.
Enhän mä ostamassa ollut, vaan koeajamassa :)
Ja joo, liioittelin kyllä...
- autot 1
kyvystä, 407 on painavampi kun 406, samoin kone on tuon painoiseen autoon alamittainen, kaikki eivät hae sitä huippu suoritusarvoa, niille riittää pienempi tehoinen auto. Koe aja liikkeessä isompi koneinen niin ei ole laiska. Itselläni on 407, niin hyvin on mahtuneet kyytiin aikuiset. Vaikka harvemmin kyydissä on ketään.
- onkin
todella hyvä auto. Itsellänikin oli sellainen ennen nykyistä HDI 110 407:aa. Autot ovat aikalailla erilaiset ominaisuuksiltaan, mutta niitä yhdistää tuo huolettomuus, ajomukavuus ja erinomainen kestävyys. Muut sanokoot mitä tahansa, mutta näin se vaan on. Paljon ajavana tiedän,että PSA osaa dieselit. Siitä allekirjoittaneella alkaa olla jo paljon kokemusta.
- Sepe2
kriteeri on kysymys: onko näitä autoja taxissa?
Minulla on 406 HDI, 406:sia oli taxissa. Nyt ne on verot ajettuna vaihdettu muihin mutta ei yhtäkään 407:aa ole taxissa.
Ja miksiköhän?
Tuskin siksi että ruma se on kuin perkule, mutta silti -ruma se on. Ja ahdas. - 407
Sepe2 kirjoitti:
kriteeri on kysymys: onko näitä autoja taxissa?
Minulla on 406 HDI, 406:sia oli taxissa. Nyt ne on verot ajettuna vaihdettu muihin mutta ei yhtäkään 407:aa ole taxissa.
Ja miksiköhän?
Tuskin siksi että ruma se on kuin perkule, mutta silti -ruma se on. Ja ahdas.Korjaus edelliseen:
Helsingin, Espoon ja Vantaan taksista löytyy
useampia 407, sekä henkilö- että farmariversiot.
Terveisin
Taksimies - Taksissa
407 kirjoitti:
Korjaus edelliseen:
Helsingin, Espoon ja Vantaan taksista löytyy
useampia 407, sekä henkilö- että farmariversiot.
Terveisin
Taksimies407:ja on joka taoauksessa paljon vähemmän taksissa kuin 406:ia oli sen aikana. Miksiköhän 505:n jälkeen Pösötaksien määrä romahti????
- aam
kyllä se on tosi, 407 on laiskempi etupää heijaa edestakaisin vie enemmän pensaa on paljon ahtaampi sisältä ja keula tosi ruma tyydyn 406 seen jo 220tuhatta ajanut 2000 mallilla.
- näköinen ;)
aam kirjoitti:
kyllä se on tosi, 407 on laiskempi etupää heijaa edestakaisin vie enemmän pensaa on paljon ahtaampi sisältä ja keula tosi ruma tyydyn 406 seen jo 220tuhatta ajanut 2000 mallilla.
mielestäni nimenomaan siinä keulassa on "se jokin" eli tyylikäs, upea, linjakas & mahtaileva hainkita pitkine konepelteineen...
eroaa myönteisesti "antiikkisemmasta" esi-isästään eli 406:sta...
407 on erinomainen ajaa parin japskin jälkeen...
tokihan 407 sedanin perälunkka on ahdas lastata kuten muissakin sedaneissa -harmi kun 407:sta ei ole 5-ovista lainkaan tarjolla!
itsekin olin tavallaan "pakotettu" ostamaan 407SW:n koska tarjolla ei ollut näppärää ja käytännöllistä 5-ovista vaihtoehtoa -jollainen aiempi kulkineeni oli!
se mikä noissa farkuissa on huonoa näillä loskaisilla keleillä, on koko peräpään älytön sotkeutuminen kattoa myöten
saletisti 407 "kaupunkifarkku" on tavaratiloiltaan ahtaampi -tosin riittävä meidän perheelle- kuin vanhempi 406 farkku - Perälaine
407 kirjoitti:
Korjaus edelliseen:
Helsingin, Espoon ja Vantaan taksista löytyy
useampia 407, sekä henkilö- että farmariversiot.
Terveisin
TaksimiesKuskin pitää olla pygmi tai muuten vaan alle 170-senttinen. Nimittäin muuten ei takana istujalla ole herkulliset oltavat. Itselläni on ihan siviilikäytössä 407SW, olen 177-senttinen eikä takanani ole kunnolla tilaa kuin lapselle.
Aikaisempi autoni oli Passat. Siinä riitti pituussuunnassa tilat kevyesti vaikka pitkällekin aikuiselle. Passatin ongelma on massiivinen kardaanitunneli nelivetoversioiden vaatimuksesta.
- pug406td
ei mahda mitään mutta tuo 407 on jotenkin levoton ajaa??? Ainakin 406:seen verrattuna. Itsellä ollut kaksi diesel 406:sta ja nyt alla 407sw hdi 136 aut.
- sisätilat
vastaavat Opel Corsaa ! Sedanin takaluukkun ei mahdu kuin kaljakoppa ja kumisaapaat !
- savolainen!
sisätilat kirjoitti:
vastaavat Opel Corsaa ! Sedanin takaluukkun ei mahdu kuin kaljakoppa ja kumisaapaat !
Vastuu siirtyy kirjoituksestasi lukijalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874148Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283087No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760