Perussuomalaisten muukalaisviha

pitää Suomen köyhänä

Multikulttuuriset länsimaat menestyvät:

Suomi ei ole lainkaan niin varakas maa kuin monet ajattelevat. Maailman maiden varallisuusluokittelussa Suomi sinnittelee samassa sarjassa kuin Meksiko, Argentiina ja Puola, kun esimerkiksi läntinen naapurimaa Ruotsi köllöttelee rikkaiden klubissa.

Ruotsin henkeä kohti laskettu varallisuus on yli kaksinkertainen Suomeen verrattuna, tehtiin tilasto sitten virallisilla valuuttakursseilla tai korjattiin sitä eri maiden hintatason huomioon ottavalla ostovoimakertoimella eli PPP:llä (Purchasing Power Parity).

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Wider Varallisuuserot ovat tuloeroja räikeämpiä/1135223470185

9

646

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sitten änkee

      jos ulkomailla niin hyvin. YDINISKU MEKKAAN.

    • pitäisi olla tuon mukaan rikain maanosa.

      • KÄDE

        Afrikka on yhä maailman rikkaimpia maanosia, siirtomaaherrojen ryötelystä joka yhä jatkuu huolimatta. Ainut vaan että tuo maanosa ajattelee rikkaudesta eri tavalla kuin nuo siirtomaaherrat, tai pohjoinen maailma yleensäkin.Heidän itsensä ja meidän heitä ruokkivienkinkannalta ajatellen he voisivat hieman muuttaa ajatteluaan.

        Kun Afrikkalaiselta kysyy, että paljon kello on niin he usein vastaavat ettei tiedä. Miksi ei tiedä? He sanovat että teillä valkoisilla on kello, mutta heillä on aika.

        Afrikkalaisten köyhyys on vuosituhansien kehittymättömän kulttuurin, joka sinänsä on rikas ja monitasoinen seurasta. Siksi tuonne ei koskaan pitäisi viedä mitään valmista, vaan opettaa tekemään asioita itse heidän omat lähtökohdat ja erikoisuudet huomioon ottaen.

      • L.K
        KÄDE kirjoitti:

        mutta tämänkös nämä sivistymättömät suomalaiset kaljakassinkantajat tietävät...

      • sinä olet
        KÄDE kirjoitti:

        Afrikka on yhä maailman rikkaimpia maanosia, siirtomaaherrojen ryötelystä joka yhä jatkuu huolimatta. Ainut vaan että tuo maanosa ajattelee rikkaudesta eri tavalla kuin nuo siirtomaaherrat, tai pohjoinen maailma yleensäkin.Heidän itsensä ja meidän heitä ruokkivienkinkannalta ajatellen he voisivat hieman muuttaa ajatteluaan.

        Kun Afrikkalaiselta kysyy, että paljon kello on niin he usein vastaavat ettei tiedä. Miksi ei tiedä? He sanovat että teillä valkoisilla on kello, mutta heillä on aika.

        Afrikkalaisten köyhyys on vuosituhansien kehittymättömän kulttuurin, joka sinänsä on rikas ja monitasoinen seurasta. Siksi tuonne ei koskaan pitäisi viedä mitään valmista, vaan opettaa tekemään asioita itse heidän omat lähtökohdat ja erikoisuudet huomioon ottaen.

        KÄDE oikeesti fiksu sälli. Sinun tapasi esittää asioita ja tuoda monipuolista osaamista julki on joskus jopa hämmentävää, sillä vaikka elämme tietoyhteiskuntaa, niin monen meistä yleistieto ja asioista kiinnostuminen on todella alatasolla.

        Vaikka et mikään "akateemikko" olekkaan, niin sinun yleinen tietämys ja asioiden ymmärtäminen on keskimääräistä parempaa, ja huomaa että sinua kiinnostaa kaikki yleismaailmallisetkin asiat.

    • kirsimarjut58

      Suomi on tänä päivänä euroopan köyhin maa, jos puhutaan hk omaisuudesta.
      Palkkatulomme on keskiluookkaa.

      MIETTIKÄÄ!!!

      • ja siksi jää - ellei

        Suomessa on satojen tuhansien työttömien armeija, jonka työssäkäyvät elättävät. Sen lisäksi tänne tuotetaan sosiaaliturvan varaan muukalaisia eläteiksi kaikennäköisillä tekaistuilla verukkeilla.

        Äänekkäimpänä esiintyvät ne, jotka saavat toimeentulonsa näiden ulkomaanelättien hyysäämisestä. Heidän mukaansa näitä monikulttuuriosaajia pitäsi tuoda maahamme huomattavasti enemmän. Mielestäni nämä tahot ovat asemansa vuoksi jäävejä puhumaan koko asiasta ja heidän lausuntonsa pitäisi aina päättyä sanoihin: Olen asiassa jäävi, koska saan toimeentuloni näiden ulkomailta Suomeen ryntäävien hyysäämisestä.

        Kun lisäämme pottiin vielä kaikenlaiset hölmöt tutkimuslaitokset, valtion avustusta saavat tarpeettomat järjestöt (esimerkkinä poliittiset raittusjärjestöt, jotka saavat satoja miljoonia. Oletteko nähneet yhtään näiden järjestöjen tuottamaa lentolehtistäkään, jossa kehotetaisiin juomaan vähemmän)sekä täysin tarpeettomat virat ja virastot ( kävin aikanaan sellaisessa putiikissa kuin vuokranvalvonta, siellä istui Hakaniemen torin laidalla kolme lakimiestä odottamassa turhautuneina, että edes joku asiakas tulisi käymään tai soittaisi edes).

        Mielettömän suureksi paisuneet ammattiyhdistysliikkeen kattojärjestöt suurine ja pröystäilevine toimitiloineen ja henkilöstöineen syövät työssäkäyvien palkkatuloa tarpeettomasti. Asiat voidaan sopia paikallisella tasolla ihan yhtä hyvin ellei paremmin, koska paikallistason tietämys on juuri siellä.

        Tarvitsemme ison luudan lakaisemaan kaiken tämän tarpeettoman joutosakin pois rasittamasta kansantalouttamme. Se on ainoa tie vaurauteen.

      • ratkaisu:
        ja siksi jää - ellei kirjoitti:

        Eräs perussuomalainen on ehdottanut perustettavaksi työleirejä, jossa nämä "ylijäämäihmiset" voitaisiin hoitaa mahdollisimman halvalla. Jos heistä kovalla kurilla onnistuisi saamaan osan tekemään työtä, leireistä saattaisi tulla itsensä kannattavia eli yhteiskunta ei joutuisi enää maksamaan mitään.

        Silloin Suomen kansantulo nousisi moninkertaiseksi. Ehkä Suomesta tulisi jopa maailman rikkain maa.

      • huonompi
        ratkaisu: kirjoitti:

        ehdotus, sillä jotain tolkkua tähän valittajien ja vaatijoiden yhteiskuntaan olisi saatava.

        Jos edes perussuomalaiset sen tekee, niin hyvä, sillä noista toisista puolueista ei tunnu olevan muutoksen tekijöiksi, tai edes esittäjiksi.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      121
      2553
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1862
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1270
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      76
      1050
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      108
      1042
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1001
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      915
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      884
    9. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      878
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      34
      801
    Aihe