Mikä on vl-uskon

keskeinen idea?

Sinun ei tarvitse enää saada synninpäästöä toiselta vl:ltä vaan voit uskoa sen yleisestä saarnasta tai rukoilla synnit anteeksi Jumalalta. Syntien tunnustaminen toiselle vl:lle ei ole kuulema mikään pakko, vaan voi olla tunnustamattakin. Voi myös siis käydä kirkossakin ja uskoa sieltä kuullusta evankeliumista synnit anteeksi sekä ehtoollisella käydessään voi myös uskoa synnit anteeksi.

Parannuksen teko on sitä, että lähtee seuraamaan Jeesusta Kristusta, parannustahan tehdään muissakin uskovien paikoissa eikä vain vl-seuroissa.

Erikoista on se, että vl:t mainostavat olevansa se ainoa oikea uskovien joukko, mutta kuitenkin kun synnit voi siis saada anteeksi muutenkin kuin vanhoilliselta, niin mikä se tekee vl joukosta muita paremman joukon? Ja kun Pyhää Henkeäkin on helluntailaisillakin, ainakin monilla heillä on kokemuskia kuinka Pyhä Henki on tullut ihmiseen.

Vanhoillislestadiolaiset ovat siis vain yksi uskovien joukko muiden uskovien joukkojen seassa. Eihän se uskovaisuus olekaan sidottu johonkin tietyn nimiseen lahkoon tai joukkoon. Uskossa uskotaan Jeesukseen Kristukseen eikä joihinkin tiettyihin ihmisiin.

1

223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kempelainen

      Hallita heikompaa ihmistä.

      Pitää kuitenkin ottaa se huomioon, että pääsääntöisesti seurakunnan jäsenillä on vilpitön tahto saada iankaikkinen elämä, mutta Lahkolaisuuteen kuuluu myös aukorisoituminen, joka vääeistää aina tilanteen niin, että todellinen johto mnee niin ylös ( ei Jumlaan vaan ) että sen " nuoleskelu " vääristää tilanteen ja ikäänkuin itse kannetaan heidän töppäykset, joten kaikista tulee vääjäämättä valehtelioita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe