Homeiden keräytymisestä?

homehamsuli

Kun henkilö on pitkäaikaisesti kosteusvauriomikrobien vakavasti saastuttamassa tilassa, niin hän tulee hengittäneeksi ja nielleeksi sekä saaneeksi ihon kautta elimistöönsä aikamoisen kasan homeainesta ja toksiineja. Keräytyvätkö nuo myrkyt elimistöön vai onko niillä jokin luonnollinen poistumistie?

Kysymykseni motiivi on seuraava: homeasunnossa tapahtuneen altistumiseni aikana koin muiden oireiden rinnalla ajoittaista ruokahaluttomuutta, mikä taitaa olla aika tavallistakin ainakin staku-altistuksessa. Ruokahaluttomuudesta huolimatta lihoin puolen vuoden aikana kymmenen kiloa. Ainakin osin siitä voi syyttää sitä, että kun ruokaa ei tee mieli, on syötävä sitä mitä enimmin tekee mieli, ja usein tuo enimmin oli jotakin hyvin rasvaista, ja suklaallakin tuli tasapainotettua heikentynyttä mielenvirkeyttä aika lailla - itsensä hoitoa sekin, kun päässä jytää niin kuin staku jytää. Jossakin lähteessä on muistaakseni myös mainittu, että (selittämätön) lihominen tai laihtuminen on yksi homeoire. Okei, mutta nuo kymmenen kiloa ja enemmänkin eivät ole kauhean viehättäviä, ja kun potee muutenkin alveoliittista huonohappisuutta, niin eivät ne kilot ainakaan edesauta hengittämisen riemua.

Helpostihan niistä ylimääräisistä rasvoistaan tahdonvoimalla eroon pääsee, mutta uskaltaako sen tehdä? Ovatko homeet rasvaliukoisia?

Vai joutuisiko elimistö nyt terveemmissäkin olosuhteissa uuteen myrkytystilaan, kun laihduttaessa rasvan sulamisen myötä myrkyt ja homeet vapautuisivat koko elimistön uusiokäyttöön, mikäli ne siis eivät ole liuenneet tai hävinneet minnekään?

(Jos katsoitte Housen viime jakson, niin siinähän käsiteltiin tuota samaa tematiikkaa, ei tosin homeiden osalta, mutta myrkkyjen keräytymisestä oli kyse kuitenkin. Potilaan talossa oli termiittejä, joiden pesänrakennustouhujen myötä myrkkyä vapautui hengitysilmaan ja keräytyi siis potilaan elimistöön, ja kun potilas laihtui, niin nuo myrkyt vapautuivat aiheuttaen vakavan myrkytystilan. Tämä viittaus tuonne tv-viihteen puolelle vain helpottaakseni kysymysteni hahmottamista, jos nimittäin joku muukin on laillani viehättynyt tuosta loistavasta tv-sarjasta.)

9

1036

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rasvaliukoisina

      http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2000/250100.html


      "Hometalojen mikrobimyrkyt ovat rasvaliukoisia, aerolisoituvia ja kemiallisesti kestäviä, mikä tekee niistä pelottavia. Rasvaliukoisuus tarkoittaa sitä, että ne tulevat muovien läpi ja varastoituvat niihin. Koska myrkyt pääsesät muovin läpi, ne pääsevät tällöin myös ihon, sarveiskalvon ja hengitysteiden epiteelin läpi. - Kun mikrobimyrkky on päässyt ihmiseen, siitä ei pääse eroon. Myrkyt kertyvät ja kertyvät, mutta häviävät hyvin hitaasti. Dioksiinimittausten perusteella ilmiö on ennustettavissa, koska dioksiinilla on samanlaisia fysikaalisia ominaisuuksia kuin mikrobimyrkyillä"

    • käsittelylaitos

      "Osa maksasolujen myrkynpoistosta tapahtuu solujen voimalaitoksissa eli mitokondrioissa. Siellä neutraloidaan esim steroidihormonit, sappiaineet sekä ylimäärä rasvaliukoisia vitamiineja. Mitokondrioiden korkea aineenvaihdunnallinen aktiviteetti aiheuttaa lisääntyvää hapetusstressiä ja helposti myös happivajausta."

      koko linkki:
      http://www.antioxidant.fi/art_puhdistu.html

      Tästä voisi löytyä jotain pientä tiedon murua!

      Kokemuksesta voin kertoa että inkivääri ja vehnänorasmehu saavat kyllä toimintaa aikaan kehossa.
      Vehnänorasmehu kannattaa ottaa kuuriluotoisesti eli joka aamu yksi jääpala pieneen vesitilkkaa,annat sulaa ja juot.

      Tuore inkivääri on edullinen ja sillä saa kehosta nostetuksi hikoilun ja virtsan kautta pois kaikenlaista mönjää. Käytä sitä teenä.

      ÄLÄ käytä kuivattua inkiväärijauhetta. Sen vaikutus on sitten taas toinen tarina.

      • tuhoutuneet solut

        onkin sitten hankalampi saada korvautumaan uusilla, ts. korjaantumaan homeiden aiheuttamasta rappeutumisesta. Useilla mikrobeilla "kun on tapana" ajaa solut tuhoutumaan.


      • että maksakin alkaa

        tuhoutua ja sen toimintakyky alentuu homemyrkkyjen vaikutuksesta. Ensin pitää saada perussolunenergiatuotanto toimimaan ja solut korjautumaan, jotta elimistö pystyisi kokonaisvaltaisesti hyödyntämään puolustusmekanisminsa. Sitten voisi olla mahdollista myös todellinen toipuminen.


      • saadan
        että maksakin alkaa kirjoitti:

        tuhoutua ja sen toimintakyky alentuu homemyrkkyjen vaikutuksesta. Ensin pitää saada perussolunenergiatuotanto toimimaan ja solut korjautumaan, jotta elimistö pystyisi kokonaisvaltaisesti hyödyntämään puolustusmekanisminsa. Sitten voisi olla mahdollista myös todellinen toipuminen.

        elimistö korjattu kuntoon?


      • uudistuu
        tuhoutuneet solut kirjoitti:

        onkin sitten hankalampi saada korvautumaan uusilla, ts. korjaantumaan homeiden aiheuttamasta rappeutumisesta. Useilla mikrobeilla "kun on tapana" ajaa solut tuhoutumaan.

        ja niitä voi auttaa mm. lisäämällä tiettyjen vitamiinien jo laskenutta tasoa kehossa.

        Antamalla elimistölle rakennusaineita,voi helpottaa sen yritystä korjata vahinkoja.

        Tiesitkö muuten että esim. c-vitamiinilla on myös kyky kuljettaa myrkkyjä kehosta.
        Jossakin muistaakseni on ravinnon homeiden neutralisoimiseksi suositeltu C-vitam. jauhetta ruokaan. Annostuksia en nyt muista.


      • kuuluvat kuvioon
        tuhoutuneet solut kirjoitti:

        onkin sitten hankalampi saada korvautumaan uusilla, ts. korjaantumaan homeiden aiheuttamasta rappeutumisesta. Useilla mikrobeilla "kun on tapana" ajaa solut tuhoutumaan.

        myös siinä mielessä,että meidän pitäisi muistaa juoda päivässä riittävästi. Munuaiset tykkäävät kun niitä puhdistetaan. Munuaiset eivät tykkää jos juot liikaa ja kovin kylmää vettä.

        Ohjeita litroista on varmasti monia,mutta tunnustele mikä olisi sinulle sopiva (1-2 l).

        Muistatko aina aamulla juoksuttaa seisoneen veden putkistosta pois,ennenkuin otat sen raikkaan lasillisen.


    • varovaisesti

      Rasvaliukoiset myrkyt ovat kehon rasvoissa homogeenisesti jakautuneena. Rasvaahan on tietty määrä paitsi sellaisenaan "läskinä" myös esimerkiksi veressä ja äidinmaidossa (rasvapitoisuus n. 5 %). Tasainen jakautuminen tarkoittaa, että jos kudoksen rasvassa on 20 pg/g dioksiineja veren rasvassa on sitä myös yhtä paljon. Kun laihduttaa, rasvaa poistuu ja myrkkyjä vapautuu verenkiertoon sen verran kuin oli poistuneessa rasvassa. Veren myrkkypitoisuus nousee ja nousua on havaittavissa myös äidinmaidossa.

    • sairastellut

      Minäkin lihosin yli kymmenen kiloa homekämpässä. Kuvittelin sen johtuvan vain siitä, etten voinut harrastaa liikuntaa. Ajattelin, että kun joka päivä on sairas, eikä pääse lenkille, niin tottahan niitä kiloja kertyy. Lähtivät pois myöhemmin, kun muutimme siitä kämpästä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe