Visio 1000

Tieliikenteessä loukkaantuu vuosittain n 8000 ihmistä ja kuolee 400. Tavoitteena pidetään tason laskua noin 250 kuolemaan. Samaan aikaan monet autoilijat ovat turhautuneet holhontaan ja valvontaan.

Jospa muutettaisiin tavoitteita? Hyväksytään tason nosto vuosittain 1000 kuolemaan ja 15000 loukkaantuneeseen.

Silloin voitaisiin purkaa rajoitteita. Esimerkiksi:
* Yleinen kattonopeus 100 kmh
* Valtateillä 120 kmh
* Moottoriteillä vapaa nopeus
* Ei talvinopeuksia
* Kuorma-autojen nopeusrajoitin pois
* Luovutaan katsastuksista
* Talvirengaspakko pois
* Promilleraja 1,0

Samalla pitää hyväksyä, että vakuutusten hinta hieman nousee. Veroihin tuskin olisi asiallista syytä koskea.
5424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

mielivaltainen verotus, rikollisuus, sodat ym

Äänestä

Keskinopeuden nostosta on selvää hyötyä, ihan kansantalouden kannalta ajatellen.

Toisaalta rattijuopot ovat vaaraksi liikenteessä tuottamatta varsinaisesti oikeastaan mitään. Miksi heidät pitäisi sallia?

Talvirengaspakko pois? Vähän kaksipiippuinen asia. Varsinaisesti tuosta ei mitään säästöä syntyisi, mutta onnettomuudet lisääntyisivät ja keskinopeudet laskisivat. Tietysti voitaisiin suosia siirtymistä nastoista kitkoihin, jolloin tiestö säilyisi parempana ja keskinopeudet nousisivat.

Katsastuksista luopuminen ei myöskään käsittääkseni juurikaan tuottaisi mitään.

Mutta alkupäässä oli ihan hyviä ideoita. Eivätkä todennäköisesti juurikaan vaikuttaisi onnettomuusmääriin, mahdollisesti kyllä lisäisivät jonkin verran kuolonuhreja suhteessa loukkaantuneisiin (mutta onko se _oikeasti_ paha asia?)

Äänestä
  • Nuohan on vaan heittoja... peruslinja oli "kyttäys pois".

    Se promille on mukana sen takia, että kyllä minusta alle promillen kännissä vielä hyvin ajelee. 2 promillea rupee oleen useimmille vähän hiinä-hiinä.

    Talvirengaspakko on älytöntä kyttäystä. Normaali ihminen laittaa talvirenkaat talveksi. Ei-normaalit luovat osaltaan 1000-visiota.

    Katsastuksetkin on ihmeellistä kyttäystä, onhan useimpien autot aina kunnossa.

    Ai niin:
    * ajovalopakko pois
    * turvavyöpakko pois
    * lapset vapaina autossa
    * kännykkään pitää saada puhua

    Äänestä

  • turvallisesti kirjoitti:

    Nuohan on vaan heittoja... peruslinja oli "kyttäys pois".

    Se promille on mukana sen takia, että kyllä minusta alle promillen kännissä vielä hyvin ajelee. 2 promillea rupee oleen useimmille vähän hiinä-hiinä.

    Talvirengaspakko on älytöntä kyttäystä. Normaali ihminen laittaa talvirenkaat talveksi. Ei-normaalit luovat osaltaan 1000-visiota.

    Katsastuksetkin on ihmeellistä kyttäystä, onhan useimpien autot aina kunnossa.

    Ai niin:
    * ajovalopakko pois
    * turvavyöpakko pois
    * lapset vapaina autossa
    * kännykkään pitää saada puhua

    Olet varmaankin oikeassa. Kaikenlainen turha kyttääminen on kyllä... Turhaa.

    Ja ihmiset ovat kovin erilaisia.

    Siinä missä toinen voi turvallisesti ajella promillen kännissä 160 km/h, toinen ei selviä selvänäkään 100 km/h nopeuksilla. Autokin tuohon toki vaikuttaa.

    Eli pitäisikö ohjata käskemisen sijaan? Rankat tuomiot töppäilystä, ei mielivaltaisten rajojen rikkomisesta? Siinähän ajat kännissä, jos jonkun päältä ajat niin linnaa napsahtaa automaattisesti 3-10 vuotta (tuloksellisuudesta riippuen) - olettaen että jalankulkija ei töpeksinyt, jolloin linnaan laitettaisiinkin hänet... Juu-u... Vähän vaatisi kehittämistä, mutta ihan hyvä periaate.

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    vaaditaan vanha kunnon silmä silmästä periaate voimaan.
    Jos koheltaessas ajat jonkun perheenjäseneni hengiltä, minä päästän vastapainoksi ilmat pihalle joltakulta perheestäsi tahi itseltäsi.

    Hitto kuinka paljon säästyisi oikeuslaitokselta ja yhteiskunnalta rahaa, kun unohdetaan joutavat säännöt ja lait. Ja turhat "kevytrangaistukset".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

turvallisesti kirjoitti:

Tieliikenteessä loukkaantuu vuosittain n 8000 ihmistä ja kuolee 400. Tavoitteena pidetään tason laskua noin 250 kuolemaan. Samaan aikaan monet autoilijat ovat turhautuneet holhontaan ja valvontaan.

Jospa muutettaisiin tavoitteita? Hyväksytään tason nosto vuosittain 1000 kuolemaan ja 15000 loukkaantuneeseen.

Silloin voitaisiin purkaa rajoitteita. Esimerkiksi:
* Yleinen kattonopeus 100 kmh
* Valtateillä 120 kmh
* Moottoriteillä vapaa nopeus
* Ei talvinopeuksia
* Kuorma-autojen nopeusrajoitin pois
* Luovutaan katsastuksista
* Talvirengaspakko pois
* Promilleraja 1,0

Samalla pitää hyväksyä, että vakuutusten hinta hieman nousee. Veroihin tuskin olisi asiallista syytä koskea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu