Canon, L-sarja

ABC-O

Erinäisissä kirjoituksissa kun tuntuu nousevan esiin Canonin L-sarja, koitin tässä luoda jonkinlaista yhteenvetoa siitä mikä tuo objektiivien joukko allekirjoittaneen mielestä on.

Noin yleisesti, L-sarja on Canonin ammattikäyttöön tarkoitettujen objektiivien mallisto. Canonin omien tiedotteiden mukaan L juontaa juurensa sanaan "Luxury", mitä nuo optiikat harrastelijalle toki ovat.

Kuvanlaadun osalta L-sarjalle on ominaista se, että kuvanlaatu on hyvä jo silloin, kun kuvataan suurimmalla mahdollisella aukolla - muilla putkilla objektiivin himmentäminen vaikuttaa kuvanlaatua parantavasti enemmän. Kun itse olen enemmän kallellaan telepuoleen, parhaiten tuo taitaa näkyä superteleissä, eli 400-600 mm kiinteäpolttovälisissä putkissa. Niissä objektiivin himmentäminen ei vaikuta kuvanlaatuun käytännössä muutoin, kun kasvavana syväterävyysalueena. Ja jos etsii Canonille luontokuvaukseen "järjellisen" hintaista pidempää optiikkaa, 400/5.6L:stä on hankala laittaa paremmaksi.

Toisaalta kuvanlaadun osalta on hyvä huomata, että "kultapunoksisilla" (määrätyn polttovälin laadultaan keskimmäisillä objektiiveilla) kuvanlaatu on käytännössä yhtä hyvä kuin L-sarjalla. Parhaita esimerkkejä tuosta ovat varmaan 50/1.4 ja 85/1.8. Yhtälailla, uusi 17-55/2.8 EF-S vastaa kuvanlaadultaan sitä, mitä voisi odottaa L-sarjalta ja ainakin itse olin varsin yllättynyt, kuinka hyvää jälkeä uudehko 70-300mm f/4-5.6 IS teki (noista kahta viimeistä olen vain kokeillut, mutta tulokset olivat hyviä).

Paitsi kuvanlaatu, ehkä yksi juttu jota ei ole ihmeemmin sivuttu on fyysinen kestävyys. Useimmat L-sarjalaiset ovat säänkestäviä, joten 1-sarjan rungon kanssa niillä voi kuvata ikävämmissäkin säissä, esimerkiksi sateessa. Yhtälailla, kevytmetallirungot kestänevät paremmin jokapäiväisiä kolhuja. Ne kyllä naarmuuntuvat varsinkin luontokuvauksessa (noissa ympyröissä näkee aidosti reissussa rähjääntyneitä putkia), mutta siitä huolimatta toimivat.

Toinen seikka jota tuossa aiemmin ei taidettu käsitellä, on zoomien parfokaalisuus. Ymmärtääkseni kaikki L-sarjan zoomit ovat 100-400:a ja 28-300:a lukuunottamatta parfokaalisia, eli zoomaus ei vaikuta tarkennukseen, kun muissa zoomeissa se usein vaikuttaa (tuostakin on poikkeuksia).

Yhtälailla, paria poikkeusta lukuunottamatta (100-400 ja 28-300), zoomeissa suurin aukko säilyy samana polttovälistä riippumatta, kun edullisemmissa zoomeissa suurin aukko vaihtelee polttovälin mukaan (mitä suurempi polttoväli, sitä pienempi suurin aukko).

Edelleen, kaiketi kaikille L-optiikoille yhtenäinen piirre on se, että etummainen linssielementti ei pyöri tarkennettaessa, joka helpottaa esimerkiksi polarisaatiosuotimen käyttöä.

Suotimien osalta ainakin vähänkään pidemmässä päässä suodinkoko on (jälleen paria poikkeusta lukuunottamatta) 77 mm aina 400/5.6 saakka, mikä on tietenkin käytännöllistä.

Pääsääntöisesti noissa on myös poikkeuksellisen nopea automaattitarkennus. Ainoa kokemani poikkeus on edesmennyt 85/1.2L, jonka tarkennus on järkyttävän hidas. Uudempi toinen sukupolvi kyseisestä optiikasta on kuulemma nopeampi, mutta ilmeisesti sekään ei ole järin nopea. Itse en ole sitä kokeillut.

Pienenä yksityiskohtana noissa on myös se piirre, että automaattitarkennuksesta huolimatta objektiivia voi tarkentaa samanaikaisesti myös käsin. Tuo voi kuullostaa tarpeettomalta, mutta esimerkiksi luontokuvauksessa pensaan keskellä olevaan kohteeseen voi olla tarkoituksenmukaista tarkentaa käsin. Automaattitarkennus kun voi "päättää", että oikea kohde on vaikkapa kohteen edessä oleva oksa.

Haittapuolia jos noista hakee, ne ovat varsin painavia ja kalliita.

Mikäli et tarvitse sään kestävyyttä, et paisko objektiivejasi ympäriinsä ja hyvä kuvanlaatu riittää, "kultapunoksisilla" objektiiveilla saa useimmiten aivan yhtä hyviä kuvia suotuisissa olosuhteissa kuin L-sarjalla, jos vain tietää mitä hankkii. Nuo edellä mainitut 50/1.4, 85/1.8, 17-55/2.8 ja 70-300/4-5.6 taitavat olla ne parhaimmat esimerkit. Toisaalta, L-sarjassa on myös suoraan kuvaan vaikuttavia ominaisuuksia, joita ei muuten saa, kuten yli 400 mm:n polttoväli ja suuri valovoima ja vaikkapa zoomeissa 2.8 aukko, jota voi oikeasti käyttää.

Itselle kun noita on aikojen kuluessa kertynyt aika monta, jos oma suosikki pitäisi valita se olisi varmaan melkein 10 vuotta vanha filmikameraan hankkimani 70-200/2.8, joka edelleen tekee veitsenterävää jälkeä tuhansien ja tuhansien kuvien jälkeen myös suurimmalla aukolla. Hyvinä kakkosina olisivat varmaan tuo edellä mainittu 400/5.6L hinta/laatu-suhteensa ansiosta, silläkin tullut kuvattua ties kuinka paljon ja toisaalta 135/2L, jota filmiaikoina käytin enemmänkin muotokuvissa, mutta joka on ehkä aavistuksen liian pitkä 1D mark II:n 1,3 kertoimisen kameraan 20D:n 1,6 kertoimesta puhumattakaan. Toisaalta, tuo 135 on täysin avoimenakin äärettömän hyvää kuvaa tekevä optiikka. Ellei hintaa sitten ota huomioon, kesällä hankkimani 500/4L on toki kuvanlaadultaan täydellinen, mutta toki tuon osalta hinta on useimmille harrastajille aika paljon liikaa. Itselläkin tuon hankkimista harkitsin pitkään, mutta luontokuvauksessa tuon ja 1D Mark II:n kanssa saatava säänkestävä yhdistelmä vei lopulta voiton. Mikäli luontokuvaus kiinnostaa ja Canonin järjestelmää käyttää, mutta ei ole ihan varma onko tuo se "oma juttu", Canonin 20D/30D/350D/400D pultattuna 400/5.6L-optiikkaan on ainakin minun mielestäni hinta/laatu-suhteeltaan paras mahdollinen yhdistelmä.

4

6844

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuli tekstiä

      Canonin laseista! Olen tässä jo pitkään miettinyt minkälaisen teleen tai telezoomin hankkisin 30D:n. Olen samaa mieltä, että käytössäni oleva EFS 17-55/2.8 on käyttökelpoinen ja kohtuuhintainenkin. Toistaiseksi olen sinnitellyt vanhalla EF 75-300/4-5.6 :lla, joka tuli hankittua hyvin palvelleeseen EOS 100F:n. Kyllähän se EF 28-300mm F3.5-5.6 USM kiinnostaisi, mutta kun ei raaskisi laittaa vielä tässäkään vaiheessa noin paljon rahaa tähän "harrastukseen". Niin ja vähän vierastan ns. pumppuzoomin käyttöä.

      • ABC-O

        Itsekin tuli harkittua tuota lasia (tai tarkemmin sanoen sen edeltäjää, eli 35-350:ä), mutta tuo edeltäjä ei ollut kauhean kehuttu vekotin. Toki 10 x zoomi on käytännöllinen, mutta en ehkä vieläkään ole ihan vakuuttunut siitä, etteikö noin laaja zoomausalue pakottaisi kompromissiin jos toiseenkin. Tuo uusi taitaa olla säänkestävä, joten ehkä se on vielä aikaisempaakin joustava, mutta silti... Ennakkoluulothan istuvat tunnetusti syvässä.

        Valitettavasti minulla ei ole antaa tuosta ensikäden kokemuksia. Omalla tavallaanhan tuo voi olla hyväkin valinta monikäyttöisyytensä puolesta. Toisaalta (äkkiseltään katsottujen hintojen perusteella) minua kyllä hirvittää tuon putken hinta. Kun ajattelee, että tuolla saisi vaikkapa 300/4L:n, 70-200/4L:n ja 50/1.4:n samaan rahaan, en oikein jaksa uskoa, että tuo tuottaisi parempaa kuvanlaatua millään niistä polttoväleistä, joilla em. optiikat toimivat. Toki optiikan vaihto vaatii vaivansa, mutta kuvajournalisteja lukuunottamatta en jaksaisi uskoa että peruskuvaaja ei voisi suunnilleen ennakoida sitä, mitä on menossa kuvaamaan ja valita suunnilleen sopivaa optiikkaa järjestelmäkameraansa.

        Yhtälailla, miettisin sitä, että 1-sarjan runkoja lukuunottamatta tuohon ei voi liittää (tai no, voi jos vanhaa teippitemppua käyttää, vaikka tarkennus on silloin hitaanpuoleinen) 1.4 polttovälinmuuntajaakaan niin että automaattitarkennus toimisi (suurimman aukonhan pitää olla 5.6 suurempi) miettisin sitäkin enemmän. 300L:stähän saa 1.4 muuntajalla automaattitarkenteisen perus croppi-rungossa toimivan vaikutukselliselta polttoväliltään miltei 700 millisen putken.


    • Fotari

      Hyvä kirjoitus ja siinä kiinnitti huomiota mm. kohta: "Nuo edellä mainitut 50/1.4, 85/1.8, 17-55/2.8 ja 70-300/4-5.6 taitavat olla ne parhaimmat esimerkit".
      Tuot hyvin esille valovoimaisten optikoiden merkityksen. Mutta tuo kohta 70-300/4-5.6 askarruttaa. Riittääkö tuo valovoima esim. luontokuvakseen. Tietenkin jos valoa on hyvin niin homma pelaa mutta monet otukset kuitenkin liikkuvat hämärän aikaan. Tuleehan kalliin huippukameran kohinan sieto avuksi mutta riittääkö tämä ominaisuus liikkuvan kohteen kuvauksessa.
      Itse olen saanut päivitettyä (vaihdettua yksi kerrallaan) kakkulani 2,8 valovoimaisiksi ja pidän ominaisuutta tärkeänä. Toki hinta on ikävä kyllä se kynnys monellekin.

      Yllättävää mekaanisista kestävyyksistä. Olin Kolilla kuvaamassa ja mukanani oli myös yksi muovirunkoinen halpa objektiivi joka pääsi vierimään jyrkkää kalliorinnettä alas kymmenen metrin matkan pysähtyen kiven koloon. Ainoa vika mitä siihen tuli oli joitakin pieniä naarmuja. Kakkula oli kevyt ja se oli lienee sen pelastus. Painava laatu objektiivi olisi melko varmasti rikkoontunut.
      Puhutaan ammatti välineiden kestävyydestä joka saattaa osittain pitää paikkansa, mutta rikkontumattomia nekään eivät ole. Uskon, että mitä kalliimpi laite niin sitä varovaisemmin sitä pitää. Työkseen kuvaavat lehtikuvaajat ovat sitten eri sarjaa, on kiire ja muuta.

      • ABC-O

        Kieltämättä kokemukset tuon 70-300/4-5.6IS:n osalta tuli sivuttua aika lyhyesti. Putki oli tutulta lainassa yhden iltapäivän, jonka aikana otin täyden kortin kuvia 1D Mark II:lla. Mitä tuosta sitten lopulta tuli, reilut 200 otosta niin kiinteisiin kohteisiin kuin lentäviin lintuihin. Kaikki RAW-kuvia. Tarkoitus oli kokeilla, onko optiikassa jotain vikaa, kun suhteellisen vähän kuvannut tuttuni ei tahtonut saada kovin teräviä kuvia omalla 350:llään.

        Tuon (ja vain tuon) kokeilun perusteella optiikka toimi minusta yllättävän hyvin. Kuvat olivat teräviä ja tarkkoja (toki elikoita kuvattaessa poisheitettävien määrä on suuri). Vaikka kuvaus keskittyi lähinnä "eksoottisiin" olioihin kuten lokkeihin ja varpusiin, jälki yllätti myönteisesti. Oma näkemykseni asiasta on, että ero tuli tuossa tapauksessa rungoista ja ehkä kokemuksesta, toki 350:llä ja Mark II:lla on aika paljon eroa tarkennusjärjestelmien suhteen ja kokemus on aina kokemusta. Putkessa ei mielestäni ollut kuitenkaan mitään vikaa. Voi olla, että pojan 20D:n kanssa kokeiltuna näkemykseni olisi erilainen. Miten vain, mikäli rahavarat olisivat rajattomat, ostaisin tuollaisen varmaan "matkaputkeksi" tms. Sikäli positiivinen yllätys se oli. Kieltämättä myönnän tavallaan ihastuneeni tuon putken hinta/kuvanlaatu-suhteeseen. Mikäli valita pitäisi, tuon ja 70-200/4L:n välillä menisi aika hankalaksi. Pitäisi päästä kokeilemaan molempia vähän ongelmallisemmissa olosuhteissa.

        Kieltämättä tuo hämärässä kuvaaminen yms. laittaa aiheesta miettimään ja huomiosi on enemmän kuin aiheellinen. Oma kokeiluni sattui osumaan täydelliseksi kesäpäiväksi, eikä tuota linssiä siinä mielessä koeteltu kovinkaan paljoa. Toisaalta, IS-tuntuu suhteellisen toimivalta ratkaisulta ainakin niiden kokemusten perusteella joita allekirjoittaneella on. Toisaalta en pidä sitä välttämättömänä, sen verran pitkään tässä on pärjätty ilman ja suurempien ISO-arvojen kautta saatavat pienemmät suljinajat poistavat ainakin osin moisen tarpeesta. 400 ja 500 mm putkilla taas käytän pääsääntöisesti monopodia tai kolmijalkaa. En kuitenkaan osaa varmasti sanoa, voiko tuolla nimenomaisella putkella kuvata kunnolla hämärässä pensaikon keskellä olevaa kohdetta. Olettaisin, että voi. Toisaalta, niin voi 400 millisellä 5.6:llakin, jos monopodia käyttää ja suljinaika on luokkaa 1/100 sekuntia. Mutta ehkä joku täällä osaa arvioida tuota omien kokemustensa nojalla. Lyhyen tutustumisen perusteella 70-300/4-5.6IS jätti kuitenikin myönteisen kuvan.

        Juu. Ja se mitä sanot välineiden käsittelystä, pitää täsmälleen paikkansa. Jotenkin noita L-sarjalaisia tulee käsiteltyä aika helläkätisesti, vaikka ovat suunniteltuja aivan muuhun.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3633
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2469
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      37
      2323
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2067
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1582
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1569
    7. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      14
      1402
    8. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      128
      1320
    9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      271
      1304
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1275
    Aihe