Mahtaisiko kukaan tietää todellisen syntytarinan Juice Leskisen biisiin "Leppävirran kansainvälinen kaatopaikka" ? Kiinnostaisi suuresti tietää, koska olen tunnen Leskisen tuotannon melko tarkkaan ja satun asumaan tuolla kaatopaikalla.
Kuka tietää syntytarinan?
4
4638
Vastaukset
- Juice fani vm79
Tietojeni mukaan tuo biisi syntyi siitä, että Juicen keikoilla kulki tietty faniryhmä, jota kutsuttiin leppävirraksi, koska osa porukasta oli sieltä kotoisin. Kuten biisissä mainitaan, soittajat unohtelivat mitä milloinkin keikkapaikoille, josta tuo uskollinen faniryhmä "leppävirta" aina toimitti ne heille takaisin seuraavalle keikalle. Niinpä Leskinen päätti kunnioittaa heitä laululla.
- juuso
joku juicen bandin jätkistä oli hukannut piponsa kemissä ja muutamaa viikkoa myähemmin se pipo löytyi leppävirran kaatopaikalta jotenkin ihmeellisesti osautui vielä takaisin omistajalleen, siinä ainakin osasyy siihen miks kyseinen kappale on tehty..
- -.-
Laulussa "teuvo" niminen henkilö tarkoittaa Puntti Valtosta joka oli niihin aikoihin Juicella kitaristina. Puntilla oli tapana hukata koko ajan tavaroitaan ja niitä sitten hänelle läheteltiin perästä päin. Itse joskus pääsin Pietarsaaressa saatille yhtä kaunista Leppävirtalaista opiskelijatyttöä mihin oli suuresti apuna tämä kyseinen kappale.Tytön sai mukavasti nauramaan kertoilemalla tästä laulusta.Vaan onneksi tästä tapauksesta ei tullut kenenkään syntytarinaa.
- Anonyymi
Onko tää ihan tosi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä12611124Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on15610324- 268030
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1876537Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.505612- 735061
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1464374Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai254236Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas704067Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1333614