Kun teillä on myynnissä kirjoja ja hyviä kirjoja, niin miksi hautaatte kirjat piiloon lattialle hyllyn alle laatikkoon, josta niitä sitten viitsiväiset tonkii jos tonkii? Kaikenmaailman videot ja pikkukrrääsä on esillä "juhlapaikalla", mutta kirjoja myytte ikään kuin salaa olettaen, ettei niitä kukaan kuitenkaan osta.
Minä ja mieheni ostetaan kirppiksiltä nimenomaan kirjoja. Ostetaan toki muutakin ja myös kirjoja ostetaan muualtakin, mutta kirppiksiltä löytää joskus vanhoja kirjoja edullisesti ja uudempiakin, mm. uutuuksia kohtuuhinnalla. Me myös myymme kirjoja kirppiksillä, täytyyhän niitä toisesta päästä vähentää.
Kirjojen "piilotus" ilmeisesti pitää sisällään ajatuksen, ettei kukaan enää lue mitään.
Kirjat esille kirppiksillä
11
829
Vastaukset
- lukea
jaksaa penkoa.
- Toinen lukutaitoinen
Voisihan niitä videoitakin penkoa yhtälailla. Vai onko videoidenkatselijat niin tyhmää porukkaa, ettei ne näe mitään, mikä ei ole nenän alle laitettu esille.
En itsekään tykkää siitä, että kirjat ovat huiskinhaiskin laatikoissa eivätkä siististi esillä. Joka ei viitsi laittaa tavaroita esille, pitäköön roinansa, olipa se sitten mitä hyvänsä. Kun vaihtoehtoja löytyy.
- onkin piilossa
sen tähden, etteivät heti loppuisi. Kyläkauppiaskin piti niitä maitoja näkösällä, kun oli vanhempi päivä.
- ainakin
menee vain loistopokkarit ja uudenveroiset remekset sekä odysseukset, muita kirjoja saan pitää pöydällä koristeina, ja hinnat ovat muuten 0,10 - 2 €. Lopulta ne siirtyvät sinne lattianrajaan, ja paraatipaikan saavat tavarat, joiden oletan menevän kaupaksi.
- Kirjanystävä
ainakin kirjoitti:
menee vain loistopokkarit ja uudenveroiset remekset sekä odysseukset, muita kirjoja saan pitää pöydällä koristeina, ja hinnat ovat muuten 0,10 - 2 €. Lopulta ne siirtyvät sinne lattianrajaan, ja paraatipaikan saavat tavarat, joiden oletan menevän kaupaksi.
Kyllä me, siippani ja minä on parhaimmilaan saatu kirjoista 6 - 8 euroa kappaleelta. Mutta meillä on paljon muutakin kuin näitä tusinakirjoja, jotka on enempi tai vähempi toinen toistensa kaltaisia.
Ihan vastaavasti olen valmis maksamaan kirppiksellä kirjasta, jonka haluan, kirppisten hinnat on kuitenkin alle sen, mitä antikvariaateissa pyydetään.
Älkää "olettako" mitään asiakkaiden puolesta eli siitä, mikä menee kaupaksi. Meitä ostajia kun on monenlaisia. Minä en mihinkään kippoon tai kuppiin koskisi. Yksihailee, onko Arabiaa vaiko ei, saman asian se ajaa kuppi kuin kuppi. - koskaan
Kirjanystävä kirjoitti:
Kyllä me, siippani ja minä on parhaimmilaan saatu kirjoista 6 - 8 euroa kappaleelta. Mutta meillä on paljon muutakin kuin näitä tusinakirjoja, jotka on enempi tai vähempi toinen toistensa kaltaisia.
Ihan vastaavasti olen valmis maksamaan kirppiksellä kirjasta, jonka haluan, kirppisten hinnat on kuitenkin alle sen, mitä antikvariaateissa pyydetään.
Älkää "olettako" mitään asiakkaiden puolesta eli siitä, mikä menee kaupaksi. Meitä ostajia kun on monenlaisia. Minä en mihinkään kippoon tai kuppiin koskisi. Yksihailee, onko Arabiaa vaiko ei, saman asian se ajaa kuppi kuin kuppi.oleta mitään. Kokeilen ja uskon silmiäni. Ellei kirja tahi kippo mene, alennan hintaa ja vaihdan sen paikkaa pöydällä.
- Kirjanystävä
koskaan kirjoitti:
oleta mitään. Kokeilen ja uskon silmiäni. Ellei kirja tahi kippo mene, alennan hintaa ja vaihdan sen paikkaa pöydällä.
Hienoa, sinulla on siis kuitenkin kirjat pöydällä eikä pöydän alla, kuten useilla myyjillä.
Ei ole kauaakaan, kun "koulutin" yhtä eukkoa, joka toi laatikollisen suhteellisen laadukkaita kirjoja ja pisti ne kiireesti piiloon pöytänsä alimman hyllyn alle niin, että vain laatikon kulma jäi näkyviin. Pöydällä sen sijaan oli kaikkea hyödytöntä koriste-esineenroinaa, jota ihmisillä on kaapit pullollaan. Sanoin, että kannattaa pistää pöydänkulmalle edes muutama kirja parhaasta päästä ja se laatikkokin näkyviin, kun sen alimman hyllyn läpi ei monikaan ihminen näe. "No kun minä oletin, ettei näitä kuitenkaan kukaan osta."
Miksi sitten tuoda kirppikselle jotain, jota ei oletakaan myyvänsä? - kysyä,
Kirjanystävä kirjoitti:
Kyllä me, siippani ja minä on parhaimmilaan saatu kirjoista 6 - 8 euroa kappaleelta. Mutta meillä on paljon muutakin kuin näitä tusinakirjoja, jotka on enempi tai vähempi toinen toistensa kaltaisia.
Ihan vastaavasti olen valmis maksamaan kirppiksellä kirjasta, jonka haluan, kirppisten hinnat on kuitenkin alle sen, mitä antikvariaateissa pyydetään.
Älkää "olettako" mitään asiakkaiden puolesta eli siitä, mikä menee kaupaksi. Meitä ostajia kun on monenlaisia. Minä en mihinkään kippoon tai kuppiin koskisi. Yksihailee, onko Arabiaa vaiko ei, saman asian se ajaa kuppi kuin kuppi.minkälaisia kirjoja teillä on ollut kaupattavana?
- Kirjanystävä
kysyä, kirjoitti:
minkälaisia kirjoja teillä on ollut kaupattavana?
Monenmoista, esim. sota-aiheisia (mieheni lukee niitä), kotimaisia ja ulkomaisia romaaneita, puolikevyttä tekstiä lähinnä, dekkareita, mitä milloinkin. Me myös ostetaan kirppikseltä ja myydään edelleen, ei siis voittoa saadaksemme, koska ostohinta on korkeampi, joskus useita euroja, vaan kun säilytystilat ei yksinkertaisesti riitä.
Nyt en tiedä hyvää paikkaa, missä voisi myydä kirjoja. Torikadun kirppis Riihimäellä oli hyvä kirjamyynnin kannalta, mutta se lopetti (en siis asu Riihimäellä, mutta kävin siellä myymässä vaatteita ja kirjoja).
Eli kertokaahan puolestanne, missä kirjat menevät hyvin kaupaksi. Jossain päin Etelä-Suomea, antakaapa vinkkejä.
- ...
1. pikkukrääsä menee kaupaksi paremmin
2. myyjä ei arvosta kirjojaan kovin korkeelle - ei sovi
Itselläni oli leluja ja kirjoja tässä vasta. Pistin muutamia molempia pöydälle näytille houkuttimeksi, mutta eihän siihen paljon sovi.
Sama homma se on tavara kuin tavara, sinä etsit kirjoja ja toiset etsii jotain muuta eivätkä jaksa korista penkoa. Kirpparinpitäjä ei tykkää jos tuo omia hyllyjään kovin sinne. Sitä paitsi viereisessä loosissa oli verhoja, ne verhot olivat jatkuvasti levitelty minun tavaroideni päälle pöydälle, joka päivä kävin niitä nostelemassa pois. Vaatteitakin oli hengarista otettu ja jätetty siihen pöydälle. Onko ne tekstiilien alle hautaneet sitten sen parempi, vaikka kuin myyjä itse olisi ne laittanut esille?
Itsellä oli viimeksi tosin vain lasten- ja nuortenkirjoja, lastenkirjoista meni melkein kaikki, nuorten kirjoista puolet, olivat sellaisessa muovikorissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186