Tästä on ollut juttua aiemminkin, mutta moniko teistä meinaa lähteä talvilomalle johonkin kauemmas lämpöön? Työstressi on ollut melkosta viime aikoina ja ois kyllä aika ihana päästä kotinurkista johkin pois missä ois lämpöstä. Neuvolassa sanottiin, että Euroopan kohteet on ainakin täysin turvallisia, syömistä nyt tietenkin täytyy kattoa tarkemmin. Mutta kun tähän aikaan vuodesta ei oikeen Euroopasta sellasta lämpöä löydy ja Kanarialle en halua ees mennä. Ollaan mietitty nyt lähinnä kaukoitää, Thaimaata ja Indoneesiaa (Bali tms). Aion kysästä tätä vielä neuvolasta, mutta kertokaahan jos jollain samoja aikeita tai jos ootte olleet raskaana kyseisissä kohteissa? Lähinnä miten reissu meni ja oliko jotain hankaluuksia? Itselläni alkaa nyt vasta kahdestoista viikko, joten mitään lentokieltoa ei raskauden takia ole vielä alkuvuodestakaan.
Matkustaminen raskaana
2
447
Vastaukset
- Kiinaan
Itse olen kauas menossa RV 16. Sanoivat seuraavia asioita: kannattaa kävellä lennon aikana niin paljon uin mahdollista. Hanki lentosukat ja käytä niitä, helpottaa turvotusta. Juo paljon pullotettua vettä. Mukaan ei kauheasti nykylentomääräyksien vuoksi voi ottaa, mutta saa sitä koneestakin. Kun käyttää tervettä järkeä eikä syö katukeittiöstä tai majoneesipitoisia alkuruokia ja raakoja vihanneksia pesemättä, nii hyvin menee. Kaikki ravintolat ovat Balilla, Thaimaassa, Indonesiassa hygieenisiä ja tehveydenhoitokin siellä on erinomaista. Lääkkeitä kannattaa ottaa täältä mukaan ja muutamia puhtaita ruiskuja ongelmien varalta, mutta ei syytä huoleen. Paikkasivat minut kerran Thaimaassa paikallisessa neuvolassa 15 vuotta sitten (15 tikkiä päähän) ja vieläkin olen ihan kunnossa. Kaikki turistikohteet ovat hygienisia. Toreilta ei kannata ruokaa ostaa. Ota paljon kosteuspyyhkeitä mukaan, niin pärjäät.
- Monda
Itse matkustin tuolloin Jenkkeihin välilentoineen kaikkineen ja ihan hyvin meni. Lentosukat oli ehdottomat ja kannattaa kysyä koneesta paikkaa, jossa saa suoria jalkoja!!
Meillä paikat "keskikaistalta" (eli eivät anna meille raskaille paikkoja hätäuloskäyntien kohdalta) ja oli ihanaa, kun sai jalat kohotettua ylöspäin seinää vasten! Siinä kun oli sama iso tila kuin noiden varateidenkin kohdalla.
Onnea! Nauti lomasta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874148Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283087No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760