Rautalankaa teille jotka missasivat alkuperäisen pointtini.
-Päällystökoulutukseen pääsyvaatimuksena kuuluu olla miehistöhommien hallitseminen ja riittävä työkokemus alalta.
-Koulutuksessa kuuluu keskittyä olennaiseen, konemestareiden tapauksessa koneiden huoltoon ja korjaukseen. Minkä verran teoriatietoa tähän tarvitsee jää vaikka real chifin ratkaistavaksi, mutta jos teoriaopetusta lisätään harjoitusten kustannuskella, ollaan oikeasti aika epäterveellisellä pohjalla.
-Henkilökohtainen soveltuvuus alalle. Nythän ratkaistaan AMK:ssa alkaen päivän testillä kuka pääsee ja kuka ei. Ken osaa parhaiten matikkaa, fysiikkaa, kemiaa ja englantia, on parhaimmat mahdollisuudet päästä. Opistoissa sentään on se ensimmäinen vuosi aika tehdä kunnollinen henkilöarvio.
Vahtikonemestarikoulutus ammattikoulupuolella voitaisi unohtaa minun puolesta kokonaan. Siellä kun ei kuulemma edes ole tarkoitus kouluttaa kenestäkään kunnollista konemestaria, vaan antaa pätevyyskirja käteen ja toivoa että jätkä oppii tarvitsemansa sitten työelämässä.
Ammattikorkean puolella voitaisi käydä YT-kurssi, ihan niinkun nytkin. Sensijaan että oppilaat pääsee heti jatkamaan, heidän kuuluisi olla töissä vaikka pari-kolme-neljä vuotta ensin vahtimiehinä, myöhemmin moottorimiehinä, ennenkun on mahdollisuus hakeutua VKM-kurssille. Samalla koulu voisi tehdä jonkun henkilöarvion että kuka on tervetullut takaisin ja kuka ei.
VKM-kurssilla ne voisi sitten keskittyä reilusti enemmän venttiilisulkeisiin, teoriaa kuitenkaan täysin unohtamatta. Opintoviikko olisi tietty se 40 lähiopetustuntia viikossa, eikä 25-30. Kotitehtävät päälle. Jos keskiarvo on liian heikko, joutuisi oppilas käymään uudelleen koko vuosikurssin. Jos tulee hylättyjä, erotetaan koulusta.
Ylikonemestarikurssille voisi sitten hakeutua kun virkaiän puolesta alkaa olla kypsä ensimmäiseksi konemestariksi. Tähänhän menee joitakin vuosia aikaa. YKM-kurssilla keskitytään sitten suurimmalta osin teoriaan käytännön sijaan.
Tällaisen järjestelmän hyvät edyt:
-Ketään ei istuteta turhaan koulun penkillä sen takia että jätkä saisi huomata ettei olekaan oikealla alalla.
-Harjoittelua ei enää olisi sanan varsinaisessa mielessä.
-Pitkät opiskeluajat rahavaikeuksineen ei olisi kenellekään este hakeutua opiskelemaan.
-Selvästi sopimattomat tyypit ei pääsisi korkeisiin virka-asemiin kiinni.
-Koulutustaso paranisi (mm. sen takia ettei harjoittelua olisi viemässä opetusaikaa). Kuten tuo real chief kerran jo totesi, koulutuksesta saa paljon enemmän irti jos on ollut töissä ennen.
Vähän rautalankaa. Toivottavasti nykyiset AMK-laiset ymmärtää miten ikävästi heillä on asiat, eikä yritä pitää itseään parempian seiloreina eikä merioppilaina kun menneen sukupolven hamput. 70-luvulla olisitte kuule itkeneet itsenne uniin tuollaisella asenteella.
Niin, ja jos joku ihmettelee mitä sitten ajattelen nykyisestä sähkömieskoulutuksesta. Ottaisin tässäkin tapauksessa takaisin muutaman sukupolven takaisen järjestelyn: pohjakoulutusvaatimukseksi maa(tai telakka)sähköasentaja ja varsinainen sähkömieskurssi vähintään puolentoista vuoden pituiseksi.
Päällystäkoulutuksen arvostelijoiden arvostelijoille
3
690
Vastaukset
- lähettämään ministeriöön
nämä ehdotukset! Joo, ihan ok-ajattelua. opiskelijamäärät pitäis saada myös niin alas että kaikille riittää niitä harjoittelupaikkoja näillä alusmäärillä.
Muuten, jotkin risteilyfirmat laittaa potentiaaliset ehdokkaat psykologisiin testeihin ennen kuin vahvistavat jobin. Pudotusprosentti on kova ja testit samanlaiset kuin lentäjillä. Ainakin näin varmistetaan että brykalla on kaveri jolla on paineensietokykyä. (joissain multitask-testeissä mitataan testin aikana myös sydämen sykettä) - oikea chief
täällä puhut syvällä rintaäänellä nykyisen konepäällystökoulutuksen tasosta ja epäkohdista? Ei ole montaa viikkoa siitä kun kyselit mistä sitä ensimmäistä ikälisää voi mennä pyytelemään?
Ja tiedoksi, en ole sama henkilö kuin nimimerkki "real chief", vaikka joistain asioista hänen kanssaan samaa mieltä olenkin (en kaikista). - jos lampunvaihtaja
keskittyisi siihen lampunvaihtoon (vai lähtikö jobi alta, mitä en yhtään ihmette, jos olet laivoilla noita samoja juttuja parkunut kuin täällä) ja fiksummat tyypit hoitaisi nuo opiskeluasioiden ja työskentelyn suhteuttamisen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399126Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737846Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605503William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542316Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62076Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821717Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191659Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921396Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4391332Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801199