Itsenäisyyspuolueen varapuheenjohtajan fil. tohtori Ilkka Hakalehdon
EU:n perustuslain hyväksymistä Suomen eduskunnassa koskeva lausunto:
"Hallituksen ja eduskunnan halu käsitellä ja hyväksyä EU:n perustuslaki kansalaismielipiteestä välittämättä ja tehdä se kaiken lisäksi itsenäisyyspäivän aattona osoittaa äärimmäistä kansanvallan ja kansansuvereniteetin ylimielistä halveksuntaa.
Oman perustuslakimme mukaan ylin valta, valtiovalta, kuuluu kansalle ja sama perustuslaki kieltää heikentämästä tätä valtiosääntömme kansanvaltaista perustaa.
Hyväksymällä EU:n perustuslain oman perustuslakimme yläpuolelle eduskunta tosiasiallisesti suorittaa vallankaappauksen kansansuvereniteettia ja Suomen kansaa vastaan. Näin mitätöidään kansanvaltainen valtiosääntömme ja maamme alistetaan Euroopan Unionin epäitsenäiseksi osavaltioksi.
Vuonna 1899 Suomen suuriruhtinas, Venäjän tsaari Nikolai II kumosi laittomalla helmikuun manifestilla Suomen silloiset perustuslait ja määräsi venäjän ns. yleisvaltakunnallisen lainsäädännön voimaan maassamme. Tämä aiheutti korjaamattoman välirikon suuriruhtinaan ja Suomen kansan suhteissa. Nyt raha- ja EU-vallan käskyläisiksi alistuneet kotimaiset poliitikot syyllistyvät vastaavanlaiseen petokseen Suomen kansaa kohtaan.
Suomen kansan suuri enemmistö ei hyväksy maamme valtiollisen itsenäisyyden tuhoamista eikä kansanvaltaisen valtiosääntömme kumoamista. Suomalaisilla on vielä oikeus valita uusi eduskunta. Siihen on mahdollisimman pian saatava sellaiset edustajat, jotka palauttavat EU-harvainvallan tilalle kansanvallan ja valtiollisen itsenäisyyden. Tämä on välttämätöntä vapauteen, tasa-arvoon ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen perustuvan turvallisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseksi nykyisille ja tuleville suomalaisille sukupolville.
Vain itsenäisenä maana Suomella on myös mahdollisuus antaa oma täysipainoinen osuutensa kansojen väliseen tasa-arvoiseen yhteistyöhön ja harjoittaa kansamme perusetujen mukaista kansainvälistä sopua ja yhteisymmärrystä edistävää rauhantahtoista puolueettomuuspolitiikkaa."
- - -
Hyvää Itsenäisyyspäivää minunkin puolestani!
-Kiitos talkootyöhön osallistuville.
-Kiitos lukijoille monenlaisesta tuesta ja kannustuksesta.
Vain sisäisesti ehyt ja yhtenäinen kansa jaksaa puolustautua ja säilyttää asemansa.
SiskoSuomi
[email protected]
Itsenäisyystervehdys
20
1307
Vastaukset
- poika.tuntureilta
- rekkakuskin lanko
Harva taitaa ennään nykyään tietää mitä itsenäisyys ON.
EU on täysin eriasia.
Siihen ei suomipoika taistellut vaan poliitikkojen p... puheilla vaan saatiin mukaan... Itsenäisyys on mennyt. Olemme EU orjia, rahakkaat ottavat omansa. rekkakuskin lanko kirjoitti:
Harva taitaa ennään nykyään tietää mitä itsenäisyys ON.
EU on täysin eriasia.
Siihen ei suomipoika taistellut vaan poliitikkojen p... puheilla vaan saatiin mukaan... Itsenäisyys on mennyt. Olemme EU orjia, rahakkaat ottavat omansa.Itsenäisen Suomen eduskunta teki vuoden 1994 marraskuun 18. päivästä maan historian mustimman perjantain. Se päätti äänin 152-45 hyväksyä hallituksen edellisenä juhannuksena presidentti Martti Ahtisaaren tukemana Korfulla allekirjoittaman Euroopan unioniin liittymissopimuksen.
* Tekeekö istuva eduskunta NYT lopullisen vallankaappauksen romuttamalla Suomen perustuslain "Itsenäisyyspäivän kunniaksi"?
* Toisen maailmansodan kurimuksesta Suomi selviytyi alueellisesti typistettynä mutta itsenäisyytensä säilyttäen.
* Miten Sinun nyt käy, Suomi?
- Itsenäisyys takaisin
Itsenäisyys on kaikkein arvokkain aarre joka kansalla voi olla.
Mutta me vain maksamme jäsenmaksuja EU:lle joka vuosi jotta voimme saada direktiivejä euroopasta
voimatta itse vaikuttaa kuin promillen verran päätöksentekoon.
Itsenäisyys takaisin!- arkistonhoitaja
Lainaus: SF Independence Party 22.12.2004
mm.
"Itsenäisen valtion valtioelimillä tulee olla muiden valtioiden väestöstä ja valtioelimistä riippumaton lainsäädäntövalta, oman maan lainsäädäntöön perustuva tuomiovalta ja oman maan lainsäädännölle alistettu toimeenpanovalta sekä täysi oikeus määrätä suhteestaan ulkovaltoihin.
EU-Suomella ei tuota itsenäisyyttä ole. Olisi aika keskustella julkisuudessa mm. oman perustuslakimme ja EU:n perustuslain suhteesta."
Linkki:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000449&posting=22000000005885821#22000000005885821 - talollinen
arkistonhoitaja kirjoitti:
Lainaus: SF Independence Party 22.12.2004
mm.
"Itsenäisen valtion valtioelimillä tulee olla muiden valtioiden väestöstä ja valtioelimistä riippumaton lainsäädäntövalta, oman maan lainsäädäntöön perustuva tuomiovalta ja oman maan lainsäädännölle alistettu toimeenpanovalta sekä täysi oikeus määrätä suhteestaan ulkovaltoihin.
EU-Suomella ei tuota itsenäisyyttä ole. Olisi aika keskustella julkisuudessa mm. oman perustuslakimme ja EU:n perustuslain suhteesta."
Linkki:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000449&posting=22000000005885821#22000000005885821Tänne jos mihin tulisi saada valvontakomissio.
- Minkähän vuoksi?
talollinen kirjoitti:
Tänne jos mihin tulisi saada valvontakomissio.
Olitko Stasin miehiä aikoinaan ja sieltäkö oppisi hait?
- muisto vaan
On surullista että vain kevyesti heitettiin itsenäisyys suomesta pois liittymällä eu;hun liittovaltioon jossa kaiken määrää keskieuroopan muutama maa. Suomella ei ole mitään sanomista enää missään.
Siis juhlimmeko mennyttä itsenäisyyttämme vain?- KaukoLaihanen
Vietämme itsenäisyytemme muistojuhlaa jo kahdennentoista kerran sen päättymisajankohdasta 31.12.1994 lukien.
Itsenäisyyden aika 1917-1994 oli Suomen kansan kunnialisin ajanjakso, jolloin yhdessä kestettiin sodat, sotakorvausrasitteet ja samanaikainen jälleenrakennusvaihe. Suomalaisella työllä rakennettiin tästä maasta hyvinvointivaltio, jossa jokaisesta kansalaisesta huolehdittiin ja jonka jokainen tunsi omaksi kotimaakseen.
Nyt EU-vallan alla tilanne on täysin toinen. Elämme ahneuden aikaa, jolloin nopein käsi voittaa. Heikompiosaiset koetaan taakkana, jotka ihmiset joutuvat itse kantamaan vastuun itsestään.
Miksikö? No, siksi kun rahaa on liian paljon, jotta se voisi löytää helpottamaan puutteessa olevien hätää. - IPUa ei tarvita
KaukoLaihanen kirjoitti:
Vietämme itsenäisyytemme muistojuhlaa jo kahdennentoista kerran sen päättymisajankohdasta 31.12.1994 lukien.
Itsenäisyyden aika 1917-1994 oli Suomen kansan kunnialisin ajanjakso, jolloin yhdessä kestettiin sodat, sotakorvausrasitteet ja samanaikainen jälleenrakennusvaihe. Suomalaisella työllä rakennettiin tästä maasta hyvinvointivaltio, jossa jokaisesta kansalaisesta huolehdittiin ja jonka jokainen tunsi omaksi kotimaakseen.
Nyt EU-vallan alla tilanne on täysin toinen. Elämme ahneuden aikaa, jolloin nopein käsi voittaa. Heikompiosaiset koetaan taakkana, jotka ihmiset joutuvat itse kantamaan vastuun itsestään.
Miksikö? No, siksi kun rahaa on liian paljon, jotta se voisi löytää helpottamaan puutteessa olevien hätää.SKP:n ja IPU:n yhteiskannatuskaan ei riittäisi edes yhteen kansanedustajaan.
IPU on selvästi kommunistinen pulju, ei noita Laihasenkaan heittoja muuten voi ymmärtää. Sosialisointia, sosialisointia, pääomaveroja, automaation vastustusta (=tehottomuuden lisäystä Neukkulan tyyliin) - kaalto
IPUa ei tarvita kirjoitti:
SKP:n ja IPU:n yhteiskannatuskaan ei riittäisi edes yhteen kansanedustajaan.
IPU on selvästi kommunistinen pulju, ei noita Laihasenkaan heittoja muuten voi ymmärtää. Sosialisointia, sosialisointia, pääomaveroja, automaation vastustusta (=tehottomuuden lisäystä Neukkulan tyyliin)SKP haluaa luovuttaa EU-Suomen Venäjälle, Itsenäisyyspuolue haluaa palauttaa nykyisen EU-Suomen itsenäiseksi Suomen tasavallaksi.
IPUa eli Itsenäisyyspuoluetta TARVITAAN eikä meinata. Kansa ratkaisee SKP:n ja Itsenäisyyspuolueen yhteiskannatuksen, et ainoastaan sinä.
Joka toista haukkuu (sinä), sen napa paukkuu!
- Lahden herra
Ymmärrän, että se, mitä ihminen haluaa sanoa, on normaalia... Suomi ei ole nyt epäitsenäinen valtio...
Meissä on vielä suomalaisuus ja Suomi on olemassa maailmassa.
Saa katsoa, millainen tulevaisuutemme on.
En ole mikään professori, enkä ennustaja. Sinullekin Maisa, SiskoSuomi! Hyvää jatkoa ja Siunausta! t Ilkka
Kiitos tervehdyksestäsi, gentleman88
ja tervetuloa foorumille taas;)
Työtä riittää...
SiskoSuomi
[email protected]- KaukoLaihanen
Panen suurella tyydytyksellä merkille, että olet taas mukana gentleman88. Sinun mielipiteitäsi tarvitaan.
KaukoLaihanen kirjoitti:
Panen suurella tyydytyksellä merkille, että olet taas mukana gentleman88. Sinun mielipiteitäsi tarvitaan.
...kirjoituksistasi kuin tervetulotoivotuksistasikin! - Veljeä ei jätetä! Pian saan sähköpostinikin taas toimimaan - nykyisin täältä Turusta käsin - nyt uusin voimin, kun taustatukenani on ihana Marjatta- vaimoni. Forssan Lehti boikotoi kirjoituksiani (liian kuumaa kamaa!). Saa nähdä muuttuukohan meininki Isänmaassamme, jos Chuck Piercen uusin profetia ensi vuodelle toteutuu!:
http://tampere.nokiamissio.fi/
Parhain jatkoterveisin,
Ilkka
- Itsenäisenä & Täysivalt...
Eduskunta hyväksyi "Euroopan perustuslakisopimuksen" 5.12.2006 äänin 125–39.
Ilahduttavaa on, että Eduskunnasta löytyi sentään 39 rohkeata ja itsenäisesti ajattelevaa kansanedustajaa.
Lisää maamme valtiollisesta itsenäisyydestä ja täysivaltaisuudesta huolta kantavia kansanedustajia voimme valita Eduskuntaan maaliskuussa 2007.
Iloista Itsenäisyyttä !
www.adressit.com/itsenaisyydenpuolesta - Democratian
Teidän oma "valtiomiehenne" on täysi läppä akateemisissa ja poliittisissa piireissä. Sama levy päällä jo 20 vuotta ja tulokset ovat aina olleet marginaalisia.
Poliittisesti Hakalehto ei ole saavuttanut mitään merkittävää. Hän on yhteistyökyvytön, itsepäinen ja hyvin vallanhimoinen henkilö, ja hän ei tule kenenkään kanssa toimeen. Hänen poliittiseen retoriikkaansa kuuluu pelottelu, uhkailu ja panettelu.
Hyvää itsenäisyyspäivää!- Totuus ei katoa
Osoitat olevasi ala-arvoinen valehtelija ja panettelija. Et voi muuttaa valkoista mustaksi, vaikka kovasti haluaisit. Totuus ei pala tulessakaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18013558
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585483Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454930Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493709Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402853Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201791Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3721697Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525