Kirpputorikauppaa

"Suomalaiset ovat tottuneet kierrättämään tavaraa myös kirpputoreilla. Kulutustutkimuksen ennakkotietojen mukaan 24 prosenttia oli ostanut tavaroita kirpputoreilta tutkitun kolmen kuukauden aikana. Kirpputorikauppaa ovat vauhdittaneet myös internetin myynti- ja huutokauppapalstat."

Pakkohan se on ihmisten jotain tehdä, kun tilanne on siinä pisteessä, ettei työtä löydy.
Toisilla taas ei ole varaa ostaa muualta kuinka kirppiksiltä.
141067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

10 vuotta työttömänä, kun nykyään on sitä ikärasismia. Kyllä tuli monet peruspäivärahat kannettua hyllyvuokriin myytävien tavaroiden lisäksi. Ja samalla oppii elämään niukemmalla budjetilla ja aina kun tarvetta johonkin on, ensiksi täytyy kirppikset katsastaa.

Äänestä
  • Tuo ikärasismi on työelämän sitkeimmin eläviä harhoja.

    Niin ja itse ostan kirppiksiltä varmaan niin kauan kuin elän, tykkään niistä. Toki vain hyvää tavaraa, toivoisin ettei kirppiksillä muuta olsisikaan.

    Äänestä

  • 55 työtä löytänyt kirjoitti:

    Tuo ikärasismi on työelämän sitkeimmin eläviä harhoja.

    näkee, mitä ostaa. Muuten voisi saada sian säkissä. Tosin silläkin olisi käyttöä näin joulun alla.

    Äänestä

  • 55 työtä löytänyt kirjoitti:

    Tuo ikärasismi on työelämän sitkeimmin eläviä harhoja.

    Niin ja itse ostan kirppiksiltä varmaan niin kauan kuin elän, tykkään niistä. Toki vain hyvää tavaraa, toivoisin ettei kirppiksillä muuta olsisikaan.

    No perustele edes väittees.

    Äänestä

  • rva/hra poikkeus kirjoitti:

    No perustele edes väittees.

    varmaan noita 55 työpaikkaa. En ole asian esittäjä, mutta luulisin, ettei niistä monikaan ole koulutusta vastaavaa ja muutenkin kyse on pätkätöistä tai tukityöllistämisestä.Olen itse ollut tukitöissä rakennuksilla ja täytyy sanoa, että bensoihin palkka riitti. Jos olis ollut vaan kotona, olis säästynyt tuokin summa päivärahoissa.

    Äänestä

  • poikkeuksella kirjoitti:

    ja luen tätä kirppispalstaa ja kirjoittelen tänne itsekin.

    Olen vakituisessa työssä jonka löysin netistä ao. yrityksen sivuilta, työ on ok kaikin puolin, myös palkkauksellisesti. Työvoimaviranomiaisia en tähän tarvinnut enkä suhteita. Ne ennakkoluulot, ne ennakkoluulot, ne vasta sitkeässä on. Kaikki pystyvät tähän samaan niin halutessaan.

    Miten tämä liittyy kirppiksiin? Ei välttämättä mitenkään, mutta olen myynyt ja ostanut kirppiksillä kaksikymmentä vuotta säännönmukaisesti eli kyse on harrastuksesta, jolla ei ole mitään tekemistä työn ja tulojen kanssa. Pidän kirppisten yllätyksellisyydestä: voi löytää mitä tahansa. Toisaalta taas en pidä sitä, että kirppistavara on huonontunut suuresti vuosikymmentek kuluessa eli mitään käyttökelpoista niiltä ei välttämättä löydä. Kaikilla on vanhoja rättejä kaapeissaan ja niiden oikea paikka on roskis, ellei niitä enää kehtaa Uffillekaan antaa.

    Suomen kaupat ja kauppakeskukset ovat surkeassa tilassa. Samat kansainväliset ketjut joka paikassa, mitkä kauppaavat kiinalaista roskaa hirveällä ylihinnalla.

    Kirppiksillä on vielä sellainen ihana shoppailu-fiilis - mitä vain voi löytyä. Ja usein löytyykin, ja sellaista, mitä ei näistä ostosparatiiseista löydy.

    Hinta ja laatu on kaupoissa painunut suonsilmään.

    Äänestä

  • laatua saadakin kirjoitti:

    Kasvihuoneilmiö, joka on ykköstien varrella 38 km
    Salosta Helsinkiin päin. Ole joskus poikennut ohimennen kahvilla ja nähnyt valtavat määrät antiikkia ja humpuukkia. On ollut äänekäs papukaijakin, käärmenäyttelyä sun muuta.

    Äänestä

  • muistui mieleeni kirjoitti:

    Kasvihuoneilmiö, joka on ykköstien varrella 38 km
    Salosta Helsinkiin päin. Ole joskus poikennut ohimennen kahvilla ja nähnyt valtavat määrät antiikkia ja humpuukkia. On ollut äänekäs papukaijakin, käärmenäyttelyä sun muuta.

    Olen minäkin useasti käynyt tuossa Kasvihuoneilmiössä käppäilemässä ympäriinsä, mutta en muista sieltä mitään koskaan ostaneeni. Jos etsii jotain pientä, henkilöautoon mahtuvaa, niin jos sopivan tavaran löytääkin, niin hintaa on ehdottomasti liikaa.

    Kahvio ei ole hääppöinen, esim. Helsinki-Turku -matkan varrella on useita parempia kahvioita.

    Äänestä

  • 55 työtä löytänyt kirjoitti:

    ja luen tätä kirppispalstaa ja kirjoittelen tänne itsekin.

    Olen vakituisessa työssä jonka löysin netistä ao. yrityksen sivuilta, työ on ok kaikin puolin, myös palkkauksellisesti. Työvoimaviranomiaisia en tähän tarvinnut enkä suhteita. Ne ennakkoluulot, ne ennakkoluulot, ne vasta sitkeässä on. Kaikki pystyvät tähän samaan niin halutessaan.

    Miten tämä liittyy kirppiksiin? Ei välttämättä mitenkään, mutta olen myynyt ja ostanut kirppiksillä kaksikymmentä vuotta säännönmukaisesti eli kyse on harrastuksesta, jolla ei ole mitään tekemistä työn ja tulojen kanssa. Pidän kirppisten yllätyksellisyydestä: voi löytää mitä tahansa. Toisaalta taas en pidä sitä, että kirppistavara on huonontunut suuresti vuosikymmentek kuluessa eli mitään käyttökelpoista niiltä ei välttämättä löydä. Kaikilla on vanhoja rättejä kaapeissaan ja niiden oikea paikka on roskis, ellei niitä enää kehtaa Uffillekaan antaa.

    aiheen vierestä, mutta kokemuksesta tiedän, että kun on ollut kymmenen vuotta lapsiaan hoitamassa kotona, ei ole mitenkään itsestäänselvää palata työelämään. Ellei löydy ammattikoulutusta, ikääkin on jo kertynyt ja itsetunto laskenut, hiukset itse parturoidut ja vaatteet haalistuneet , on itselläkin sellainen oli, että kukapa minut palkkaisi. Siinä sitä on ankea yhtälö.

    Äänestä

  • menee kirjoitti:

    niitä työkkärin kursseja oikein arvosteta maailmalla. Yksikin kaveri oli käynyt yli 500 kurssia ja oli silti työtön. On se selvä, että ala kuin ala on muuttunut totaalisesti kymmenessä vuodessa. Maailma on tullut kovemmaksi elää eikä ylioppilaspohjalla pääse kuin Nokian tsuppariksi.

    Äänestä

  • kun ei kirjoitti:

    siyten, että yritysten työntekijäin keski-ikä on usein alle 30. Puhutaan nuorekkaista yrityksistä. Kun työhönottajakin on joku räkänokka kakara, jolla korvantaustat ovat vielä märät, ei viiskymppisellä ole toivoakaan työhön päästä.

    Äänestä

tavaraa ja esim uusia kirjoja. Olen ostanut vanhaa käyttämätöntä/vähän käytettyä tavaraa kirpparilta sen tähden, että kaupoissa ei enään ole vanhempia malleja. Hinnatkin ovat vain osa alkuperäishinnasta lukuunottamatta tietenkin keräilytavaroita.

Äänestä
  • Ihmiset tulevat kirppikselle verestämään vanhoja muistoja tavaroiden välityksellä. Toisin kuin museoissa, joissa vehkeisiin ei saa välttämättä edes koskea, täällä niitä saa hiplata rauhassa ja ostaa mukaansakin, kun oikein kaipaus iskee ja voi sitten illalla aina ennen nukkumaanmenoa ihailla yksityisiä kokoelmiaan. Moni löytääkin myytävistä esineistä yhtymäkohtia omaan elämäänsä ja jonkun vehkeen voi ostaa vaikka ihan piruuttaan, että tietää, onko siinäkin se sama vika, kuin kerran omassakin oli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yksi mikrosiru kirjoitti:

"Suomalaiset ovat tottuneet kierrättämään tavaraa myös kirpputoreilla. Kulutustutkimuksen ennakkotietojen mukaan 24 prosenttia oli ostanut tavaroita kirpputoreilta tutkitun kolmen kuukauden aikana. Kirpputorikauppaa ovat vauhdittaneet myös internetin myynti- ja huutokauppapalstat."

Pakkohan se on ihmisten jotain tehdä, kun tilanne on siinä pisteessä, ettei työtä löydy.
Toisilla taas ei ole varaa ostaa muualta kuinka kirppiksiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu