syyllistynyt vakavaan sananvapauden rajoittamisyritykseen Suomessa. Kepun meininkihän kertoo jo jostakin gestapo-meiningistä.
Jos Pietilän väitteet pitävät paikkansa
21
619
Vastaukset
- Kepun Köppelssi
Tällainen meno on maakunnissa ihan arkipäivää. Ihmisiä joudutaan aina vähän opastamaan oikealle, tai siis keskitielle. Siellä missä meillä on erikseen aktiivinen lestapo-ryhmä, boikotoidaan lisäksi vääräuskoisten bisneksiä. Te ette vaan siellä kerrostaloalueilla oikein aina tajua meikäläisten mielenlaatua. Pitää vetää yhtä köyttä ja jos vetää väärään suuntaan, sille pitää antaa opetus. Johan se lukee suuressakin kirjassa.
- Wiljami_
...päätoimittajilla on vapaa oikeus kirjoittaa mistä tahtovat. Edes lehden omistajat eivät voi sanella, mitä kirjoitetaan.
Nyt päätoimittaja on erotettu suomen hallituksen vaatimuksesta. Alkaa touhu muistuttamaan liikaa itänaapurin vallankäyttöä... Järkyttävää.- oivahärkönen
... minkään lehden päätoimittajaa. Hallitus tai jokin puolue kyllä voi esittää vastalauseensa lehtimiehen toiminnasta. Miksei lehden ulkopuoliset tahot voi esittää myös erottamista lehden omistjille, mutta niitä ei kenenkään tarvitse totella. Ainakin Erkko vähät välittää kenenkään esittämistä erottmisvaatimuksista.
- Wiljami_
oivahärkönen kirjoitti:
... minkään lehden päätoimittajaa. Hallitus tai jokin puolue kyllä voi esittää vastalauseensa lehtimiehen toiminnasta. Miksei lehden ulkopuoliset tahot voi esittää myös erottamista lehden omistjille, mutta niitä ei kenenkään tarvitse totella. Ainakin Erkko vähät välittää kenenkään esittämistä erottmisvaatimuksista.
Hallituspuolueen edustajilta on moraalisesti edes väärin vaatia minkään päätoimittajan erottamista. Se ei kerta kaikkiaan kuulu sananvapauteen ja länsimaiseen demokratiaan. Nämä tapahtumat ainoastaan kertovat, että Pietilä on ollut oikeassa ja kepulaisilla ei ollut enää mitään korjattavaa Pietilän lehden juttuihin.
Tähänastiset uutisethan eivät kerro, millä keinoilla Erkkoa on painostettu. Erkko ei erota päätoimittajaa pelkkien toivomusten vuoksi. Olikohan hallituksen käsittelemät radioluvat keinovalikoimassa mukana. 1 1=2... - KÄRES :)
muuten tuloo Suuresta Kärestä päin pläsiä
- oivahärkönen
... rajoittimista se on, jos puoluevirkailijat puolustavat puolueensa jäseniä semmoisen ala-arvoisen lehtimiehen edessä kuin Pietilä on. Hän keskitti oman ja lehtensä toiminnan keskustalaisia vastaan. Hän erityisesti kävi naisministereiden kimppuun, kuten Jäätteenmäki ja Karpela.
Ihmettelen, että joku kepuvirkailija kieltää painostaneen Pietilää tällä palstalla. Minusta hän tunnustaa oman virheensä, jos on tosiaan jättänyt sen tekemättä. Puolueella on ehdoton oikeus ja velvollisuus puolustautua Erkon lehdistön ja muunkin koklipiläisen hyökkäilyn edessä.
Eihän kepu pysty erottamaan Erkon lehden päätoimittajaa, mutta lopulta Erkko itse huomasi, että Pietilä oli mennyt jo liian pitkälle kepun naispoliitikkojen ajojahdissa.
Ervasti oli toinen iltasanomalainen, joka kävi samaa taistelua kuin Pietilä. Ilmeisesti hän menetti lopulta myös Erkon luottamuksen, mutta sai Suomen Kuvalehdessä paikan sen päätoimittaja Ruokasen suojissa jatkaa kepuvastaista kampanjaansa.- täysi idiootti?
Demokratiassa HALLITUS ei voi mennä painostamaan vapaata lehdistöä pelle!
- Otsikossa hymiö
...
- suusi natsi
täysi idiootti? kirjoitti:
Demokratiassa HALLITUS ei voi mennä painostamaan vapaata lehdistöä pelle!
On aivan oikein, etteivät pikkuhitlerit pääse hillumaan aivan vapaasti.
- oivahärkönen
täysi idiootti? kirjoitti:
Demokratiassa HALLITUS ei voi mennä painostamaan vapaata lehdistöä pelle!
Hallitus ja kuka hyvänsä on oikeutettu puolustautumaan myös vapaan lehdistön edessä. Painostamiseen tasavallan hallitus eikä mikään itseään kkunnioittava puolue tietenkään ryhdy eikä mikään lehti tietenkään siihen suostu.
- puhunut
oivahärkönen kirjoitti:
Hallitus ja kuka hyvänsä on oikeutettu puolustautumaan myös vapaan lehdistön edessä. Painostamiseen tasavallan hallitus eikä mikään itseään kkunnioittava puolue tietenkään ryhdy eikä mikään lehti tietenkään siihen suostu.
itseään kunnioittavasta puolueesta - tämä on kepu-palsta
- oivahärkönen
Otsikossa hymiö kirjoitti:
...
... Irak-jupakan yhteydessä. Kukaan ei ole pystynyt todistamaan yhtäkään valetta hänen puheistaan. Hänet on vain leimattu valehtelijaksi koklipien ja Erkon lehdistön Pietilän ja Ervastin toimesta. Monet alkoivat uskoakin, kun valhesyytettä toistettiin yhtenään.
- Wiljami_
oivahärkönen kirjoitti:
Hallitus ja kuka hyvänsä on oikeutettu puolustautumaan myös vapaan lehdistön edessä. Painostamiseen tasavallan hallitus eikä mikään itseään kkunnioittava puolue tietenkään ryhdy eikä mikään lehti tietenkään siihen suostu.
...kirjoittamalla vasta-artikkeli omaan lehteen tai k.o. Pietilän aviisin yleisiönosastopalstalle. Pietillä olisi velvollisuus julkaista kirjoitus.
Mikäli loukkaus on koettu tapahtuneen, niin kunnianpalautusta voi hakea myös julkisen sanan neuvostosta.
Demokratiassa ei hallituksella ole sellaista puolustusoikeutta, missä päätoimittajaa painostetaan ja uhkaillaan. Diktatuurissa ja kommunismissa tämä on mahdollista.
Ja olet jo toisaalla vastanut otsikon kysymykseesi, kun toteat kepun toiminnan olevan täysin hyväksyttävää Erkon lehditöä ja koklipiläisiä vastaan suuntautuvaa manööveriä. - Wiljami_
oivahärkönen kirjoitti:
... Irak-jupakan yhteydessä. Kukaan ei ole pystynyt todistamaan yhtäkään valetta hänen puheistaan. Hänet on vain leimattu valehtelijaksi koklipien ja Erkon lehdistön Pietilän ja Ervastin toimesta. Monet alkoivat uskoakin, kun valhesyytettä toistettiin yhtenään.
Mainitsepa joku Annelin lause, missä hän ei valehtele, niin tarkastelen sitä lähemmin.
- oivahärkönen
Wiljami_ kirjoitti:
...kirjoittamalla vasta-artikkeli omaan lehteen tai k.o. Pietilän aviisin yleisiönosastopalstalle. Pietillä olisi velvollisuus julkaista kirjoitus.
Mikäli loukkaus on koettu tapahtuneen, niin kunnianpalautusta voi hakea myös julkisen sanan neuvostosta.
Demokratiassa ei hallituksella ole sellaista puolustusoikeutta, missä päätoimittajaa painostetaan ja uhkaillaan. Diktatuurissa ja kommunismissa tämä on mahdollista.
Ja olet jo toisaalla vastanut otsikon kysymykseesi, kun toteat kepun toiminnan olevan täysin hyväksyttävää Erkon lehditöä ja koklipiläisiä vastaan suuntautuvaa manööveriä.... uhkailtu?
Puolustautumista loukkauksia vastaan voidaan tehdä muutenkin kuin kirjoittamalla lehteen tai haastamalla oikeuteen. On aivan luvallista vaikka soittaa loukkauksen tekijälle ja keskustella hänen kanssaan. Kun loukkaajalla on paha omatunto, niin hän voi kokea sen painostukseksi. - Wiljami_
oivahärkönen kirjoitti:
... uhkailtu?
Puolustautumista loukkauksia vastaan voidaan tehdä muutenkin kuin kirjoittamalla lehteen tai haastamalla oikeuteen. On aivan luvallista vaikka soittaa loukkauksen tekijälle ja keskustella hänen kanssaan. Kun loukkaajalla on paha omatunto, niin hän voi kokea sen painostukseksi.Uutistietojen mukaan Vanhasen ja Karpelan erityisavustaja Timo Laaninen on ilmoittanut pitävänsä huolen, että Pietilä joutuu luopumaan tehtävistään. Tuollainen on mafiatyylistä uhkailua, suomeksi sanottuna: pääministeripuolue uhkailee puolueettoman sanomalehden päätoimittajaa.
Vanhasen palli alkaa pian horjumaan. - JormaKKorhonen
oivahärkönen kirjoitti:
... Irak-jupakan yhteydessä. Kukaan ei ole pystynyt todistamaan yhtäkään valetta hänen puheistaan. Hänet on vain leimattu valehtelijaksi koklipien ja Erkon lehdistön Pietilän ja Ervastin toimesta. Monet alkoivat uskoakin, kun valhesyytettä toistettiin yhtenään.
...kunnes näin Sunolla pestyn pirun", kuului se vanha mainos! Annelin valkaiseminen valehtelemattomaksi ei onnistuisi Sunollakaan! Olet ottanut niin toivottoman urakan, että koetan hieman lohduttaa sinua näillä:
ANNELIN MUISTOLLE
KAUNIS VALHE (Sävel Georg Malmstén, sanat Reino Ranta, lievä mukailu Jorma K. Korhonen)
Oli silmies säihky niin sytyttävä,
ja katsees lämmin, lempeä.
Kun vaaleissa keskustan voittohon veit,
minut silloin orjakses teit.
Näin sinusta unta, sinusta mä haaveilin,
presidentikskin sinua suunnittelin.
Mä elin sun luonas aatoksissain,
sinä olit mun valoni mainen.
Sinun Paavosta haastavan kuulin,
koaliition todeksi luulin;
se oli niin suurta, kaunista se oli niin,
mutta kaunista valhetta vainen.
Kuin talvinen aurinko hetkisen vain
sä loistit kerran mun taivahaltain;
kuin hohtavat hanget viel yön pimeään
sä hohteen loit elämään.
Näin sinusta unta, sinusta mä haaveilin,
presidentikskin sinua suunnittelin.
Mä elin sun luonas aatoksissain,
sinä olit mun valoni mainen.
Sinun Paavosta haastavan kuulin,
koaliition todeksi luulin;
se oli niin suurta, kaunista se oli niin,
mutta kaunista valhetta vainen.
LYHYT ONNI (Kerttu Mustonen ”Tuo suru, jonka sain” – alkuper. Umberto Bertini ”Un giorno ti tiro”)
Sä olit kuin virvatuli lyhyt,
mun elämääni sytyit ja sammuit sä pois –
Juuri kun kauneimmillaan
kukki jo onnemme maa.
Tuo suru jonka sain
on kaunis kantaa –
kun sydämeni vain
sain sulle antaa.
Kun tummeneepi yö
nään sinitaivaan,
niin sydämeni lyö,
lyö sulle vain.
OI NIITÄ AIKOJA (Gene Raskin, suom. sanat Reino Bäckman, lievä mukailu Jorma K.Korhonen)
Nyt eron tuska jäytää sydänalaa:
Anneli on mennyt meiltä pois!
Hän mennyt on, ei koskaan enää palaa.
Sen menetyksen kuinka kestää vois?
Oi niitä aikoja, oi niitä aikoja –
Ne tahtoisin niin elää uudelleen!
Tuo aika voiton sen,
tuo aika riemuinen –
niin tahtoisin sen elää uudelleen!
Ja onneton nyt Annelikin lienee,
yksinäinen, ilman palvontaa.
Unohdukseen tiensä pian vienee
kun faksikaan siell` tuskin raksuttaa.
Oi niitä aikoja, oi niitä aikoja –
Ne tahtoisin niin elää uudelleen!
Tuo aika voiton sen,
tuo aika riemuinen –
niin tahtoisin sen elää uudelleen!
Voi, miksi jätit meidät, kysyn jälleen?
Viehkon hymysi veit meiltä noin.
Korvissain sulo-äänes kuulen tälleen:
”Puhun niin totta, kuin vain koskaan voin”
Oi niitä aikoja, oi niitä aikoja –
Ne tahtoisin niin elää uudelleen!
Tuo aika voiton sen,
tuo aika riemuinen –
niin tahtoisin sen elää uudelleen!
Kapean lantiosi keinahdukset
nyt ilo muiden silmäin on, ei mun!
Voi, miksi menikään niin ristiin sukset
sinulla kanssa sen Paavon kirotun!
Oi niitä aikoja, oi niitä aikoja –
Ne tahtoisin niin elää uudelleen!
Tuo aika voiton sen,
tuo aika riemuinen –
niin tahtoisin sen elää uudelleen!
Ja kepukin nyt Eeron tahtoon taipuu!
Tieto siitä aivan musertaa!
Pian lailla Sinun unohdukseen vaipuu
myös puolueemme. On se kamalaa!
Oi niitä aikoja, oi niitä aikoja –
Ne tahtoisin niin elää uudelleen!
Tuo aika voiton sen,
tuo aika riemuinen –
niin tahtoisin sen elää uudelleen!
SUURIN ONNI (Georg Malmstén, sanat Reino Ranta, mukailu Jorma K. Korhonen)
Illan muistan ihanaisen armaan,
unhoon ei se minulta jää varmaan,
vaalivoiton saimme jälleen kerran,
se liekö ollut viimeinen.
Hetkisen vain sinun johdollasi kuljin,
hetken katsoin silmihisi ruskeisiin,
hetkiseks vain sinut sieluhuni suljin,
kanssas vaivuin suuriin unelmiin.
Yhä kuulen äänes onean
ja mä luulen, että rakastan.
Hei, hetkisen vain sinun johdollasi kuljin
hetken katsoin silmiis ruskeisiin.
Tiedät, että valtias jos oisin,
pallillas sun yhä olla soisin,
sielussani varmaan kuulet soivan
yksin sulle sävelen.
Hetkisen vain sinun johdollasi kuljin,
hetken katsoin silmihisi ruskeisiin,
hetkiseks vain sinut sieluhuni suljin,
kanssas vaivuin suuriin unelmiin.
Yhä kuulen äänes onean
ja mä luulen, että rakastan.
Hei, hetkisen vain sinun johdollasi kuljin
hetken katsoin silmiis ruskeisiin.
Kerran meitä johdit, se saa riittää.
Potkuistasi Paavoa saa kiittää.
Parhaat hetket eivät kestä kauan,
suurin onni lyhyin on.
Hetkisen vain sinun johdollasi kuljin,
hetken katsoin silmihisi ruskeisiin,
hetkiseks vain sinut sieluhuni suljin,
kanssas vaivuin suuriin unelmiin.
Yhä kuulen äänes onean
ja mä luulen, että rakastan.
Hei, hetkisen vain sinun johdollasi kuljin
hetken katsoin silmiis ruskeisiin. - briefing-tietoja :)
Wiljami_ kirjoitti:
Mainitsepa joku Annelin lause, missä hän ei valehtele, niin tarkastelen sitä lähemmin.
*heiluttaa briefing lappusia kädessään*
- oivahärkönen
Wiljami_ kirjoitti:
Uutistietojen mukaan Vanhasen ja Karpelan erityisavustaja Timo Laaninen on ilmoittanut pitävänsä huolen, että Pietilä joutuu luopumaan tehtävistään. Tuollainen on mafiatyylistä uhkailua, suomeksi sanottuna: pääministeripuolue uhkailee puolueettoman sanomalehden päätoimittajaa.
Vanhasen palli alkaa pian horjumaan.... Pietilän sana. Laaninen kieltää olleensa edes yhteydessä Ilta-Sanomiin. Siinä tosin Laaninen on tehnyt väärin. Tuommoiselle rakkikoiralle Laanisen olisi pitänyt tosiaan soittaa ja sanoa suorat sanat.
- Simo Sinko
Kokdemin kärsiä hieman tappioita.
- Jukka-PekkaHki
Tottakai väitteet ovat totta! Kepuhan on Kekkosen aijoista lähtien ajanut sensuurilinjaa; tämä on vaan ihan suoraa jatkumoa sille. Nyt kyllä riittää valehtelu Kepun taholta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja1982747Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64941
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246860Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a21853Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies93820Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka290811Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93719