Koira ja tulihevonen

käy

yhteen? Onko mitään mahdollisuuksia onnistua? Mies on tuo heppa itse tuo hurtta.

3

903

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tulinen hevonen

      Hei,

      oman tutkimukseni ja kokemukseni perusteella sanon, että koira on juuri oikea kumppani tulihevoselle. Hevonen tosin on hyvin vaikea ja omapäinen kumppani, joten koiran on oltava aika sisukas. Koira ei saa alistua, vaan sen on pidettävä tiukka ote.

      Itse olen tulihevonen ja rakkaani koira. Meillä on aika iso ikäero, synnyin -66 ja mieheni 46.

      • Eri lähteistä

        Hevonen on itserakas. Häntä on turha saada aidosti kiinnostumaan muista kuin omista asioistaan. Ainoastaan sillä maailmalla on todellista merkitystä, joka pyörii hänen ympärillään. Vastakkaisen sukupuolen suhteen hevonen on yhtä ailahtelevainen kuin kaiken muunkin suhteen. Rakastuessaan hän on valmis antamaan kaikkensa, kysymys on vain kuinka pitkäksi aikaa.

        Lähemmässä tarkastelussa hevosen heikko itsetunto tulee hyvin esille. Hän itse kokee kyseisen sei-kan vain tuovan lisää väriä hänen räiskyvään persoonaansa.

        Itsenäinen hevonen muuttaa pois kotoaan heti, kun uskoo siipiensä kantavan. Hän ei voi sietää aja-tusta ajoituksista, täsmällisistä ruokailuajoista ym. rutiininomaisista toiminnoista. Mustasukkaisuus ja omistamisenhalu eivät kuulu hänen alaansa. Hän elää täysillä kierroksilla, kärsii unettomuudesta ja turhautuu hetkessä, ellei hänellä ole jotain näperreltävää, päänvaivaa, haasteita. Hän ei yksinkertaisesti osaa pysähtyä ja rentoutua. Hevonen inhoaa jankuttamista, hänen mielestään asiat sanotaan kerran ja sen pitää riittää.

        Hevonen on impulsiivinen, itsepäinen ja hänellä on varsin vähän kärsivällisyyttä. Pallon joustavuudella hän ponnahtaa kaiken tielleen asettuneen yli ja suuntaa oikopäätä vapauteen ja riippumattomuuteen. Keskipisteenä oleminen luontuu häneltä mitä suurimmassa määrin itsestään selvänä asiana.

        Tuskin mikään muu eläin on yhtä rattoisa, huvittava, sanavalmis, viehätysvoimainen, diplomaattinen ja haluttu seuralainen kuin Hevonen. Hän tietää miten hankkia itselleen vaikutusvaltaa ja kunnioitusta mutta kun hän on yksin, ei hänen itseluottamuksessaan ole kehumista.

        Jokainen Hevosen omistaja tietää, että hänen hoidokkinsa mielialat ovat sangen arvaamattomat: tä-nään hän saattaa olla tunteellisen unelmoiva, mutta voi jo huomenna tarjota tuittupäisen ja vihamielisen kiukunpurkauksen. Muiden ongelmille Hevosella on varsin vähän aikaa.

        Miten kesyttää preeriahevonen? Komentelu ja kovaääniset käskyt antavat juuri päinvastaisen tuloksen. Jos et yksinkertaisesti ole häntä huomaavinasikaan tai kehut häntä makein sanoin, pääset vai-vatta päämäärääsi. Hevosen hillitöntä seksuaalista vetovoimaa on vaikea vastustaa sillä hän on täysiverisen intohimoinen rakastaja.

        Joka 60. vuosi syntyy aivan erityinen Hevonen (1906, 1966, 2026). Kiinalaiset kutsuvat häntä Tulihevoseksi, sillä hänessä ruumiillistuvat täysin mitoin niin Hevosen hyvät kuin huonot puolet. Villillä kiihkolla hän antautuu hillittömiin hurjasteluihin.

        Tällaisen henkilön elämä on yhtä myrskyä, ja idässä uskotaan etenkin naispuoleisen tulihevosen tuovan epäonnea, sairautta ja onnettomuuksia sekä omaansa että synnyinkotiinsa. Vuonna 1966 ympäri Aasiaa tehtiin ennätysmäärä abortteja. Erityisesti rottamiehiä varoitetaan naimasta tulihevosen vuonna syntyneitä naisia. Sellaisesta riitasoinnusta joutuisi tarinan mukaan kärsimään koko maailma.

        Tuli-ihmiset ovat johtajia, innostajia ja suunnannäyttäjiä. He osaavat kannustaa toisia ja itseään saa-vuttamaan yhä suurempia tavoitteita. Kunkin horoskooppimerkin tulinen versio on muita aggressiivisempi ja näyttävämpi. He rakastavat toimintaa, dramaattisia saavutuksia ja yksilöllisiä suorituksia. Elämässä pitää olla seikkailuja ja väriä, loistokkuutta ja voitettuja esteitä! Mutta tuli-ihmiset voivat sortua itsekkyyteen ja karkeaan käyttäytymiseen kun asiat eivät tapahdukaan heidän mielensä mu-kaisesti.

        Suorasukaisina ja teräväkielisinä tuli-ihmiset hankkivat usein kohtalaisen kokoelman vihollisia, jotka mielellään pudottaisivat sietämättömän egoistin jalustaltaan - jos voisivat.

        Kipinät sinkoilevat, ideat, suunnitelmat ja projektit syntyvät, mutta alkuvaiheesta täytyy päästä eteenpäin. Jos on kyse kehittyneestä ihmisestä, egoismi ei ole ongelma ja tuli-ihminen voi silloin olla hyvä kannustaja, ohjaaja, opettaja, manageri tai valmentaja.

        Hevonen on positiivinen jang-merkki, luonteeltaan impulsiivinen, itsepäinen ja hänellä on varsin vähän kärsivällisyyttä. Hän on myös muodikas aikaansaaja, luja liittolainen ja luotettava liikekumppani sekä rehellinen, anteeksiantavainen ja määrätietoinen.

        Hevosen merkin alla syntynyt on johtajatyyppiä. Hevonen pystyy tekemään äärimmäisen suuria päätöksiä hössöttämättä ja varmuudella. Usein hän myös tuntuu ymmärtävän keskustelukumppaniaan jo puolesta lauseesta ja osaa päättää tämän aloittaman lauseen. Hevonen on uskomattoman sopeutuvainen elämän muutoksissa ja niitä hän kokeekin taipaleellaan paljon.

        Huonoimmat luonteenpiirteet: tuhlaavaisuus, turhamaisuus, huolimattomuus, pinnallisuus, häilyvyys ja parhaimmat luonteenpiirteet: jalous, iloisuus, lojaalisuus, suoruus, energisyys.

        Sopivimmat ammatit: opettaja, reportteri, taidemaalari, runoilija, kampaaja

        Hevonen edustaa kiinalaisille villiä ja vapaata energiaa. Hevosella on runsaasti elinvoimaa, joka pursuilee hänen olemuksestaan. Ihmistyyppinä Hevonen on vapautta rakastava ja jonkun verran originelli. Hän haluaa hätkähdyttää ihmisiä. Hänessä on lyhytjänteistä intoilua, touhukkuutta ja pyrähdyksiä eteenpäin, mutta hän ei jaksa puurtaa asioiden parissa kauan.

        Hän etsii virkistystä sosiaalisesta elämästä ja voi olla hyvin suosittu ja pidetty. Hän elää varsin vapaasti ja suvaitsevaisesti kooten runsaasti ihmissuhteita ja rakkausjuttuja. Hänessä on ripaus boheemia eikä häntä ole helppo kesyttää kokonaan. Hevonen voi muuttaa suuntaansa melko nopeasti ja siksi elämänmuutokset katkovat hänen hyppelehtivää elämäänsä.

        Hevonen on vaistonvarainen sekä biologisen luontonsa että sosiaalisten vaistojensa kannalta. Hän seuraa sokeasti vaistojaan ja voi joutua kiihkeisiin ja vaarallisiin tilanteisiin sen vuoksi. Erityisesti ihmissuhteet ja erotiikka voivat olla rajujen purkausten alueena, vaikka merkki sinänsä ei ole vaistonvaraisesti seksuaalinen.

        Hevonen bluffaa, voi kehittyä narsistiseksi, eikä ole aina itsensä paras tuntija eikä syvenny itseensä. Hän voi näytellä rooleja, elää suoritellen asioita, jotka peittävät alleen jotain tärkeää.

        Hevonen on iloinen ja suhtautuu elämään positiivisesti. Siksi Hevosilla on paljon ystäviä. Hevoset ovat melko muista riippuvaisia ihmisiä ja kaipaavat tukea, vaikka näennäisesti vaikuttavatkin itsenäisiltä ja riippumattomilta.

        Hevonen turhautuu heti, ellei hänellä ole jotain puuhasteltavaa, mietittävää tai tehtävää. Rakkaudessaankin hän on malttamaton. Hevonen rakastaa kyllä täysillä, kysymys onkin siitä, että kuinka kauan. Rakkaussuhteissa Hevonen on joskus myös erittäin huonoitsetuntoinen, mutta mustasukkaisuuteen hän ei silti ole taipuvainen, eikä liiemmin omistushaluinen muutenkaan.

        Rakkausasioissa Hevonen on avuton ja antaa kaikkensa rakastetulleen. Vuohi on paras partneri Hevoselle. Tiikerissä ja Koirassakin on potentiaalia elämänkumppaneiksi, varsinkaan kun ne eivät välitä pahemmin Hevosen villeistä syrjähypyistä.

        Rembrandt, Chopin, V.I. Lenin, F.D. Roosevelt, Nicolai Ceaucescu, Leonid Breznev, Boris Jeltsin, Muammar Qaddafi, Mike Tyson, Sean Connery, Paul McCartney, Rowan Atkinson, Halle Berry, Audrey Tautou, Mijail Mijailovic, Jimi Hendrix, Antonio Vivaldi, J.K. Paasikivi, Wäinö Aaltonen, Ruben Oskar Auervaara, Kalevi Sorsa, Spede Pasanen, Jorma Panula, Jouko Turkka, Danny Lipsanen, Jyrki Hämäläinen, Hannu Karpo, Arto Paasilinna.

      • jartsuliini
        Eri lähteistä kirjoitti:

        Olipa monipuolinen analyysi tulihevosesta.Vaimoni on tulihevonen ja minä olen puukäärme.Aika hyvin sovimme yhteen mutta tuo tulisuus on kova kova elementti puulle.Länsimaisissa horoskoopeisssa olemme oinas ja vaaka joka on tulihevonen. Kertoisitko yhtä perusteellisen analyysin puukäärmeistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe