Eli voisiko joku ystävällinen kertoa missä vika tai onko jollain samoja vaivoja? Saan kohtauksia jolloin alkaa ahdistaa,hengitys tuntuu hankalalta. huimaa ja paineen tunne päässä, päänsärky. todella poissaoleva tunne. ollut myös rytmihäiriöitä? lisäksi kasvoista ja käsistä lähtee tunto. muutenkin kuin kohtausten aikana. Myös pohkeet ja nilkat ovat kipeät/jäykät
Olen käynyt 2 kertaa sydän filmissä. kummallakaan kerralla ei lötynyt mitään häikkää. Verikokeet ja valtimoverikoe, ei mitään erikoista. keuhkokuvat puhtaat.
Viimeksi lääkäri sano että voisi olla pieni keuhkoveritulppa. mutta jätti silti sen tutkimatta!
onko kenelläkään vastaavaa? alkaa pikkuhiljaa riittää tämä "sairastelu"
Niskat?keuhkot?kasvain?
3
1739
Vastaukset
- keuhkoveritulppa
epäilyksenä ja jätetään siihen.
Ei se pelkkä sydänfilmi mitään selvitä.
Vein pari vuotta sitten ystäväni TYK:sin ensiapupoliklinikalle epämääräisten oireiden vuoksi, kun oli ensin pyörinyt turhaan terveyskeskuksessa. Hänellä todettiin keuhkoveritulppa ja hän joutui samantien tiputukseen, eikä saanut liikkua ollenkaan. Joutui tietysti myös jäämään sairaalaan sisälle. Kaikenkaikkiaan se oli pitkäaikainen juttu, jota ei otettu kevyesti.
Sinulla voi tietysti olla ihan joku muu sairaus, mutta mielestäni oireet ovat sellaiset, että tarvitset pikaisen tutkimuksen. Mene yksityislääkärille ja nopeasti, tai keskussairaalan päivystykseen.
Terveyskeskukseen en luota tällaisissa tapauksissa tippaakaan.
Eihän täältä netistä myöskään syytä kannata kysyä. Kyllä sen jokainen tajuaa, että oireesi ovat vakavia, mutta eivät tavallisten pulliaisten selvitettävissä, olkoonpa mitä tahansa. - Voisko olla?
Hmm. Kohtauksesi kuulostavat muuten suoraan lääkärikirjasta otetuilta, kohdasta paniikkikohtaus. Tuo, että tunto lähtee muutenkin kuin kohtausten aikana, on kyllä outoa. Paniikkikohtauksen tyypillisimmät oireet ovat: Ilman loppumisen tunne, tuntuu, että happea riitä vaikka sitä kuinka vetää. Epätodellinen, poissaoleva tunne, sekoamisen pelko ja kuoleman pelko. Rytmihäiriöt, sydän saattaa hakata tuhatta ja sataa tai muljahdella. Saattaa myös oksettaa, maha mennä sekaisin. Päässä voi tuntua painetta, mulla on ollut paniikkikohtaus ja tuntui että pää räjähtää just. Voimakas huimaus ja pyörrytyksen tunne. Tyypillisesti kasvot (erityisesti suun ympäriltä) ja kädet puutuvat, koska veressä on liikaa happea (seurausta hyperventiloinnista eli liikahengittämisestä kun tuntuu että ilma loppuu). Eikö kukaan lääkäri tosiaankaan ole väläyttänyt paniikkikohtauksen mahdollisuutta? Jos kohtaukset ovat toistuvia, niin kyseessä voi olla paniikkihäiriö. Kohtaukset eivät ole vaarallisia, niihin ei kuole vaikka siltä tuntuu. Paniikkihäiriöön on myös olemassa lääkkeitä, jos tilanne on oikein paha. Googlaapa paniikkihäiriö niin löydät netistäkin monesta paikasta oirelistan, voit verrata omia oireitasi niihin.
- Voisko olla?
Olisi muuten mukava kuulla, vertasitko oireitasi paniikkihäiriöoireisiin ja kuulostaako samalta? Vai kävitkö päivystyksessä ja mitä sanottiin? Tietenkään ei tarvitse kertoa jos et halua, mutta jäi vain kiinnostamaan. Sekin, että eikö kukaan lääkäri maininnut mahdollista paniikkihäiriötä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190