Miten toimia kun yrittäjäperheellämme on tosi tiukka taloudellinen tilanne jonka eteen ensinnäkin teemme töitä aivan apinan raivolla jottei firma mene alta,
...sit toi perhanan joulu vielä on tässä kuussa vaikkei ole rahaa eikä varsinkaan mielialaa. Lapsillemme jotka ovat pieniä, joulut tietysti järkkäämme mutta mutta...
Elämäntilanteemme suhteen ymmärtämättömiä isovanhempia ei kyllä todellakaan jaksaisi jouluna tavata. Eivät käsitä ollenkaan tilannettamme. Kommentit ovat sellaisia että "miksette mene töihin kun ette ilmeisesti pärjää" kun tosiasia on vaan että a. yritystä ei noin vaan lopeteta b. työllistyminen palkkatyöhön on kummallekin meistä hankalaa tai jopa mahdotonta ottaen huomioon koulutuksemme, työkokemuksemme, sijaintimme ja ikämme.
Taustaa: Yrityksellä menee pikkuhiljaa paremmin ja asiakaskanta on kasvanut kovasti, mutta menneiden aikojen syömävelat pukkaavat päälle. Velat syntyivät siitä kun lapset olivat pieniä ja aikaa ja resursseja riittävään kehittämiseen ja asiakashankintaan ei jäänyt.
Sosiaaliset tukiverkot olivat ja ovat edelleen tasan 0. Emme ole saaneet apua lasten väliaikaiseen hoitoon koskaan mistään. Nyt lapset jo päivähoidossa ja työrauhaa jää enemmän. Lapset ovat tässä myllytyksessä kuitenkin hyötyneet - ovat mitä tasapainoisimpia ja hyvin kehittyneitä lapsia joista aina kommentoidaan että kuinka meillä on noin upeat lapset.
Itse olemme vaan tällaisia kunnottomia kun ei perheyritys rullaa tökkimättä vauvavaiheen yli.
Velvollisuus olisi viettää joulu yhdessä näiden isovanhempien kanssa mutta nyt ensimmäistä kertaa elämässa, omat resurssit, henkiset ym. ovat täysin niistetty pois. Emme jaksa tavata ketään väkinäisessä ilmapiirissä. Toimintamme on näiden tasaista ja turvattua elämää viettäneiden seniorien mielestä typerää ja arvotonta.
pienyrittäjäperhe ja
6
295
Vastaukset
- Minäwain
Hei! sivuan nyt kyllä tätä sinun aihettasi vähän vierestä, mutta meillä taas vastaavasti vauva-aika tulossa, huhtikuussa on laskettu aika ja pienyrittäjiä mekin. Vanhaa perheyritystä olemme jatkaneet, joten menneiden aikojen velat pukkaa päälle täälläkin. Nyt tehty monta vuotta niska limassa töitä että on saatu yritys taas jotenkuten jaloilleen, ja kuinkas sitten kävikään.ensimmäinen raskaus, samaan syssyyn muutto uusiin toimitiloihin,uusien tilojen remppa, uusia asiakkaita pukkaa jne.(meilläkin sellainen ala, ettei tuotantoa voi pysäyttää esim. kuukaudeksi ja viedä muuttoa läpi, vaan tuotannon pitää pyöriä koko ajan) Mietityttää vähän että mitenkäs se vauva-aika menee läpi, sillä budjetit on niin tarkkaan laskettu että myös minun työpanokseni on tärkeä.Lapsi ns. vahinko, mutta ehdottomasti haluttu.
Mukava olisi kuulla kokemuksia kuinka muut ovat pärjänneet.- joulustressaantuneelta
No, ensinnäkin, en tiedä alaanne ja työn luonnetta. Mutta äitiyspäivärahaan olet oikeutettu ainakin jos et nosta palkkaa äippärahakautena. Silloin kaikki yrityksenne palkat kannattaa maksaa miehelle. Oliko se niin että sunnuntaisin sai tehdä palkkatyötä niin paljon kuin sielu sietää ilman että vaikuttaa äitiysrahaan.
Nyt sitten huomioitavaa on että katsooko kela tosiaan niin että vaikka seisot liikkeessä tiskin takana ja auttelet ilmaistyönä sikäli kun vauvanhoidolta pääset, niin et ole töissä. Kannattaa varmistaa missä menee raja. Jos työtä tehdään ei-julkisessa paikassa niin silloin taas ei kukaan lie kysy kuka sen työn takahuoneesa teki.
Toisekseen, jos kunnon äippärahaa meinaat saada niin nyt kannattaa ennen äitiysrahakautta maksella sinulle oikein kunnon palkat sekä tilittää niistä yel-maksut.
Aina tietysti löytyy yrittäjyydestä mitään ymmärtäviä joiden mielestä tämä on varmaan kieroa spekulointia, mutta varma on, että tehoihinne vaikuttaa jokatapauksessa perheenlisäys ja pienyritys olette te. Tiedän kyllä koska olen itse kokenut saman ja toimin alalla jossa on mahdotonta palkata itselleen sijaista tai pitää taukoa.
- kyllä se
joulu menee äkkiä ohi..tavalla tai toisella. Muistat vain hymyillä :-)
Jaksamista. Istukaa alas miehenne kanssa ja laatikaa ihan paperille yhdessä alkuun joulun aikataulu,(toteutuu tai ei) johon mahdutatte ne isovanhemmatkin. Näin stressi poistuu, koska teillä on jo suunnitelma, eikä sitä tarvitse enää ajatella. - ei pakkojoulua
Kertokaa sukulaisillenne, että haluatte nyt viettää tämän joulun ihan oman perheenne kesken. Ja teette siitä sellaisen kun on mahdollista teidän elämäntilanteessanne. Ei mitään hervotonta lahjaröykkiötä, ruokaa sen verran kuin teidän perhe tarttee pyhiksi, ja vain sellaista, mistä TE tykkäätte. Ja kun pyhät tulevat, hautaudutte kotiinne ja rentoudutte lastenne kanssa ne 2 päivää, ja keräätte voimia tuleviin ponnisteluihin.
- pakolla...
Ei isovanhempia ole pakko tavata jouluna! Jos heiltä ei muulloinkaan saa apua ja tukea, miksi teidän pitäisi stressata siitä että heidät täytyy nähdä juuri jouluna?!? Minkäkin olisin sitä mieltä, että viettäkää rauhallinen perhejoulu, ihan vain teidän perheen yhteinen. Jos isovanhemmat välttämättä haluavat tavata lapsia, tulkoot itse katsomaan heitä esim. välipäivinä tai uutenavuotena, kunhan ensin olette itse saaneet hetken hengähtää ja rauhoittua, sitähän kun joulu parhaimmillaan on!
Ja vielä velvollisuuksista... Teillä ei TODELLAKAAN ole mitään velvollisuutta viettää aikaa ihmisten kanssa, joiden mielestä toimintanne on "typerää ja arvotonta"! Ennemmin heillä olisi velvollisuus tukea arvostaa teitä!
Meillä ei enää yritetä velvollisuudentunnosta viettää juhlapäiviä miehen vanhempien kanssa, kun nämä selvästikkään eivät ole edes kiinostuneet lapsenlapsestaan, ja kaikki mitä suusta ulos tulee on vain meidän arvostelua. En pidä heihin yhteyttä enää ollenkaan, mies saa hoitaa yhteydenpidon, jos haluaa. Mielestäni ihmis-suhteiden pitää olla vastavuoroisia, ei sellaisia jotka ahdistavat! - luotatte...
...omiin tuntemuksiinne ja vieätte juuri sellaisen joulun, josta pidätte ja johon voimavarat riitävät. Meillä on aika samanlainen tilanne toisen isovanhempien suhteen. En ota eää paineita vierailusta, niin kuin aikaisemmin. Saavat itse tulla, jos haluavat nähdä ja miksi meidän pitäisi olla aina se aktivinen osapuoli.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p465269Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511730Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1331700Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151619- 141335
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41230No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol24116081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171077Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771028Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60877