Ei uutta

untuvikot - sarja alkoi radiossa. Joku Hgin johanna ja kurikan kuikka siellä kilvan toistelivat mantraa muiden puolueiden kehnoudesta.
Omaa persupesää ei tarvitse muuttaa mihinkään. Puolueen johtoa ei arvostella persuissa - julisti puolueen varapuheenjohtaja!!!
Puolueella EI OLE ideologiaa, kertoi sama saarakkala.
Heppoisia olivat siis eväät kansanedustajiksi. Tavoitteet olivat palauttaa ??? entiset säännöt voimaan, esim eläkkeissä.
Mihin jarrumiehiä/naisia tarvitaan?
4199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Puolueen ainoa ideologia on muiden puolueiden haukkuminen. Ja se että johtajaperiaate toimii Fuhrer-Soinista alaspäin kuin höyrykone.

Äänestä

Ideologia,köyhäin oikeisto-puolue.

Äänestä

Kyllä perussuomaliseten nuoret onnistuiva ttodella hyvin radiohaastattelussa. Tuollaiset henkilöt voi lähettää minne ohjelmaan tahansa. Oli tietoa ja taitoa vastata haastattelija kysymyksiin. Viesittäjä on vain kateellinen, kun ei itse pysty vastaavaan. Parempi onkin pysyä siellä peräkamarissa.

Äänestä

Satuin kuulemaan haastattelunne. Hyvin toitte esille asioita, joita olitte näköjään sisäistäneet. Tavallisten ihmisten puolella tunnuitte olevan. Ihan oikeita faktoja painotitte. Ette te ketään ettekä mitään haukkuneet, vaan sanoitte mielipiteenne. Ja keitä enemmän haukutaan kuin perussuomalaisia, ja nimenomaan wanhoilta ja wiksuina pidettyiltä tahoilta. Kyllähän se niin on, että aika ja elämä menee eteenpäin, uutta kohti. Kyllä teitä kuunnellessa tuli tunne, että perussuomalaiset jos ketkä ovat järkevällä ja rakentavalla tavalla kiinni realiteeteissa ja samalla aikaansa edellä. Hyvä nuoret ehdokkaat, pitää edelleen tuo innostunut henki!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


radiohaastattelussa kirjoitti:

untuvikot - sarja alkoi radiossa. Joku Hgin johanna ja kurikan kuikka siellä kilvan toistelivat mantraa muiden puolueiden kehnoudesta.
Omaa persupesää ei tarvitse muuttaa mihinkään. Puolueen johtoa ei arvostella persuissa - julisti puolueen varapuheenjohtaja!!!
Puolueella EI OLE ideologiaa, kertoi sama saarakkala.
Heppoisia olivat siis eväät kansanedustajiksi. Tavoitteet olivat palauttaa ??? entiset säännöt voimaan, esim eläkkeissä.
Mihin jarrumiehiä/naisia tarvitaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu