Pistaasipähkinät & madot

kokemusta?

Söin tänään ensimmäistä kertaa pistaasipähkinöitä ja yksi niistä maistui todella pahalle, kuitenkin nielin sen. Sitten kaveri totesi että yleensä pahoissa on pesä matoja. Apua söinkö siis jonkun madonpesän? Mitä matoja? Ja mitä siitä seuraa?

Vasta tämän mokan jälkeen tutkin pähkinöitä paremmin ja huomasin toisenkin kappaleen, joka oli puoliksi tummanruskeita kokkareita ja puoliksi reikiä täynnä... Ehdin kyllä syödä aika paljon tutkimatta koska en ottanut sitä ohutta maapähkinän kuoren tapaista kuorta niistä pois. Joten jos joku on tehnyt saman mokan niin mitä siitä seurasi?

8

8432

Vastaukset

  • Oletko joku vegaani kun epäröit matojen syöntiä? Valkuaistahan ne vain ovat.

    • " Usein paha maku johtuu yksinkertaisesti siitä, etteivät pistaasit ole tuoreita."

      Eipäs. Usein syynä on, että ovat pilaantuneet jo puussa ja sit ne kerätään, nimittäin pistaasista ei päällepäin erota onko pilaantunut vai ei. Joten sadosta riippuu onko pilaantuneita paljon.

      Pistaasit säilyvät todella kauan ja vanhentuneinakin ovat vain kovia, ei siis vaikuta makuun ollenkaan.

      Ja mitä itse viikottain pistaaseja ja muitakin pähkinöitä Lidlistä ostanut niin laadukkaampia ja paremman makuisia kuin muissa kaupoissa olleet. Toki pistaaseissa muutama pahanmakuinen on ollut, mutta näin on vaikka ostaisit pistaasisi mistä.

    • ......... kirjoitti:

      " Usein paha maku johtuu yksinkertaisesti siitä, etteivät pistaasit ole tuoreita."

      Eipäs. Usein syynä on, että ovat pilaantuneet jo puussa ja sit ne kerätään, nimittäin pistaasista ei päällepäin erota onko pilaantunut vai ei. Joten sadosta riippuu onko pilaantuneita paljon.

      Pistaasit säilyvät todella kauan ja vanhentuneinakin ovat vain kovia, ei siis vaikuta makuun ollenkaan.

      Ja mitä itse viikottain pistaaseja ja muitakin pähkinöitä Lidlistä ostanut niin laadukkaampia ja paremman makuisia kuin muissa kaupoissa olleet. Toki pistaaseissa muutama pahanmakuinen on ollut, mutta näin on vaikka ostaisit pistaasisi mistä.

      "Pähkinöiden säilyttäminen

      Pähkinät sisältävät paljon rasvaa, joten ne eltaantuvat nopeasti joutuessaan tekemisiin valon, lämmön ja kosteuden kanssa. Pähkinöitä kannattaa oikeastaan säilyttää jää- tai viileäkaapissa. Kuoritut pahenevat nopeammin kuin kuorelliset, mutta jääkaapissa nekin säilyvät puolisen vuotta ja pakastimessa jopa vuoden."

      http://www.mainio.net/article.asp?path=1;1132;1133;50166;10870

      Kyllä ne vanhenevat, kuten kaikki pähkinät suht nopeasti. Jääkaapissahan niitä ei kovin moni säilytä, pakastimesta puhumattakaan. Itse olen asunut ja viettänyt aikaa paljon Turkissa, jossa minulla on sukulaisia. Suomessa ei edes myydä niin tuoreita pistaasi- ja saksanpähkinöitä mitä Turkissa, ja sen kyllä huomaa mausta usko pois. Tosin sielläkin myyvät joskus vanhoja varsinkin jos halvalla ostaa. Ehkäpä nuo Turkissa syömäni ovat olleet niin tuoreita, että makunystyräni ovat hieman herkemmällä täällä Suomessakin.

      Parhaat pistaasini olen Suomessa syönyt irtopistaaseina, joita Parrots-tuotemerkki myy suurimmissa kaupoissa. Lidlin pistaasit ovat olleet muutaman kerran vanhoja jo ostettaessa, muutaman kerran kun olen ostanut useamman pussin kerralla ovat vanhentuneet kaapissa n. kuukaudessa. Ja näissäkin siis on vielä ollut usea kuukausi parasta ennen-päivää jäljellä. Itse en noita Lidlin pistaaseja enää syö, turkkilainen mieheni kyllä popsii niitä silloin tällöin vaikka myöntääkin etteivät ne kovin tuoreilta maistu. Mutta ovatpahan ainakin halpoja :)

      Pistaasipähkinät poimitaan raakoina ja kypsytetään lämmön avulla, jolloin suurin osa pähkinöistä myös aukeaa hieman raolleen. Muutama pilaantunutkin tietysti joukossa voi olla esim. madon takia, mutta yleistä se ei ole.

    • PistaasiP kirjoitti:

      "Pähkinät sisältävät paljon rasvaa, joten ne eltaantuvat nopeasti joutuessaan tekemisiin valon, lämmön ja kosteuden kanssa."

      Juu, mutta nyt puhutaan pistaasipähkinöistä jotka on paahdettu ja suolattu se lisää säilyvyyttä. Sekä pistaasipähkinöissä on paljon vähemmän rasvaa kuin esim saksanpähkinöissä. Eipä suomessa edes taida saada pistaasipähkinöitä joita ei olisi suolattu saatika paahdettu.

      "Kuoritut pahenevat nopeammin kuin kuorelliset, mutta jääkaapissa nekin säilyvät puolisen vuotta ja pakastimessa jopa vuoden."

      Ei asia ole noin yksinkertainen. Toki laatu huononee pitkästä säilytyksestä, mutta tuo on vain parasta ennen suositus. Pimeässä kaapissa pähkinät säilyvät vuosiakin joskin kuivavat/kovettuvat riippuu toki lajista ja mitenkä käsitelty.

      "Suomessa ei edes myydä niin tuoreita pistaasi- ja saksanpähkinöitä mitä Turkissa, ja sen kyllä huomaa mausta usko pois."

      Ilmeisesti sinä olet sitten saanut suomessa huonoja pähkinöitä, sillä samanmakuisia ne on kuin Turkissa ja muuallakin. Olen minäkin matkustellut paljonkin ja vieläpä kierellyt pähkinäplantaaseilla.

      "Parhaat pistaasini olen Suomessa syönyt irtopistaaseina, joita Parrots-tuotemerkki myy suurimmissa kaupoissa. Lidlin pistaasit ovat olleet muutaman kerran vanhoja jo ostettaessa"

      Kaupan säilytysolot ja tuotteen vaihtuvuus on suuri tekijä laadussa. Onhan nuo irtopistaasit ihan hyviä, mutta täällä usein karkkikaupassa ja muuallakin irtomyynnissä olevat ovat täysin avonaisessa purnukassa ties kuinka vanhoja, eihän niihin edes hampaat pysty jos edes kuoran auki saa. Tosin näin joulun lähestyessä ihmiset pähkinöitä ostaa joten irtopistaasien laatukin ja tuoreus paranee.

      Täälläpäin Lidlissä pähkinöiden myynti on valtaisaa, viikossa hyllyt tyhjenee useinkin. Joten eivät Lidlin pähkinät huonoja ole muidenkaan mielestä. Ja mikäli Lidlistä ostamasi pähkinät ovat pilaantuneita niin miksi et vaihtanut niitä liikkeestä uusin hyviin?

      Lidlissä tuo tuotteen vaihto sujuu ongelmitta vaikka kuittiakaan ei ole, sais muut kaupat mallia ottaa.

      "Pistaasipähkinät poimitaan raakoina ja kypsytetään lämmön avulla, jolloin suurin osa pähkinöistä myös aukeaa hieman raolleen."

      Eipäs, vaan ne paahdetaan jolloin kuori aukeaa ja sitten yleensä suolataan.

      Osa tekstistäsi menee kyllä vähän jo saivartelun puolelle, mutta vastataan nyt vielä jotain. Makuasioistahan ei oikeasti saisi edes kinata. Makuja kun on monia, ja sehän on vain ihan hyvä jos Lidlin pähkinät maistuvat. Epäilemättä monelle suomalaiselle ne maistuvat, mutta valituksiakin olen kuullut paljon.

      En maininnut, että Lidlistä ostamani pähkinät olisivat olleet pilaantuneita, vaan vain niin vanhoja etteivät mielestäni maistu hyviltä. Tuskin niistä mahavaivoja tms. siis saa, mutta kun parempiakin on olemassa miksi söisin pahanmakuisia. Olenhan minäkin Lidlistä kerran-pari saanut hyvänmakuisia melko tuoreita pistaaseja, mutta tuoreusaste niissä valitettavasti vaihtelee todella paljon.

      Turkki on Euroopan suurimpia (jollei peräti suurin) pistaasipähkinöiden tuottaja, joten uskon kyllä tietäväni mistä puhun kun siellä viikoittain parin vuoden ajan olen pistaasini ostanut ja turkkilaisten kanssa niiden mausta, laadusta ja tuoreudesta keskustellut. Ovat muuten hyvin tarkkoja näiden asioiden suhteen. Suomessa taas monet tuttavani tuskin edes tietävät miltä pistaasin kuuluu maistua. Alkuperämaassaanhan hedelmät ym. yleensä maistuvat parhailta, eikä pistaasipähkinä mielestäni tee tästä poikkeusta. Tuoreella ja melko vanhalla (todella vanhasta puhumattakaan) pistaasipähkinällä kun tosiaankin on selvä makuero. Mutta tosiaan, makuja on monenlaisia enkä siis taida jaksaa tämän enempää näin päivänselvästä asiasta kinata.

      "turkkilaisten kanssa niiden mausta, laadusta ja tuoreudesta keskustellut. Ovat muuten hyvin tarkkoja näiden asioiden suhteen."

      Tämä asia riippuu täysin Turkkilaisesta. Esimerkiksi täällä parisenvuotta sitten eräs Turkkilainen ravintolanpitäjä huuhteli salaatit jne... kävelykadun purossa ulkotilaisuudessa jonne syljetään, kustaan jne... kenties tuoreita ja laadukkaita raaka-aineet olivat.

      "Alkuperämaassaanhan hedelmät ym. yleensä maistuvat parhailta, eikä pistaasipähkinä mielestäni tee tästä poikkeusta."

      Hedelmät kun poimitaan raakoina ja kypsytetään laivassa, varastossa jne... jonka takia ne ovat mauttomampia kuin alkuperäisessä maassa puussa kypsäksi asti kehittyneet. Mutta pistaasipähkinöissähän näin ei ole. Ja ulkomaailta ei kuljetus suomen kauppoihin kauaa kestä joten eivät mene siinä pilalle, mikäli kuljetus olosuhteet ovat asianmukaiset.

  • Tervehdys kaikille.
    Sotien jälkeen Helsingin satamaan tuli iso säkillinen Pistaasipähkinöitä.
    Satamaväki, tavallinen junttikansa, ei koskaan ollut sellaisia nähnyt. Säkki tarkastettiin, ihmeteltiin pähkinöiden väriä. Erän tuttavamme satama- työntekijä, tiesi mikä on pistaasipähkinä, koska oli niitä kotonaan ennen vallankumousta Pietarissa syönyt. Hän tajusi tilanteensa tulleen ja sanoi kovalla äänellä, että pilaantuneita ovat, koska kän tietää, että niiden titää olla valkoisi, kuin mantelit. Tullimies määräsi kaikki tuhottavaksi. Perhetuttumme, Konstantin ilmoittautui vapaaehtoiseksi hoitamaan kaatopaikkalootaan viemisen. Ei kulunut kauan, kun koko venäläinen "seurakunta" söi hullunlailla näitä pilaantuneita pistaasipähkinöitä, joita Konstantin salakuljetti viikotolkulla repussaan...

Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.