Minä olen elänyt monenelaisia tunnevyöhykkeitä vanhoillislestadiolaisten keskellä kasvaneena ja eläneenä, olinhan lapsena itsekin samaa kastia. Ja miksikö erosin? En tuntenut olevani oikeasti uskomassa. Joku vain vaivasi vaivaamistaan.
Jumalaa en tietenkään hylännyt, olenhan uskonut siihen aina. Pyhän hengen lahjan sain vasta hiljattain ja olen onnellinen siitä.
Tunnen tänään, että minullaon rauha sydämmellä. Voisin kuolla kapsauttaa vaikka jaloltani, pääsenhän kotiin tästä maailmasta, kun en minä kerran täältä ole.
Minun tasapainoisuuteni on herättänyt suurta närää näinen nenäkkäidenkin vanhoillislestadiolaissten silmissä. Minun piikittelyni käy heille jo melkeimpä työstä.
He vähättelevät iloisuuttani, vakuuttelevat takanapäin, että pahaa oloaan se vaan yrittää peittää tuolla tavoin. Kukkan ei tule koskaan kysymään, mistä moinen onnellisuus voisi johtua, koska heidän mielestään minä vain esitän.
Kuka oikeasti jaksaa esittää vuosia jotakin, mitä ei oikeasti ole? En minä ainakaan. Entä voiko pahaa oloa peittää? No ei varmasti voi, kyllä se läpi näkyy, jos on näkyäksensä.
Heitä häiritsee aivan kauheasti moinen.
Muutenkin meilläpäin nuo vanhoillislestadiolaispiirit on aika surullisen ulkokullaisia. Kellä on kaikkein vanhoillislestadiolaisimmat lapset? Tuntuu, että se on nykyään joku kilpailu. Ansioita on saatava hinnalla millä hyvänsä, että päästään loistamaan. Ja parjataan toisia, puhutaan perättömiä.
Ja se on aivan tosi, että epäuskoisista, miksi he minuakin nimittelevät harva se päivä, he saavat oikein luvan kanssa puhua, mitä sylki suuhun tuo. He ovat vapaata riistaa.
En näe tässä minkäänlaista Jumalan lapsen kaltaista toimintaa. Kyllä se usko lähtee sydämestä ja heijastuu aivan kaikkeen elämässä. Minusta ne sisäpiirin hömpötykset ovat jotakin aivan muuta, tekoja ja tynnyreitä, jotka kolisevat.
Meijän perän lestatiolaiset
17
2304
Vastaukset
- kyllä onnistuu
Saman kokenut. Minunkin iloani on yritetty mitätöidä ja vesittää. :(
- ihmisille,
koska heidän elämänilonsa on SRK tappanut ja kieltänyt. Siksi heillä on niin suuri tarve leimata kaikenlainen iloisuus ja myönteisyys esittämiseksi. Säälin heitä.
- viestisi
Mitä viestisi kertoo? Miksi sinulla on tarve heitä mollata, jos sinulla on rauha?
>>>>Muutenkin meilläpäin nuo vanhoillislestadiolaispiirit on aika surullisen ulkokullaisia. Kellä on kaikkein vanhoillislestadiolaisimmat lapset? Tuntuu, että se on nykyään joku kilpailu. Ansioita on saatava hinnalla millä hyvänsä, että päästään loistamaan. Ja parjataan toisia, puhutaan perättömiä.
Ja se on aivan tosi, että epäuskoisista, miksi >>>he minuakin nimittelevät harva se päivä, he saavat oikein luvan kanssa puhua, mitä sylki suuhun tuo. He ovat vapaata riistaa.
En näe tässä minkäänlaista Jumalan lapsen kaltaista toimintaa. Kyllä se usko lähtee sydämestä ja heijastuu aivan kaikkeen elämässä. Minusta ne sisäpiirin hömpötykset ovat jotakin aivan muuta, tekoja ja tynnyreitä, jotka kolisevat. >>>- ali g.
Mitä viestisi kertoo? Miksi sinulla on tarve heitä mollata, jos sinulla on rauha?
>>>>Muutenkin meilläpäin nuo vanhoillislestadiolaispiirit on aika surullisen ulkokullaisia. Kellä on kaikkein vanhoillislestadiolaisimmat lapset? Tuntuu, että se on nykyään joku kilpailu. Ansioita on saatava hinnalla millä hyvänsä, että päästään loistamaan. Ja parjataan toisia, puhutaan perättömiä.
Ja se on aivan tosi, että epäuskoisista, miksi >>>he minuakin nimittelevät harva se päivä, he saavat oikein luvan kanssa puhua, mitä sylki suuhun tuo. He ovat vapaata riistaa.
En näe tässä minkäänlaista Jumalan lapsen kaltaista toimintaa. Kyllä se usko lähtee sydämestä ja heijastuu aivan kaikkeen elämässä. Minusta ne sisäpiirin hömpötykset ovat jotakin aivan muuta, tekoja ja tynnyreitä, jotka kolisevat. >>>
Mitä sinun viestisi kertoo?
Ei yhtään mitään.
Saa kai täällä nyt hyvänen aika teitäkin vähän nipata. - lestadiolaisista kokemusta
Totta on.Ulkokultaisempaa sakkia ei löydy kun lestadiolaiset on.En viitsi kertoo mutta huoraavatki nämä miehetkin kuin mitkäkin.Ja rahaa kerätään.Siksi lapsiakin tulee koko ajan kuin volvon tehtaalla,vaikka volvo on häviämässä,mutta milloin lestadiolaiset alkaa käyttää ehkäisyä.Olis tarpeen suomessa on lama ei voida elättää näin suuria perheitä,koska selvää on että systeemiksi tämä synnyttäminen on tullut.Asuntotuki lapsilisät ja mitä muuta.Minulla on yksi lapsi ja töitä on tehtävä,mutta ei ole tullut mieleenkään hankkia hankkia kakaroita talo täyteen joita työssä käyvät elättää.
- tarve
todistella täällä, jos kerran rauha tunnolla.
- palstan lukija
Omia kokemuksiaan toki saa muiden kanssa jakaa. Se ei liene synti eikä lailla kielletty.
- minäkin korvia myöten jo tä...
Hirveää hyökkäilyä. Mihinkään ei tarvihe ottaa kantaa, mikä liippaa lähimmälti. Sillä te säästytte. Aina ja ikuisesti. Käännetään kaik itteään vastaan, sehän teijän toimintamalli on aina ollu. Mutta ne temput me yllättäen tiedämmä jo.
Aina sama virsi: Mikä tarve? Miksi hyökkäät jos olet onnellinen?
No ei kai se nyt kenenkään onnea kyseenalaista, jos on moisiin toimiin kyllästyny.
Olkaa mielummin vaiti, jos muuta virttä ei olla opetettu.
- että sun pitää
Asua niin lähellä tympeitä lestaatiolaisia.Voi, otan osaa.
- erehtymättömiä!
Olemmehan sentään valona teillekin saatanan lapsille! Häpeä.
- Suhmura-
erehtymättömiä! kirjoitti:
Olemmehan sentään valona teillekin saatanan lapsille! Häpeä.
Aloittajan viesti oli ihan asillinen ja se saa heti kauhean kärkkään kannanoton. Olen myös huomannut sen, että kilpailua on, kenen lapsi on eniten vanhoillislestadiolainen. RY:llä on erittäin kylmä tunnelma eikä piireihin pääse mukaan. Kun uskoon tulin, otin uskovaisiin yhetyttä ja eivätpä he riemastuneet. Vaikka ilolla pitäisi ottaa vastaan synnin poispanijat. Meni vähän OT, mutta olkoon tämän kerran.
- pääsyä
Suhmura- kirjoitti:
Aloittajan viesti oli ihan asillinen ja se saa heti kauhean kärkkään kannanoton. Olen myös huomannut sen, että kilpailua on, kenen lapsi on eniten vanhoillislestadiolainen. RY:llä on erittäin kylmä tunnelma eikä piireihin pääse mukaan. Kun uskoon tulin, otin uskovaisiin yhetyttä ja eivätpä he riemastuneet. Vaikka ilolla pitäisi ottaa vastaan synnin poispanijat. Meni vähän OT, mutta olkoon tämän kerran.
Olen myös kaipaillut. Uutena tulijana ei ole sitä vuosien ja sukulaisten ystäväpiirejä. Aktiivinen en itse osaa olla, ellei joku ole ensin sitä minulle. Arkuuttako? Kenties, mutta neuvoksi teille "sisällä oleville". Ottakeehan opiksi, kanssakäymistä yli rajojen, toivoisin.
Kukapa sitä yksin aina haluaisi istua, kun iloinen pälpätys kuuluu joka puolelta. - DR Humbleby
pääsyä kirjoitti:
Olen myös kaipaillut. Uutena tulijana ei ole sitä vuosien ja sukulaisten ystäväpiirejä. Aktiivinen en itse osaa olla, ellei joku ole ensin sitä minulle. Arkuuttako? Kenties, mutta neuvoksi teille "sisällä oleville". Ottakeehan opiksi, kanssakäymistä yli rajojen, toivoisin.
Kukapa sitä yksin aina haluaisi istua, kun iloinen pälpätys kuuluu joka puolelta.missäpäin asut?
- Leppävirran
DR Humbleby kirjoitti:
missäpäin asut?
Kurjalassa. Oletko sieltä kodoisin? Midäpä dässä?
- Tuota tuota...
En toki vähättele onneasi,jos olet sen saavuttanut. En myöskään lähde spekuloimaan sitä,onko uskosi juuri se ainoa pelastava usko.
Sen kuitenkin sanon,että tuossa viestissä oli hieman yleistystä.
Tuskin kaikki veeällät,sielläkään,ovat samanlaisia.
Sielläkin on varmasti onnellisia ihmisiä ja heille tuskin on tärkeintä toisten piikittely.
Jos näin kuitenkin on,niin eikö sinun tulisi osoittaa rakkautta myös näille ihmisille,jotka ovat tässä asiassa vikaan joutuneet?
Meidänhän tulee rakastaa lähimmäisiä,niin kuin itseämme ja lähimmäisiksi luettiin myös vihamiehetkin,jos sellaisia on.
Tosin ei kukaan todella sydämestään uskomassa oleva voi ketään vihata.
Niitäkin rakastaa,jotka ovat väärin tehneet itseä kohtaan.
Sellaisten ihmisten puolesta on eräätkin itkut ja rukoukset kohonneet kohti taivasta. - ei uskovaisia
Meijän perällä en tunne eden ei vl porukkaa. uskommassa pittää olla
- ---------------
Ohhohh...!!!!
Oikea ja Raamatun mukainen asenne????
Voiko oikeassa sydämen uskossa oleva katsoa ketään ylen??? :-)
Kyllä siinä melkein kaikki tuntuu paremmilta,kuin itse.
Oman huonoutensa tuntee joka asiassa,mutta sittenpä onkin hyvä turvata vahvempaansa,Jumalaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399126Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737846Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605503William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542316Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62076Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821717Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191659Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921396Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4391332Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801199