Matti Vanhasen ex-naisystävän mukaan Matti pelkäsi sitä että hänen lapsensa saavat tietää, että toinen nainen rakastaa heidän isäänsä.
Kovinpa ovat solmussa nyt "seksi"-Matin kiemurat. Nähtävästi Matti haluaakin vain ilmaisseksipalveluita, ei rakkautta. Niin on valta noussut kusena päähän.
Mitähän Matti ajattelee nyt?
16
394
Vastaukset
- minulle TavisArkkis
miten pääministeri eroaa muista Suomen miehistä..eivätkö kaikki mieluiten hae mainitsemiasi ´ilmaisseksipalveluja´?
- Markkinatalouden puoltaja
Ilmaisseksipalvelujen hakeminen sopii kyllä kaltaillesi kepulaisille ja sosialisteille. Me kokoomuslaiset kannatamme markkinataloutta seksipalveluissakin. Valitettavasti vain olette aloittaneet ajojahdin yrittäjän vapautta vastaan tässä asiassakin, kuten olemme saaneet viime viikkoina lehdistä seurata.
- TavisArkkis
Kansasta löytyy aina vilpin- ja huorintekijää, väkivaltaa ja muuta vähemmän mairittelevaa.
En silti usko suomalaisten toivovan sellaisia kansanedustajikseen, saati hallitukseen ja pääministeriksi asti, mutta kansahan sen taas päättää ensi keväänä
Seksin osalta suurin osa suomalaisista mieltää sen osaksi kestävää parisuhdetta, sekä miehistä että naisista noin puolet sortuu tai hakeutuu ulkopuoliseen seksiin.
Kysynkin sinulta, mitä mieltä olet tästä kehityksestä, ja minkä instituution tehtävänä olisi puuttua siihen, koska kasvavat taloudelliset seuraukset maksaa viime kädessä julkinen veroraha? - pulmuseni oi..
TavisArkkis kirjoitti:
Kansasta löytyy aina vilpin- ja huorintekijää, väkivaltaa ja muuta vähemmän mairittelevaa.
En silti usko suomalaisten toivovan sellaisia kansanedustajikseen, saati hallitukseen ja pääministeriksi asti, mutta kansahan sen taas päättää ensi keväänä
Seksin osalta suurin osa suomalaisista mieltää sen osaksi kestävää parisuhdetta, sekä miehistä että naisista noin puolet sortuu tai hakeutuu ulkopuoliseen seksiin.
Kysynkin sinulta, mitä mieltä olet tästä kehityksestä, ja minkä instituution tehtävänä olisi puuttua siihen, koska kasvavat taloudelliset seuraukset maksaa viime kädessä julkinen veroraha?ennemmin vahtii kapallisen kirppuja kuin halullisen miehen/naisen ;))
Lisää p....poliiseja!! - TavisArkkis
pulmuseni oi.. kirjoitti:
ennemmin vahtii kapallisen kirppuja kuin halullisen miehen/naisen ;))
Lisää p....poliiseja!!Olipa hupaisaa seurata aamuTV:stä paviaaniyhdyskunnan sosiaalista käyttäytymistä.
Surkuhupaisaa taas se että jopa eläinyhteisöillä tuntuu olevan inhimillisemmät parisuhteet ja seksikäytösmoraali kuin joillakin "sivistyneen" ihmislajimme näkyvillä edustajilla. - Linnêa
Olimme Pietarin matkalla, jotkut herrat olivat muutaman päivän "sen" puutteessa, katselivat Nevskissä tarjokkaita sillä silmällä.
Herran harkittua hetken sanoi pöydässä, ei viitsi maksaa pikkuveitikalle iloista, kun kotona saa niitä ilmaiseksi.
Siinäpä se. Eipä tuonut matkalta vaimolle Tiettyä tervetuliaslahjaa kuten jotkut muut. - minäkin mitä matti
Linnêa kirjoitti:
Olimme Pietarin matkalla, jotkut herrat olivat muutaman päivän "sen" puutteessa, katselivat Nevskissä tarjokkaita sillä silmällä.
Herran harkittua hetken sanoi pöydässä, ei viitsi maksaa pikkuveitikalle iloista, kun kotona saa niitä ilmaiseksi.
Siinäpä se. Eipä tuonut matkalta vaimolle Tiettyä tervetuliaslahjaa kuten jotkut muut.nyt ajattelee ;)Hän miettii,miten voi olla mahdollista,että joku VAIN kokiksi lukenut"nobody"uskaltaa unelmoida pääsevänsä AKATEEMISEN pääministerin vaimoksi/rakastetuksi.Matin iässä muistetaan,että piiat ovat isäntien iloja,ei naimisiinmenoja,varten.Säätyerot!-luokat!(muistakaa,että 50-luvulla syntyneet ajattelevat eri tavalla kuin lähempänä 70-lukua syntyneet)
- TavisArkkis
minäkin mitä matti kirjoitti:
nyt ajattelee ;)Hän miettii,miten voi olla mahdollista,että joku VAIN kokiksi lukenut"nobody"uskaltaa unelmoida pääsevänsä AKATEEMISEN pääministerin vaimoksi/rakastetuksi.Matin iässä muistetaan,että piiat ovat isäntien iloja,ei naimisiinmenoja,varten.Säätyerot!-luokat!(muistakaa,että 50-luvulla syntyneet ajattelevat eri tavalla kuin lähempänä 70-lukua syntyneet)
Ymmärsin kyllä viestisi tarkoituksen, mutten silti oikein lähtisi kehumaan tuota Matin akateemisuutta - sen verran aikaa ja varmaan ystävienkin tukea tarvittiin oppiarvon saamiseen.
Nahjus mikä nahjus. - katsohan....ei
TavisArkkis kirjoitti:
Ymmärsin kyllä viestisi tarkoituksen, mutten silti oikein lähtisi kehumaan tuota Matin akateemisuutta - sen verran aikaa ja varmaan ystävienkin tukea tarvittiin oppiarvon saamiseen.
Nahjus mikä nahjus.hän sen väliä ,miten sen on hankkinut,kunhan sen on ;))
- TavisArkkis
katsohan....ei kirjoitti:
hän sen väliä ,miten sen on hankkinut,kunhan sen on ;))
Kyllä Suomen kansan pitää saada tietää, mikä nahjus on nyt pääministerinä.
EU:n puheenjohtajuus pitää Matin uutisotsikoissa sopivasti ennen vaaleja, mutta kannattaa ottaa selville, missä ovat tulokset: hukkamatka Puolasta, Turkista, vaan ei naimareissulta,on sentäs saatu ilmaiseksi, jos nyt Matti edes saa.
Ei ole muuten kukaan ex-vaimo,ex-ministerikollega tanja tahi Susan-jätetty mainostanut vielä Matin "taitoja". - N.AIN.EN
TavisArkkis kirjoitti:
Kyllä Suomen kansan pitää saada tietää, mikä nahjus on nyt pääministerinä.
EU:n puheenjohtajuus pitää Matin uutisotsikoissa sopivasti ennen vaaleja, mutta kannattaa ottaa selville, missä ovat tulokset: hukkamatka Puolasta, Turkista, vaan ei naimareissulta,on sentäs saatu ilmaiseksi, jos nyt Matti edes saa.
Ei ole muuten kukaan ex-vaimo,ex-ministerikollega tanja tahi Susan-jätetty mainostanut vielä Matin "taitoja".>>Ei ole muuten kukaan ex-vaimo,ex-ministerikollega tanja tahi Susan-jätetty mainostanut vielä Matin "taitoja".
- Rosendahl.
Kaksiosaisen sarjan ensimmäinen osa, en muista nimeä.
Pääosissa Peter Strauss ja Rachel Ward.
Strauss esitti hyveellistä ja esimerkillistä perheenisää, jolla tosin alkoi molo niin kuin Matillakin ohjata elämää.
Niinpä Peterin esittämä roolihahmo sanoi vaimolleen (Ward) menevänsä kaupunkiin asioimaan.
Kuitenkin hän menikin toisen naisen luokse ja kipitteli pitkin metsiä ja pöheikköjä tämän naisen kanssa.
Pahaksi onneksi vaimo näki tämän parin metsään menossa, voi voi sentään.
Mutta vaimopa piti tietonaan, että oli nähnyt moisen teerenpelin ja odottikin vain seuraavaa kertaa, kun mies taas kirmaili metsikköön kuksimaan toista naista.
Kun tämä toinen kerta tuli, vaimo otti kolme lastaan mukaan ja seurasi miestään ja anteliasta toista naista.
Oli siinä Matilla, ei kun Peter Straussin esittämällä roolihahmolla ikävä tilanne, kun koko perhe tuli yllättämään hänet rysän päältä.- että Matti on vapaa mies
Toivottavasti tästä nyt ei tule uutta trendiä ja kaikki jätetyt naisystävät ryhtyvät lehtien palstoilla puimaan entisen miesystävänsä ominaisuuksia ja huutamaan miksi minut hylkäsit!!
- vai chat-palsta?
että Matti on vapaa mies kirjoitti:
Toivottavasti tästä nyt ei tule uutta trendiä ja kaikki jätetyt naisystävät ryhtyvät lehtien palstoilla puimaan entisen miesystävänsä ominaisuuksia ja huutamaan miksi minut hylkäsit!!
Missäs se Matti Susanin tapasikaan?
- JormaKKorhonen
...olisikohan aiheellisempaa kysyä: millähän Matti ajattelee?
- varmaan
ajattelee sinun kapi korhosen kullilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064572Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293393No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452380- 391418
- 361343
- 381196
- 141102
- 1591026
- 27978
- 6944