Hei!
Olen 20-vuotias tyttö ja pelkään että minulla on kurkkusyöpä. Kurkussa on tuntunut paineen tunnetta jo pidemmän aikaan. Mutta aina välillä tunne on kadonnut kokonaan ja välillä tullut taas takaisin. Nyt viimepäivinä kurkkuun on alkanu sattumaan aina yskiessä. Ei samalla tavalla kuin tavallinen kurkkukipu vaan se tuntuu paljon voimakkaammalta ja erilaiselta. Ja kun kaulaa painelee kevyesti niin sekin sattuu. En uskalla mennä lääkäriin kun pelkään totuuden kuulemista. Oon kyllä melko varma että syöpä siellä on, en keksi mitään muutakaan. Kertokaa kaikki jotka tiedätte kurkkusyövän oireista ja paranemismahdollisuuksista. Ja kuinka yleistä se on näin nuorelle..? En ole koskaan polttanut tupakkaa ja elänyt muutenkin terveellistä elämää..
Kurkkusyöpä(kö)?
39
101990
Vastaukset
- Suosittelen lämpimästi
Mene hyvä ihminen lääkäriin, jos moista edes epäilet.
Mitä aiemmassa vaiheessa diagnoosin saa, vaikka olisi syöpäkin, ennuste on parempi.
Samoin kaikki muutkin jotka epäilette syöpää tai mitä muuta sairautta tahansa; menkää lääkäriin!
Oma terveys on kallisarvoinen asia, vaikka sitä ei osaa arvostaakaan vielä silloin kun vielä terve on.
Täällä kyllä voi tunteitaan tuulettaa, mutta asiantuntevaa apua sairauden toteamiseen & hoitoon löytyy kyllä ihan muualta.- elina
Minua alkoi ahdistamaan todella paljon tänään ja oon vaan miettiny kuolemaan ja muuta sellaista. Tää saattaa kuulostaa tosi lapselliselta mutta pelkään todella paljon. Tänään päätin kuitenkin käydä lenkillä (juoksin 40min) jonka jälkeen ei enää nii paljon sattunut. Mutta saa nähdä kuinka paljon huomenna sattuu. Mutta olen päättänyt jos tämä pysyy yhtä pahana tai pahentuu nii aion kyllä vihdoinkin mennä lääkärille..
Kiitos teille jotka olette jotain vastannu! - Anonyymi
Samaa mieltä eli heti lääkäriin, sillä mitä aikaisemmassa vaiheessa syöpä todetaan niin sitä paremmat ovat paranemismahdollisuudet! Ja voihan olla että sielä ei edes ole syöpää?
Vuosia sitten eräs lääkäri sanoi, että suomessa kuolee enemmän ihmisiä luuloon kuin itse sairauteen?
Minulla oli vuosia sitten työkaveri joka epäili eturauhassyöpää ja oikeiden voimistuttua meni lääkäriin, jossa otettiin kokeet. Silloin tulosten saanti kesti pidempään joten kaveri turvautui tuskissaan ja peloissaan alkoholiin ja lopuksi teki itsemurhan? Hautajaisten jälkeen vaimo sai kirjeen, jossa kerrottiin että miehellä oli normaali iästä johtuva eturauhasen suurentiminen ei siis syöpää ollenkaan.☹️
- lk1
Ei hyvin todennäköisesti ole kurrkusyöpää. se on 70-vuotiaiden tupakoivien ja alkoholia käyttävien miesten tauti. mutta siitä huolimatta on hyvä käydä lääkärissä, jotta muut syyt voidaan tutkia. Peilillä katsotaan sinne kurkunpäähän, ettei siellä ole mitään...kyseessä voi olla myös esim. suurentuneet imusolmukkeet, refluksitauti, surentunut kilpirauhanen jne.
- Anonyymi
Ei pidä paikkaansa! Veljeni on alle 70-v eikä tupakoi ja alkoholin käyttökin on vähäistä, mutta sai viime syksynä diagnoosin kurkkusyövästä joka hoidettiin leikkauksella, sytostaateilla ja sädehoidolla. Hän laihtui 25 kiloa ja puhekyky meni eikä ruokaakaan alkuun pystynyt syömään kovien kipujen vuoksi. Kotiuduttuaan pitkån hoitojakson jälkeen niin ainoastaan liemiruokaa ja puhekkin alkoi hiljalleen palautua. Lääkäreiden mukaan kuntoutuminen kestää ainakin puoli vuotta ja sinä aikana ei saa tehdä mitään raskasta.
- minullakin
esim. nielutulehdus, joka selviää nieluviljelystä. Itselläni oli angiina ja ainoa oire oli palan tunne kurkussa. Voi olla myös limaa kurkussa. Ei nyt heti kannata pelätä pahinta. Eiköhän se selviä kun käyt lääkärillä.
- minullakin
esim. nielutulehdus, joka selviää nieluviljelystä. Itselläni oli angiina ja ainoa oire oli palan tunne kurkussa. Voi olla myös limaa kurkussa. Ei nyt heti kannata pelätä pahinta. Eiköhän se selviä kun käyt lääkärillä.
- entinen pattikaula
Käsittääkseni monella kurkkusyöpä potilaalla ei ole ollut isompia oireita ennen taudin toteamista. Itselläni ei ollut kurkkusyöpä, mutta ainoat oireet aluksi olivat patti kaulassa ja karhea kurkku.
- Toinen pattikaula
Saanko kysyä, että mikä se patti kaulassasi sitten oli? Itselläni on toisella puolella kaulaa (siinä suunnilleen, mistä tunnustellaan imusolmukkeet) halkaisijaltaan noin puolen sentin kokoinen kyhmy, joka ei arista eikä tunnu liikkuvan. Voiko tuo olla merkki syövästä vai tuleeko tuollaisia patteja ilman näkyvää syytä?
- arash_86
ehdotan että kävisit vaan rohkeasti lääkärillä-:)
- -S-
Selvisikö mistä tuo johtui? Minulla sama asia nyt. Neiluviljelys oli positiivinen, sain 10 päivän antibiootin mikä loppuu huomenna ja vieläkään ei oo auttanu. Huomenna meen lääkäriin kylläkin.
- jami boy
eikä ole syöpää, olet liian nuori etkä tupakoi
olen siitä ihan varma- noppaaaa
Nimittäin täällä puhuu 18 vuotiaan paras kaveri joka sairastui syöpään
- .---.
Hei haloo, eikö just viime aikoina ole ollut puhetta siitä, miten nuorillakin on alettu toteamaan suun alueen syöpää, joka johtuu yleistyneistä papilloomavirustartunnoista! siis niitähän on tosi monta erilaista ja aiheuttaa esim. kondyloomaa ja kohdunkaulansyöpää. Ja nielun limakalvolle ne voi luonnollisesti myös tarttua.
Ei nyt hirveästi ole pohjaa mun jutuilla, mutta ei kannata kyllä vakavaa asiaa aivan huomiottakaan jättää. todellakaan. - lukihäiriökunniaan
noppaaaa kirjoitti:
Nimittäin täällä puhuu 18 vuotiaan paras kaveri joka sairastui syöpään
ikä ei merkkaa mitään, mutta ei kai sekään merkkaa vaikka olisikin nuoria kavereita :D
- Anonyymi
.---. kirjoitti:
Hei haloo, eikö just viime aikoina ole ollut puhetta siitä, miten nuorillakin on alettu toteamaan suun alueen syöpää, joka johtuu yleistyneistä papilloomavirustartunnoista! siis niitähän on tosi monta erilaista ja aiheuttaa esim. kondyloomaa ja kohdunkaulansyöpää. Ja nielun limakalvolle ne voi luonnollisesti myös tarttua.
Ei nyt hirveästi ole pohjaa mun jutuilla, mutta ei kannata kyllä vakavaa asiaa aivan huomiottakaan jättää. todellakaan.Toinen asia joka aiheuttaa muutoksia suussa ja kurkussa jopa syöpiä on nuuska, nuuskapussit ja sähkötupakka.
Hammaslääkärini sanoi, että hän näkee heti suusta onko potilas tupakoitsija tai nuuskankäyttäjä.
Käytin itse nuuskaa 50:tä vuotta sitten ja huomasin kolon ikenissä siinä kohtaa mihin se nuuskaköntti laitettiin. Lopetin vaikka se oli nikotiiniriippuvuuden vuoksi vaikeaa. Ikenen kolo palautui nopeasti entiselleen ja limakalvot ovat kunnossa tänäkin päivänä.
- päivä, hei.
ole rohkeasti ja menee Lääkärille.
- Sellasta sattuu
Eräs puolituttu samoilta kulmilta kuin minä, kuoli kurkkusyöpään 19 vuotiaana. Syöpä havaittiin liian myöhään ja se oli menoa. Oireita ei edes kummosemmin ollut. Vain lähinnä nielemis- ja hengittämisvaikeuksia. Hän ei polttanut tupakkaa vaan eli niin terveellisesti kuin nyt ihminen voi. Sellasta sattuu.
- Anonyymi
Veljelläni ei ollut kurkussa mitään oireita ja kurkkusyöpä olikin sivulöydös muita mahdollisia sairauksia tutkittaessa.
Ei ollut ehtinyt levitä joten on hoidettu ja toipuu hyvää vauhtia. Ainoa huonoasia on se että ei pysty vieläkään muutaman kuukauden jälkeen hoitojen päättymisestä syömään kiinteämpää ravintoa kovien kipujen vuoksi ja puhe on lähes tunnistamatonta.
- Kohtalokamu2
Joo Lääkärille mene ihmeessä. Itselleni tuli kyhmy kaulan etuosaan, joka on kipeä kun nielee tai painaa siitä. Huomenna lääkärille, koska en jaksa oletella mikä se olisis.
- ajokortiton
tyhmää edes ajatella ettei uskalla mennä lääkärille..
kukas sua sit auttaa meinaaks et tulee setä keskellä yötä ja tarkastaa sun kurkkus, mitään syöpää oo mut josset haluu olla samassa jamassa loppuelämääs nii vedäs enskerta lenkki sinne lähimpään lääkärikeskukseen. TAI etsi ystäväpiiristäsi, heidän vanhemmistaan henkilö joka toimii ammatikseen. - api1962
Minulla ollut oikealla puolella jonkinlaisessa taskussa, johon joskus jää esim leivänmuruja, sellainen tunne että sinne on jäänyt jo yli piolivuotta sitten jotain eikä lähde millään pois. Ei siis henkitorvessa vaan kurkussa oikealla puolella. Epäilen että on jokin luunpala, ruoto tai kasvain. Ehkä jopa syöpä, vai ylireagoinko?
- Pony ♥
moi ! oon 12 ja meijän perheessä on ollut flunssaa. Nyt minulla on yskä ja hirveästi limaa kurkussa, ja käheä ääni ja kurkku kipeä. voiko se olla kurkkusyöpää kun ääni käheni laulamisen jälkeen ? :o pelottaa. mitäs sanotte, onko vain flunssaa vai voiko näin pienellä olla kurkkusyöpä ? :(
- muusa
voi kulta pieni tämä vastaus tulee nyt kyllä hiukan myöhään, mutta olet näköjään saman luontoinen kuin minäkin olin sinun ikäisenä ja tahdon olla yhä edelleen, mutta sen voin ihan varmasti sanoa, että mitään sinulla vakavaa ei ole! usko vain ja rauhoitu tulevaisuudessakin.
- Joku vaa.
Ne ihmiset, jotka sanoo ettei voi olla syöpää, koska on liian nuori tai jotai. Ensinnäkin se ei kato ikää, ja se voi tulla muutenkin kuin pelkästään tupakoitsijoille. Ja esimerkki, mun kaveri oli 9-vuotias sairastuessaan tosi harvinaisee syöpää, ja se oli ainut lapsi, jolla oli se syöpä!
Mutta ei kuitenkaa pakosti ja toivottavasti ole mitään pahaa siellä kurkussa. Varmaan olet jo käynyt lääkärissä, kun tämä on kirjoitettu -06 ? Mitä siellä sanottii? - mnääh
elina,ois kiva kuulla,mikä diagnoosi,ja kuinka voit nyt??
- Anneli
elina on poistunut keskuudestamme.
- HoneyF
Onko oikeasti? Mistä tiedät?
- kepaardi
Naurattaa tässä kun on 5cm x 12cm palttiarallaa möykky kurkussa , mikä alkaa nimen omaan kurkunpäästä ja jatkuu aataminomenaan. Ikäni on 50 ja tupakoin 13 vuotiaasta 31-vuotiaaksi askin pari päivässä. Alkoholia käytin joskus reilustikin.
Ensimmäinen käynti Hausjärven terveyskeskuksella johti ulosmarssiin. Kun papinmuija sanoi , että jos se nyt sinun mieltäsi huojentaa , niin voinhan ajan laittaa lääkärille viikon päähän. En ajatellut että mielenhuojennuksen vuoksi vaivaan lääkäriä.
Toisen kerran valitin asiasta lääkärille , mutta ei nuori tyttö osannut käsin tutkia mitään , niin kuin ennen vanhaan lääkärit. Lähetti sitten ultraan , kun sitä itse varsin halusin . Ihan vain odottelemaankin oltaisi kuulemma voitu jäädä )))
No johan se tätä kirjoittaessa on kuukauden päästä ultra-aika . - on se
se se on juopa.
- ihmisarvoton
Olen epäillyt kurkkusyöpää vuoden j käynyt 7 eri lääkärillä. Eivät suostu tutkimaan eivät edes ottamaan sitä hpv-koetta. Tuntuu pahalta että henkeni on joku säästökohde...
- auttakeee
kurkku ollu kipeenä 3viikkoo ja ääni kähee aina välillä limaaki kyl nökyy välil kurkus iha perkeleesti, iha vaa angiina tai jtn muut?
- bcv
Mulla on kurkku vihotellut juhannuspäivästä asti. Ensin oli kaksi viikkoa kipeänä putkeen. Sen jälkeen on ollut vielä kipeänä silloin tällöin yksittäisiä päiviä, kuten tänään viimeksi. Jotenkin on ärtynyt kurkku, joka luultavasti on alunperin närästyksen aiheuttamaa.
- Anonyymi
Jos närästää niin kyseessä voi olla ns. refluksitauti Se ei ole vaarallinen. Mene ihmeessä lääkäriin.
- elämäeletty
Juu, täytin just 39 vuotta, ikinä en ole tupakkaa polttanut, ja ehkä juon 10 lonkero vuoden aikana, 3 viikko sittem ääni muuttui käheäksi, palantunne kurkussa, kaula on kipeä sitä koskiessa lisäksi nieltäessä monesti tunttuu kaulassa outoa kipua, ei kurkussa, kun oksentaa, tulee aina verta mukana, tiedän satavarmana että minulla on kurkkusyöpä.
- Haato
Oletko käynyt lääkärissä. Mitä sanoi. Onko toi ketjun aloittaja kuollut, kun on kuulemma poistunut
- Eiyhtäämyöhäs
Mitä tän keskustelun alottajalle on käyny D:
- jeresa
Mua pelottaa tuli eilen illalla kurkku hieman kipeäksi nyt meinää lähteä ääni ja kun katsoin kurkkuun näyttää että olisi joku kuvio joka on hieman punottava ja tuvonnut kurkussa pelottaa olisiko kurkku syöpä
- Anonyymi
Mitä täällä kitiset vaivoistaisi muille ja noin 5 miljoonalle ihmiselle? Lääkäriin siitä. Onks tää palsta-paikka pakko pilata aina joillain vainoharhaisilla aloituksilla sairauksilla ja VALITTAMISELLA? Mitä jos mietit mikä elämässä on hyvin.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1254054Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3192081Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481821Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21760- 1061740
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391681Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4481532MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531282Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441276Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4501251