Jahas, että tuoko se palstan käden kuva?
Miten niin rehenteleviä voi noin läskiksi itsensä syönyt kirjoittaa?
Herra Käde, suosittelen ehdottomasti aloittamaan Painonvartijoissa tahi keventäjät.fi.
Silloin näkisimme, onko sitä tahdonlujuutta miehessä. Ihan totta, tuollainen ylipaino ON vaarallista ja itse aiheutettua....
Miten niin rehenteleviä voi noin läskiksi itsensä syönyt kirjoittaa?
Herra Käde, suosittelen ehdottomasti aloittamaan Painonvartijoissa tahi keventäjät.fi.
Silloin näkisimme, onko sitä tahdonlujuutta miehessä. Ihan totta, tuollainen ylipaino ON vaarallista ja itse aiheutettua....
Vastaukset 17
Vanhimmat
lihavat jätettäisiin kylmästi kuolemaan...
Lihavat antaa huonomman työpanoksen kuin itsestään huolta pitävät.Eläköityvät ja rupeavat sairastelemaan aikaisemmin kuin muut.
Syöpöt ja juopot ovat samanlaisia heikkotahtoisia ihmisiä,joiden paikka ole meitä edustamassa eduskunnassa.
Äänestäkää muita Helsingin piirin ehdokkaita kuin Sademiestä ja Kähärää.
Minä olen jo pitkään sanonut, että KÄDE on taakka puolueelle muutenkin kluin painonsa suhteen. Mutta Halla-aho taas on nähtävästi anorektikko (rotuopit ja yleinen suuruudenhulluus saattavat johtua ruumiilliden heikkouden aiheuttamista sekavauustiloista). Onko Helsingin alueella ketään normaalipainoista ja mieleltään tasapainoista?
sittenkin lähteä ehdokkaaksi :)
Suomen kielessä, siinä wanhassa muodossa: NOITA!
Millä ihmeellä jotkut täällä kuvittelevat kauniin Kiira Korven persuksi?
Muuten, se leirittäjä-käde voisi jotain sanoa läskeistään? Sanoihan Ahtisaarikin omistaan..
Vai onko käde puolueensa vpj:n kannalla, ettei persuissa arvostella puolueen johtoa?
Ja eikös käde ole sitöjohtotroikkaa ainakin piirissä?
niin se "noita" on noitunut persut :):):)
onko Kiira ja kuka Kiira persujäsen tai miksi häntä täällä ylistätte?
Paitsi, että kaunis ja taitava omassa lajissaan.
niin Persuissa ainakin arvostetaan :)
Juttu Kiira Korvesta. Erittäin suuresti arvostettu, Suomen taitoluistelijoiden ykkönen, yms. Puheet arvostamattomuudesta on siis sarjaa:
Persu Valehtelee AINA!
Perse ja suu porukka in niin itseään täynnä, että eivät tosiaan muita arvosta!
Säälilläviä pellejä koko sakki!
Turha Kiira Korpea teihin sekoittaa!
Telkkarista tulee liikalihavista kertoavia ohjelmia, joissa nämä onnettomat viedään leirille, jossa heidän on PAKKO liikkua ja syödä minimaalisen vähän.
Koska KÄDE on valmis leirittämään alkoholisteja, ehdotankin KÄDElle pakollista läskileiriä!
Paskalle taivu.
Tai muutoin vain pitää kaiken sisällään. Kontulan klaanin kannattajathan kehuvat pyllistelevänsä metsänreunassa.
Katsos ystävä hyvä, se että on hieman tukeva ei tarkoita että olisi siitä johtuen sairas.
Kolestrooli 4,9 hemoglobiini 173 senkka 2 ei sokeria, ei valkuaista,ei maksa eikä munuais vikoja eikä muutakaan ongelmaa. Pane lukemat paremmaksi, sillä vaikka olisi kuinka hernekeppi, niin sairaampi voi olla.
Se on niinkin että mitä isompi nalli, niin sitä isompi iskuri! ;D
Läskillä ei ole luonnetta kuten ei juopollakaan.
osoittaa, että nimimerkin takaa toisten ulkomuotoa tai panoa arvostellaan. Uskon kyllä että esim. KÄDELLÄ on luonnetta enemmän kuin moittijoillaan yhteensä.
En minä Käden panokykyä arvostellut,kuten virheellisesti väitit.Sen nyt jokainen ymmärtää,että se on lähes toivoton tehtävä tuon valtavan pötsin vuoksi.
hölmömpi luulisi että se olisi toivotonta, mutta muija taas toivoisi että edes joskus saisi olla ilman.;D Luuleto vähäälynen että tuo masu on betonista tehty? Kyllä siitä elastisuutta löytyy yhtä lailla ku jostakin hernekepin ajokoiran lantiostakin.
muuta keksi kuin ruveta sättimään ihmistä painon perusteella??? Opettelisit käytöstapoja...