asuntolaina

Eli jos asunnon hinta on vaikka 150000 euroa josta 50%/50% oma rahoitus/yhtiölaina, eli tarvisi itsellä olla 75000. Pankille ilmeisesti riittää, että minulla on tuosta 75000:sta se 25% (=18750)?
4893
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

osakkaista yksi jättää rahoitusvastikkeensa maksamatta, se peritään muilta osakkailta.

Äänestä
  • rahoitusvastike jää maksamatta.

    Äänestä

  • Sillein kirjoitti:

    rahoitusvastike jää maksamatta.

    On totta, että nykyisessä markkinatilanteessa rahoitusvastikkeita ei juurikaan ole jäänyt maksamatta. Ja vaikka jäisikin, taloyhtiöllä on aina mahdollisuus ottaa huoneisto hallintaansa. Haltuunoton jälkeen yhtiö vuokraa huoneiston ja perii maksamattomat vastikkeet vuokratuotosta.

    Mutkia matkaan saattaa tulla silloin, jos asuntojen hinnat laskevat samalla voimakkaasti. Jos yhtiö tässä tilanteessa ottaa huoneiston hallintaansa, markkinoilta ei ehkä enää saadakaan niin suurta vuokraa, että sillä saisi katettua huoneiston yhtiövastikkeen. Huoneiston omistaja on tietysti edelleenkin velvollinen maksamaan vastikkeet yhtiölle, mutta jos luottotiedot menevät punaiselle ja pankkilaina ja muut velat perintään, yhtiö joutuu odottamaan saataviaan siinä missä muutkin velkojat.

    Suureen yhtiölainaosuuteen liittyy aina riski. Jos asunnon markkinahinta laskee ja korkotaso nousee, yhtiölainan hoitokustannukset kasvavat. Kun asunnon velaton hinta on myyntihinta yhtiölainaosuus, voidaan jopa päätyä tilanteeseen, jossa varsinaisen myyntihinnan pitäisi olla negatiivinen, jotta joku suostuisi asunnon itselleen ottamaan. Näin siis tilanteessa, jossa asunnon alkuperäinen myyntihinta uutena on ollut erittäin pieni, ja yhtiölainaa on sitten lähes koko asunnon hinta.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Teoria on teoriaa ja käytännössä asuntoyhtiötä käsitellään eri hansikkain myös pankkien toimesta. Rahoituslaitokset eivät suinkaan PYRI siihen että asiakkaidensa elämä menisi vituralleen. Tietysti jos kaikki räjähtää käsiin ja jättimäinen lama kohtaa länsimaisen yhteiskuntamme kaikki on mahdollista. Tämä menee mielestäni lähes samaan kategoriaan kuin riskipuntarointi kadun ylittämisestä ruuhka-aikaan, ja niin edespäin.
    90-luvun alun lamaa ei kuitenkaan ole ilmassa, tuo markkinatilanne oli silloin hyvin erilainen.

    Mitä tulee alkuperäiseen kysymykseen niin pankit kertovat sulle miten menettelevät, meidän taloudellemme esimerkiksi hyväksyivät tuon n. 20% asuntolainan vakuusvajeen ilman takaajia. Rahoitustilanne on kuitenkin aina yksilöllinen ja pankki puntaroi riskin tapauskohtaisesti vaikka ei siltä näyttäisikään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja rahoitusvastike kirjoitti:

Eli jos asunnon hinta on vaikka 150000 euroa josta 50%/50% oma rahoitus/yhtiölaina, eli tarvisi itsellä olla 75000. Pankille ilmeisesti riittää, että minulla on tuosta 75000:sta se 25% (=18750)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu