Uutisena on kerrottu, että useampikin sotilas on joutunut hoitoon paleltumien takia, vaikka varusteet ovat nykyaikaisia eikä oikeasti pakkastakaan vielä ollut. Onkohan tutkittu sitä, miksi näin voi tapahtua, koska ennenvanhaan varusteet olivat vanhanaikaisia ja rankka palvelus aloitettiin heti alussa säällä kuin säällä. Arvelen, että syynä saattaa olla se, ettei hallita ulkona työskentelevän ravitsemusta. Ei pienessäkään pakkasessa tarkene, jos tarjolla on jäävuorisalaattia ja muuta kevyttä eksoottisilla mausteilla höystettynä. Sotilas tarvitsee tukevan annoksen rasvaa ja proteiinia ynnä kunnolliset levysukat nahkasaappaisiin. Pienessä liikkeessä pitäisi olla koko ajan. Ei ns. taisteluharjoituksissa nykyään ole hajuakaan todellisista kriisioloista, joissa on puutetta kaikesta ja olisi selviydyttävä omatoimisella keksiliäisysyydellä.
Miksi sotilasta palelee
Dubio
4
741
Vastaukset
- sun kanssais
Totta, kirjoitat asiaa.
- .....
Ei paleltumia esiinny juurikaan kuin etelän varuskunnissa. Pohjoisessa asuvat osaavat varautua edes jollain lailla kylmään ja sen tuomiin ongelmiin.
- lgkajöglas
Panssariprikaatissa varusteet ja kalusto ovat samat kuin 60-lulla - siis taisteluharjoituksissa! :D
- Nimetön
Pahin syy palelemiseen on valittaminen. Valitettaessa pidetään suuta auki, jolloin kylmä pakkasilma pääsee sisään ja jäähdyttää tehokkaasti valittajan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874158Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283127No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760