nyt aika mietti eroamista, Nettideittaaja Vanhanen. Ei ole käytöksesi ihan pääministerin luokkaa.
Minkä taakseen jättää sen edestään löytää.
Minkä taakseen jättää sen edestään löytää.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
eroamiselle.
Siis tarkat rikkeet, jotka tekevät pääministerin tehtävien hoidon mahdottomaksi. Kerro nyt kääpiöpoika.
Onko siis esimerkiksi nettideittailu rikollista tai moraalisesti tuomittavaa?
kyllä sääliksi keskustaa, kun pitää seksihullua pääministeriä puolustaa.
Teini-ikäisen käyttäytymistä. EI pääministerin arvon mukaista ole netissä roikkua ja naisia iskeä.
Eroa.
Matti Vanhanen on sentään pääministeri! Olisi kuvitellut että hän osaa käyttäytyä sen mukaisesti, mutta ei.
Hän käyttäytyy kuin pahaiset teinideittaajat, iskee naisia netissä. Kuitenkin sen verran hyvä säkä kävi että aikuinen nainen vastasi hänelle.
Netin vaaroista varoitetaan jatkuvasti, ei todellakaan sopivaa pääministerille.
anna niiden riehua,lehtiä myymättä vinot pino,t huvittavinta oli helsicin sanomien tulo jälleen juorulehti rintamaan,ei tullasita viitsi enää tiata.
jos lukutaitosi on yhtä hyvä kuin kirjoitustaitosi.