Karttakeskustelua seuratessa aloin aavistella, että merenkulun perustiedot voivat kenties olla kateissa. Suunnitellaanko nykyisin pitkiä retkiä, kunhan ensin hankitaan iso vene ja siihen karttaplotteri? Hankkiiko kukaan edes saaristo- ja rannikkolaivurin tutkintoa vastaavaa tietämystä? Onko enää kurssejakaan? Entä meriteiden sääntöjen hallinta?
laivurikurssit korvattu
16
2010
Vastaukset
- minor700
Melkein joka paikkakunnalla jossa toimii Navigaatiokerho vedetään laivurin kursseja,joko kerho itse tai kansalaisopiston vetämänä. Kurssin jälkeen voi tentata saaristo- ja rannikkolaivurin tutkinnon.Kursseiilla oppii kaikkea mitä tarvitaan,meriteiden säännöt,merikortin käyttöä j.n e.
- jepetteri
Laivurikurssit eivät ole sama asia kuin itsensä paikallistaminen. Toki sekin on tärkeää, mutta kursseilla opitaan paljon muutakin kuin itsensä löytämistä.
Jos joku perustelee, että kurssin sijasta rahat kannattaa sijoittaa plotteriin, erehtyy.
Plotterista kun ei löydy merenkulun säädöksiä, väistämissääntöjä, väylämerkkien tulkkeja, pimeässä purjehdusvaloja käyttävän aluksen koon tunnistusmenetelmiä, paikantamistekniikkoja esimerkiksi vaikkapa vain yhden näkyvän merkin avulla sekä monia muita hyödyllisiä merenkulun taitoja. - laivurikursseista
Olen käynyt saaristolaivurikurssin muutama vuosi sitten kun aloitimme veneilyn.
Pakko sanoa, että kurssia voisi hieman nykyaikaistaa ja käyttää aikaa esim modernien suunnitusmenetelmien opiskeluun.
Ehkä kyseessä ei sitten olisikaan enää laivurikurssi vaan veneilijäkurssi.
Ymmärrän toki, että plotteri voi simahtaa jne, mutta oikeasti kysyn kuinka moni veneilijä jatkaa matkaa hernerokkasumussa kompassin ja kellon etc avulla?
-Kuha- daadaa
Kuhan nuo vanhat paperisten merikorttien & tähtien kanssa purjehtivat naavaparrat on kuolleet ja kuopattu niin mistäs me modernit purjehtijat sitten kiistellään ? Tulee jo tässä vaiheessa ikävä noita vanhoja guruja homeisten merikorttiensa kanssa. Tulevaisuudessa ehkä kiistellään siitä onko ilman tutkaa purjehtiva vanhanaikainen homeparta?
- horina
daadaa kirjoitti:

Harmaapartainen ukko olen, mutta purjehdin yhä (yli 40 vuotta omilla veneillä). Ystävällisessä tarkoituksessa kommentoin kantojanne, koska jotain navigoinnista sentään luulen tietäväni:
1. veneeni elektroniseen navigointivarustukseen kuuluu kyllä plotteri sekä erikseen pc jossa kaksi karttaohjelmaa ja koko pallon kartat. Gepsejä on 3 kpl. Lisäksi tietysti on ne tavanomaiset välineet, tutka ja muut (kompassit, loki, kaiku, barometri, vedenlämpömittari...). Varalla on se teitä hymyilyttänyt sekstanttikin, ja on myös matkaradio.
2. paperikartat ovat käytössä lisäksi, aina. Merkitsen sijainnin karttaan vähintäin kerran vrk:ssa (en nyt tarkoita saaristoretkiä). Karttamerkinnät on "back-up" ja pidän niitä oleellisina turvallisuudenkin kannalta. Sijainti, tuuli, kurssi, nopeus ym tiedot tietysti pannaan lokikirjaan päivittäin.
3. Sitten se pointtini. Olen tarvittaessa navigoinut kokonaan ilman elektroniikkaa - aikaisemmin tietysti yksinomaisesti, kun gps-järjestelmää ei vielä ollut olemassa (eikä sitä edeltänyttä deccaa). Nykyisin olen joutunut turvautumaan vanhanaikaisena pitämäänne navigointiin ainoana toimivana menetelmänä erikoistilanteissa: Gpsin antenni on vaurioitunut kahdesti, antennikaapeli syöpynyt poikki kerran, gps ja vara-gps ovat menneet epäkuntoon ainakin kerran, uusi käyttöakku on simahtanut kerran (kaikki pimeni), starttiakku on sisäisen oikosulun takia kärventynyt kerran, laturi on simahtanut kerran, kone on simahtanut kerran eikä akkuja voinut ladata (sateisessa kelissä aurinkopaneeli ei ladannut), pc on oikutellut usein, uusi karttaplotteri hyytyi äkillisesti. Miten ajattelitte itse navigoida vastaavissa tilanteissa? Jaa, ettei sellaista muka satu? Kyllä sattuu, kun purjehtii enemmän! Usein ikävät yllätykset vielä tulevat mahdollisimman huonolla hetkellä, esim. elektroniikan mykistyminen ukkosmyrskyssä (salama). Merivesi on elektroniikalle tuhoisaa eivätkä "vesitiiviit" laitteet olekaan olleet riittävän vesitiiviitä.
Niin se matkaradio. Silläkin voi suunnistaa. Lähetysaseman summittaisen suuntiman voi määrittää paistinpannun avulla. Kun paistinpannu on matkaradion ja aseman välissä, ääni heikkenee.
Älkää siis hyvät nuoret tuomitko perinteisiä menetelmiä. Jonain päivänä.....JOS oikeasti meriä purjehditte. - -Hauki
>>> mutta oikeasti kysyn kuinka moni veneilijä jatkaa matkaa hernerokkasumussa kompassin ja kellon etc avulla?
Jos tuolainen keli yllättää merellä, niin mitä sitten teet? Jätä veneen ankkuriin ja lähdet baasiin ottamaan neuvoanatavat?
oi sinua typerystä, ei kai tuollaisessa tilanteessa ole muuta tehtävissäkään kun jatkaa, ja se joko onnistuu tai ei. On kivellä tai sitten ei. Ja jokaisella on mahdollisuus opetella navigoimaan ilman elekytroniikka tai ei. Itsepähän maksat.... - n.n.
Jokseenkin selkeä provokaatio...
- siihenkin kursseja?
Onko uusavuttomien joukko jo niin suuri, että gepsin tai plotterin käyttökurssi tulee tärkeämmäksi kuin perusasioiden oppiminen? Jos laite ei toimi tai polttoaine loppuu, soitetaan merivartiosto apuun. Niin helppoako se on?
- 8 v sitten
Kävin aikoinaan saaristolaivurikurssin. Valtaosin oli hyödyllinen ja tarpeeseen. Paljon oppi uusia ja tärkeitä asioita. Mutta, aivan ylempalttinen tuntimäärä käytettiin peruslaskuharjoituksiin: Tosisuunta, kompassisuunta, kauanko kestää jos ajat sinne ja tänne, Möylyn edestä ja Möylyn takaa. Ihan kivoja peruslaskutoimituksia, mutta en tiedä kenenkään koskaan niitä käyttäneen elävässä elämässä.
Toinen seikka joka jäi nyppimään oli tutkinnolla rahastaminen: Tutkintoon päästäkseen piti maksaa jos mitäkin maksuja läjäpäin aina navigaatioseuran pakkojäsenyytä möten. En tiedä mikä on käytäntö nykyään mutta ainakin tuolloin siitä muodostui hiton kallis paperi. - ihan turha
8 v sitten kirjoitti:
Kävin aikoinaan saaristolaivurikurssin. Valtaosin oli hyödyllinen ja tarpeeseen. Paljon oppi uusia ja tärkeitä asioita. Mutta, aivan ylempalttinen tuntimäärä käytettiin peruslaskuharjoituksiin: Tosisuunta, kompassisuunta, kauanko kestää jos ajat sinne ja tänne, Möylyn edestä ja Möylyn takaa. Ihan kivoja peruslaskutoimituksia, mutta en tiedä kenenkään koskaan niitä käyttäneen elävässä elämässä.
Toinen seikka joka jäi nyppimään oli tutkinnolla rahastaminen: Tutkintoon päästäkseen piti maksaa jos mitäkin maksuja läjäpäin aina navigaatioseuran pakkojäsenyytä möten. En tiedä mikä on käytäntö nykyään mutta ainakin tuolloin siitä muodostui hiton kallis paperi.kurssi ole, mutta sivuuttaa paikanmäärityksen osalta melko tehokkaasti tämän päivän. Ja sitten opetellaan jonkun ihmeen maaefektialuksen valoja?
Hyviä veneilijän perustietoja sieltä saa, mutta se ei kurssia tarvitse, kirja iltalukemiseksi riittää hienosti jos on kykyä minkäänlaiseen järkeilyyn siinä lukemisen ohella. Ei noi asiat oikeasti mitään kovin ihmeellisiä ole. Enemmän vaivaa vaatii etsiä hyvää tietoa sen gepsin menestykseekkäästä käytöstä käytännössä, mutta on todella olennaista osata toimia sitten kun se ei toimi. Isolla vedellä ei ole niin kiire sopeutua tilanteeseen kun vettä on, mutta rannan tuntumassa on syytä saada paperinavigointi rullaamaan mutta nopeasti, kaikki saaret näyttää nimittäin melko samanlaisilta mereltä... - syytä osata!
8 v sitten kirjoitti:
Kävin aikoinaan saaristolaivurikurssin. Valtaosin oli hyödyllinen ja tarpeeseen. Paljon oppi uusia ja tärkeitä asioita. Mutta, aivan ylempalttinen tuntimäärä käytettiin peruslaskuharjoituksiin: Tosisuunta, kompassisuunta, kauanko kestää jos ajat sinne ja tänne, Möylyn edestä ja Möylyn takaa. Ihan kivoja peruslaskutoimituksia, mutta en tiedä kenenkään koskaan niitä käyttäneen elävässä elämässä.
Toinen seikka joka jäi nyppimään oli tutkinnolla rahastaminen: Tutkintoon päästäkseen piti maksaa jos mitäkin maksuja läjäpäin aina navigaatioseuran pakkojäsenyytä möten. En tiedä mikä on käytäntö nykyään mutta ainakin tuolloin siitä muodostui hiton kallis paperi.Oma mielipiteeni on aivan vastakkainen. Todellakin käytän näitä laskutoimituksia taidon ylläpitämiseksi. Niiden osaaminen voi yht´äkkiä olla todella tarpeellista - niinkuin eräs aikaisempi kommentti jo totesi.
Omasta saaristo-ja rannikkolaivuritutkinnoista on yli 20 v., mutta navigoinnin perusasiat eivät vanhene. - kävin
8 v sitten kirjoitti:
Kävin aikoinaan saaristolaivurikurssin. Valtaosin oli hyödyllinen ja tarpeeseen. Paljon oppi uusia ja tärkeitä asioita. Mutta, aivan ylempalttinen tuntimäärä käytettiin peruslaskuharjoituksiin: Tosisuunta, kompassisuunta, kauanko kestää jos ajat sinne ja tänne, Möylyn edestä ja Möylyn takaa. Ihan kivoja peruslaskutoimituksia, mutta en tiedä kenenkään koskaan niitä käyttäneen elävässä elämässä.
Toinen seikka joka jäi nyppimään oli tutkinnolla rahastaminen: Tutkintoon päästäkseen piti maksaa jos mitäkin maksuja läjäpäin aina navigaatioseuran pakkojäsenyytä möten. En tiedä mikä on käytäntö nykyään mutta ainakin tuolloin siitä muodostui hiton kallis paperi.70-luvulla kansalaisopiston kautta,ei mitään pakkojäsenyyksiä,kansainvälinen huviv.lupakirja 10 mk,mitä en ole tarvinnut koskaan ja nyt vanhentunut kuulemma.
- jepetteri
-Hauki kirjoitti:
>>> mutta oikeasti kysyn kuinka moni veneilijä jatkaa matkaa hernerokkasumussa kompassin ja kellon etc avulla?
Jos tuolainen keli yllättää merellä, niin mitä sitten teet? Jätä veneen ankkuriin ja lähdet baasiin ottamaan neuvoanatavat?
oi sinua typerystä, ei kai tuollaisessa tilanteessa ole muuta tehtävissäkään kun jatkaa, ja se joko onnistuu tai ei. On kivellä tai sitten ei. Ja jokaisella on mahdollisuus opetella navigoimaan ilman elekytroniikka tai ei. Itsepähän maksat....leka pohjaan ja odottamaan, jos keli sallii.
Kiville ei ole pakko ajaa. - -Hauki
jepetteri kirjoitti:
leka pohjaan ja odottamaan, jos keli sallii.
Kiville ei ole pakko ajaa.On hyvä ajatus, vaikka harvemmin toimii kun hätä on ja keli on paha. Siis niillä vermeillä mitä sä Biltemasta olet edullisesti saanut.
On nääs laivaväylää ym. ja jos ei tiiä missä on, niin kyllä paukkuu. kantsis vähän tietää. Kiviläkin kivampaa kun laivat ei siellä aja yli.
Ja kun on kova svelli ja syvää, niin mites se sun ankaroliina ja 3 kg kätevä ja tilaasäästävä naara-ankkuri toimii? Se on hyvä silloin jos ei tuule ja ei ole vettä enempää kuin max 10m niin se kengännarukin voi riittää. Ellein sitten leikkaa sulta sormia veke.
Sun jutuista näkee, että ei olla oikein vakavissa paikoissa oltu. Hyvä sule. Ja hyvä että en ole sun kyydissä ollut. Sä oot vaarallinen, mutta ´sun muija tietysti on sitä mieltä että sä oot tosi skönäri. Niin se menee. - Järjestyy
-Hauki kirjoitti:
On hyvä ajatus, vaikka harvemmin toimii kun hätä on ja keli on paha. Siis niillä vermeillä mitä sä Biltemasta olet edullisesti saanut.
On nääs laivaväylää ym. ja jos ei tiiä missä on, niin kyllä paukkuu. kantsis vähän tietää. Kiviläkin kivampaa kun laivat ei siellä aja yli.
Ja kun on kova svelli ja syvää, niin mites se sun ankaroliina ja 3 kg kätevä ja tilaasäästävä naara-ankkuri toimii? Se on hyvä silloin jos ei tuule ja ei ole vettä enempää kuin max 10m niin se kengännarukin voi riittää. Ellein sitten leikkaa sulta sormia veke.
Sun jutuista näkee, että ei olla oikein vakavissa paikoissa oltu. Hyvä sule. Ja hyvä että en ole sun kyydissä ollut. Sä oot vaarallinen, mutta ´sun muija tietysti on sitä mieltä että sä oot tosi skönäri. Niin se menee.Just samaa mieltä, ei Bilteman vehkeillä myönnetä laivurin todistusta. Määrittelyt voitas nykyaikaistaa siten, että kymppitonnin laatuplotterilla pääsis saaristolaivuriks kahdenkymppitonnin laitteilla rannikkolaivuriks ja jos ois kolmenkymppitonnin vehkeet voitas nimetä avomerilaivuriks. Ei mitään vanhanaikaisia tutkintoja enään.
- Jurputtaja
Eihän se noin mene! Ensin hankitaan iso plotteri ja siihen kiinni pieni vene.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186