Canon, L-sarja

Erinäisissä kirjoituksissa kun tuntuu nousevan esiin Canonin L-sarja, koitin tässä luoda jonkinlaista yhteenvetoa siitä mikä tuo objektiivien joukko allekirjoittaneen mielestä on.

Noin yleisesti, L-sarja on Canonin ammattikäyttöön tarkoitettujen objektiivien mallisto. Canonin omien tiedotteiden mukaan L juontaa juurensa sanaan "Luxury", mitä nuo optiikat harrastelijalle toki ovat.

Kuvanlaadun osalta L-sarjalle on ominaista se, että kuvanlaatu on hyvä jo silloin, kun kuvataan suurimmalla mahdollisella aukolla - muilla putkilla objektiivin himmentäminen vaikuttaa kuvanlaatua parantavasti enemmän. Kun itse olen enemmän kallellaan telepuoleen, parhaiten tuo taitaa näkyä superteleissä, eli 400-600 mm kiinteäpolttovälisissä putkissa. Niissä objektiivin himmentäminen ei vaikuta kuvanlaatuun käytännössä muutoin, kun kasvavana syväterävyysalueena. Ja jos etsii Canonille luontokuvaukseen "järjellisen" hintaista pidempää optiikkaa, 400/5.6L:stä on hankala laittaa paremmaksi.

Toisaalta kuvanlaadun osalta on hyvä huomata, että "kultapunoksisilla" (määrätyn polttovälin laadultaan keskimmäisillä objektiiveilla) kuvanlaatu on käytännössä yhtä hyvä kuin L-sarjalla. Parhaita esimerkkejä tuosta ovat varmaan 50/1.4 ja 85/1.8. Yhtälailla, uusi 17-55/2.8 EF-S vastaa kuvanlaadultaan sitä, mitä voisi odottaa L-sarjalta ja ainakin itse olin varsin yllättynyt, kuinka hyvää jälkeä uudehko 70-300mm f/4-5.6 IS teki (noista kahta viimeistä olen vain kokeillut, mutta tulokset olivat hyviä).

Paitsi kuvanlaatu, ehkä yksi juttu jota ei ole ihmeemmin sivuttu on fyysinen kestävyys. Useimmat L-sarjalaiset ovat säänkestäviä, joten 1-sarjan rungon kanssa niillä voi kuvata ikävämmissäkin säissä, esimerkiksi sateessa. Yhtälailla, kevytmetallirungot kestänevät paremmin jokapäiväisiä kolhuja. Ne kyllä naarmuuntuvat varsinkin luontokuvauksessa (noissa ympyröissä näkee aidosti reissussa rähjääntyneitä putkia), mutta siitä huolimatta toimivat.

Toinen seikka jota tuossa aiemmin ei taidettu käsitellä, on zoomien parfokaalisuus. Ymmärtääkseni kaikki L-sarjan zoomit ovat 100-400:a ja 28-300:a lukuunottamatta parfokaalisia, eli zoomaus ei vaikuta tarkennukseen, kun muissa zoomeissa se usein vaikuttaa (tuostakin on poikkeuksia).

Yhtälailla, paria poikkeusta lukuunottamatta (100-400 ja 28-300), zoomeissa suurin aukko säilyy samana polttovälistä riippumatta, kun edullisemmissa zoomeissa suurin aukko vaihtelee polttovälin mukaan (mitä suurempi polttoväli, sitä pienempi suurin aukko).

Edelleen, kaiketi kaikille L-optiikoille yhtenäinen piirre on se, että etummainen linssielementti ei pyöri tarkennettaessa, joka helpottaa esimerkiksi polarisaatiosuotimen käyttöä.

Suotimien osalta ainakin vähänkään pidemmässä päässä suodinkoko on (jälleen paria poikkeusta lukuunottamatta) 77 mm aina 400/5.6 saakka, mikä on tietenkin käytännöllistä.

Pääsääntöisesti noissa on myös poikkeuksellisen nopea automaattitarkennus. Ainoa kokemani poikkeus on edesmennyt 85/1.2L, jonka tarkennus on järkyttävän hidas. Uudempi toinen sukupolvi kyseisestä optiikasta on kuulemma nopeampi, mutta ilmeisesti sekään ei ole järin nopea. Itse en ole sitä kokeillut.

Pienenä yksityiskohtana noissa on myös se piirre, että automaattitarkennuksesta huolimatta objektiivia voi tarkentaa samanaikaisesti myös käsin. Tuo voi kuullostaa tarpeettomalta, mutta esimerkiksi luontokuvauksessa pensaan keskellä olevaan kohteeseen voi olla tarkoituksenmukaista tarkentaa käsin. Automaattitarkennus kun voi "päättää", että oikea kohde on vaikkapa kohteen edessä oleva oksa.

Haittapuolia jos noista hakee, ne ovat varsin painavia ja kalliita.

Mikäli et tarvitse sään kestävyyttä, et paisko objektiivejasi ympäriinsä ja hyvä kuvanlaatu riittää, "kultapunoksisilla" objektiiveilla saa useimmiten aivan yhtä hyviä kuvia suotuisissa olosuhteissa kuin L-sarjalla, jos vain tietää mitä hankkii. Nuo edellä mainitut 50/1.4, 85/1.8, 17-55/2.8 ja 70-300/4-5.6 taitavat olla ne parhaimmat esimerkit. Toisaalta, L-sarjassa on myös suoraan kuvaan vaikuttavia ominaisuuksia, joita ei muuten saa, kuten yli 400 mm:n polttoväli ja suuri valovoima ja vaikkapa zoomeissa 2.8 aukko, jota voi oikeasti käyttää.

Itselle kun noita on aikojen kuluessa kertynyt aika monta, jos oma suosikki pitäisi valita se olisi varmaan melkein 10 vuotta vanha filmikameraan hankkimani 70-200/2.8, joka edelleen tekee veitsenterävää jälkeä tuhansien ja tuhansien kuvien jälkeen myös suurimmalla aukolla. Hyvinä kakkosina olisivat varmaan tuo edellä mainittu 400/5.6L hinta/laatu-suhteensa ansiosta, silläkin tullut kuvattua ties kuinka paljon ja toisaalta 135/2L, jota filmiaikoina käytin enemmänkin muotokuvissa, mutta joka on ehkä aavistuksen liian pitkä 1D mark II:n 1,3 kertoimisen kameraan 20D:n 1,6 kertoimesta puhumattakaan. Toisaalta, tuo 135 on täysin avoimenakin äärettömän hyvää kuvaa tekevä optiikka. Ellei hintaa sitten ota huomioon, kesällä hankkimani 500/4L on toki kuvanlaadultaan täydellinen, mutta toki tuon osalta hinta on useimmille harrastajille aika paljon liikaa. Itselläkin tuon hankkimista harkitsin pitkään, mutta luontokuvauksessa tuon ja 1D Mark II:n kanssa saatava säänkestävä yhdistelmä vei lopulta voiton. Mikäli luontokuvaus kiinnostaa ja Canonin järjestelmää käyttää, mutta ei ole ihan varma onko tuo se "oma juttu", Canonin 20D/30D/350D/400D pultattuna 400/5.6L-optiikkaan on ainakin minun mielestäni hinta/laatu-suhteeltaan paras mahdollinen yhdistelmä.